torstai 26. heinäkuuta 2018

Aurinkoinen päivä rannalla

 
 

 

 

 



Kyllä Helsingin läheltäkin löytyy ihania rantoja, joissa viilentyä kuumana kesäpäivänä. Poikkesimme tänään uimaan Sipoon Pilvijärvelle. Tai oikeastaan siellä kului neljä tuntia, aktiivisin aika päivästä.

Lilluin vedessä ainakin tunnin. Kelluin vain, ihan paikallani laineiden kevyesti liikuteltavana. Samalla pidin silmällä pulikoivia pikkupoikia, kuopusta ja tämän kaveria. Vesi pinnan alla oli lämmintä kuin Thaimaan aalloissa. Taivaallista. Jos puhelimeni olisi vedenkestävä, olisin siinä samalla kirjoitellut pari postaustakin. Mutta nyt vain lilluin. Ja ajattelin.

Vedestä noustessa tuli vasta kylmä. Lämmintä kun oli enää vain 28 astetta ja rannassa tuntui tuuli. Olen sellainen vilukissa...

Ihmisiä oli yllättävän vähän. Toki väkeä oli, muttei tungokseen asti. Rantamaisema näytti rauhalliselta, mutta tarkemmin katsoen huomasin vastarannalla joka kalliolla ihmisiä. Kalliolta on hyvä hypätä veteen - jos tuntee rannan. Uimarannalla ei tarvinnut hypätä: vesi oli niin matalaa. Hyvä paikka pienten uimareiden harjoitella.

Mietin, kuinkahan paljon nämä helteet lisäävät energiankulutusta verrattuna normaaleihin kesäkeleihin. Meillä ei ilmastointia ja tuulettimia ole eikä tarvita, koska ovet ja ikkunat ovat auki kaiken päivää. Silti hellesää saa minut pesemään tukkaani enemmän kuin normaalisti, jotenkin päässä on olo nihkeä. Ja vaatteita tulee vaihdettua ja pestyä paljon useammin kuin normaalisti, jolloin samoissa paidoissa menee vähintään kaksi tai kolme päivää, farkuissa parikin viikkoa. Vichyvettä kuluu pullokaupalla, sillä helteellä mieleni tekee niin kuplivaa... Mietimme jo Sodastreamin hankintaa. Sellainen säästäisi ainakin muovipullojen kulutukselta. 

Vedenkulutuksemme on siis hyvin paljon runsaampaa kuin normaalisti. Onneksi lapset ovat vielä siinä iässä, ettei heidän tottumuksissaan helle näy: yksi kerta päivässä suihkuun on pakkopullaa ja vaatteet vaihdetaan, kun äiti käskee. Kuplivaa kyllä heilläkin kuluu... 

Missä sinä viilennyt näinä kuumina päivinä? Ihanaa lämmintä iltaa teille kaikille, nautitaan nyt kun voidaan <3

 

T-Shirt: Les Temps des Cerises (for children)
Jeans skirt: Tommy Hilfiger, Monsoon (for children) / remade by Remake (the same shirt presented already here and here)
Sandals: Unisa

(All items old treasures from my wardrobe)
 


P.S. Noissa sandaaleissa muuten tallustin Roomassa yli 100 km yhden viikon aikana 10 vuotta sitten. Sillä matkalla, josta julkaisin kuvan eilisessä postauksessani. Nämä ovat jo toiset samanlaiset omistamani ja ostaessani nämä yli vuosikymmen sitten Kenkäfriikin myyjä kertoi näiden olevan Unisan klassikkomalli. Niin huippuhyvät nämä ovat jalkaan, että mielelläni löytäisin uudet samanlaiset. Vieläköhän näitä valmistetaan?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)