tiistai 30. kesäkuuta 2020

Emmy-löytöjä esittelyssä: pellavamekko ja design-laukku







Ensinnäkin pieni Emmy-vinkki: vielä parin päivän ajan saa Emmyn naistenvaatteista -15 % alen.  

Sitten omiin Emmy-löytöihini. Tällä hetkellä (taas) minusta on vaikeampi karsia vanhoja kaapistani kuin hankkia uusia. Kesä ja lämpö saa minut aina kaivamaan hameet ja leningit esiin. Kesällä värivalikoima on laajempi ja silloin helposti innostun, kun näen uusia ihania vaatekappaleita. Talven ankeat mustat ja harmaat eivät minua sytytä, sen sijaan kesän leiskuvat värisävyt. Harmi että Suomen kesä on niin lyhyt, etten ennätä käyttää loppuun edes nykyisiäkään mekkojani. Mutta jos kohdalle sattuu laadukas käytetty ihanuus, se on pakko napata omaan käyttööni. 

Viimeisenä helleaamuna nappasimme nämä kuvat viimekesäisestä Emmy-löydöstäni, joka on koko talven roikkunut silitettynä vaatekomerossani ja pääsi nyt ensimmäistä kertaa ylleni. Hauska papukaijakuosinen Talia Bensonin leninki on ohutta pellavaa ja siinä on todella kauniit laskokset rinnuksessa. Ilman niitä leninki olisikin liian perusmallinen minulle =D Helma on kauniisti A-linjainen, mikä tekee siitä kevyen ilmavan ja sopii vartaloni malliin erinomaisesti. 









Leningin pariksi sopii erinomaisesti kuukausi sitten Emmystä bongaamani uutuus: Lovia-merkkinen olkalaukku. Toisinaan suomalainen Lovia, joka yleensä valmistaa laukut huonekaluteollisuuden jätenahasta, tarjoaa ennakkotilauksesta myyntiin erityiserän hirvennahasta valmistettuja, punottuja laukkuja. Näiden Kaiho-nimisten crossbody-laukkujen materiaali on saatu hirvikannan määrää kontrolloivan metsästyksen sivutuotteena, ja Lovian nettisivun mukaan usein tälle nahalle ei ole käyttöä ja se haudataan maahan. 








Viime syksynä tämä Kaiho-erä oli värjätty kauniin viininpunaiseen sävyyn. Ihailin näitä laukkuja Lovian nettisivuilla ja kovasti mieleni teki tätä laukkua. Tilausaika päättyi marraskuussa ja tilaus jäi tekemättä. Onneksi, sillä keväällä bongasin uudenveroisen laukun Emmystä ja pakkohan se oli heti ostaa pois! Ja laukku on juuri niin kuin kuvien perusteella oletinkin. Uskon, että se tulee syksyllä kovaan käyttöön, mutta varmaan näin kesälläkin. Huomasin nimittäin, että tässä leningissäni on täsmälleen samaa viininpunaisen sävyä kuin laukussakin! Tällä hetkellä samaa Kaiho-laukkua on tilattavissa mustana.


Laukkujen valmistajana Lovia on varmaan kaikille jo tuttu. Viime linnanjuhlien jälkeen Iltasanomat ja naistenlehdet hehkuttivat, kuinka moni vieras oli valinnut laukukseen tai koruikseen kotimaisen Lovian.

Illalla sää viileni sateen myötä, ja puin leningin pariksi farkkutakin, jonka löysin noin kahdeksan vuotta sitten Ebaystä käytettynä. Miten ihana yhdistelmä!





Sateen jälkeen nupuilla ollut Mimosamme puhkesi täyteen kukkaan. 








Linen dress: Talia Benson 
Crossbody bag in Nordic elk leather: Lovia     
Jeans jacket: Vingino
All treasures bought as second hand 





Muista ale 2.7. asti koodilla SUMMERW20

torstai 25. kesäkuuta 2020

Koukussa sähköisiin romaaneihin





Mökillä on aina paljon tekemistä, etenkin yksitoikkoista puuhastelua, jota tehdessä ei tarvitse aivoja stressata. Vähän niin kuin lempipuuhani silittäminen. Silloin minulla on aina oltava jotain oheistoimintaa, jotain aivoille. 

En pysty koskaan tekemään vain yhtä asiaa kerrallaan. Kun viikonloppuiltana katson leffaa perheeni kanssa, minun silitettävä samalla. Kun ajan töihin, kuuntelen äänikirjaa. Kun pyöräilen, aivoni laativat kirjoituksia (jotka valitettavasti heti jälkeenpäin unohdan, koska en ennätä heti kirjoittaa niitä ylös). Kun lämmitän mökillä vettä tai tiskaan, kuuntelen äänikirjaa. 

Ja kun illalla nukkumaan mennessäni luen kirjaa - aina vieraskielistä -, kuuntelen samaa kirjaa äänikirjana, se auttaa minua keskittymään. Huomaan nimittäin, että minun on välillä hyvin vaikea keskittyä lukemaani. Toisaalta, jos kuuntelen kirjaa äänikirjana, lähtee katseeni harhailemaan ja kiinnittyy johonkin epäoleelliseen, jota jään miettimään. Silloinkin minulla menee helposti jotain ohi tai en ymmärrä kaikkea. Niinpä olen huomannut, että täydellinen kombinaatio syntyy siitä, että kuuntelen ja luen samaa kirjaa. Samalla voin myös kiinnittää huomiota minulle uusien sanojen ääntämiseen. 

Samanaikainen kuunteleminen ja lukeminen toimii etenkin ruotsinkielisissä kirjoissa, jotka on sovitettu täysin yksi yhteen. Ruotsinkielisiä kirjoja olen lukenut ja kuunnellut kevään mittaan useita Storytelin kautta, jonka alun perin otin koekäyttöön eräällä pitkällä ajomatkallamme. 







Storytel tarjoaa hyvän valikoiman suomen-, englannin- ja ruotsinkielistä romaanikirjallisuutta. Sen kautta olen työmatkoilla kuunnellut suomeksi Anna Janssonia sekä Viveca Steniä (Murha Sandhamnissa), Catharina Ingelman-Sundbergin palvelutalon ryöstelevistä vanhuksista sekä Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjaa. Keskittyessäni ajamaan kielenä toimii vain suomi, vieraan kielen kuuntelmisesta ei tuolloin tule mitään.

Sen sijaan iltaisin olen kuunnellut ruotsiksi mm. Marianne Cedervallia, Maria Adolfssonin Felstegin (suomeksi Harha-askel) sekä viimeisimpänä valloituksenani Christina Olsénin ja Micke Hansenin hulvattomia rikosromaaneja Skanör med Falsterbon poliisien ja naapureiden edesottamuksista. Tällöin seuraan siis samalla tekstiä painetusta kirjasta.

Tiskatessani, vettä lämmittäessäni tai räsymattoja päätellessäni menee myös englanti, ja silloin kuuntelen Carola Dunnin 1920-luvulle sijoittuvia tarinoita Downton Abbey -tyyliin varakreivin tyttärestä "The Honourable Miss Dalrymplestä", itsellisestä Daisystä, joka työnsä aikakauslehden toimittajana ohella onnistuu aina osumaan paikalle murhan sattuessa ja auttamaan poliisia ratkaisemaan murhan.




Storytelin melko kattavaan valikoimaan lempisarjoistani olen ollut melko tyytyväinen. Sen kautta voisi kuunnella myös venäjäksi, espanjaksi ja italiaksi, mutta valitettavasti ei saksaksi. Tämän puutteen johdosta innostuin, kun Bookbeat tarjosi etäopiskelun aikana joillekin kouluille ilmaiset käyttöoikeudet kahdeksi kuukaudeksi ja huomasin, että sen kielitarjonta on vielä laajempi. Otin sen myös itse koekäyttöön kahdeksi viikoksi ja kuuntelin Jörg Maurerin saksankielisiä dekkareita, samalla kun lainasin kirjastosta samat kirjat myös paperisina ja ajatukseni oli lukea ja kuunnella niitä yht'aikaa. 

Maurer lukee kirjansa itse, eläytyen täysin koomisten hahmojensa rooleihin. Valitettavasti äänikirjat ovat kuitenkin alkuperäisten romaanien lyhennelmiä, joten on täysin mahdotonta seurata molempia samanaikaisesti. Vaikka äänikirjat on selvästi selkokielempiä ja helpotettuja versioita ja niistä on karsittu paljon kuvailua pois, on Maurerin rikostarinoiden juonta kuitenkin hyvin haastava seurata äänikirjana, vieläpä vieraalla kielellä, sillä tämän dekkarikirjailijan kirjoitustyyliin kuuluu pitää lukija välillä täysin pimennossa: luvuissa kuvataan välillä tapahtumia tai dialogeja lukijalle täysin vieraiden henkilöhahmojen välillä nimeämättä tai esittelemättä näitä henkilöitä sen koommin ja usein vasta aivan kirjan lopussa selviää, kuinka nämä nivoutuvat mukaan kirjan tapahtumiin. Niinpä minun on keskityttävä kuuntelemaan äänikirjaa tarkasti luku kerrallaan ja sen jälkeen luen luvun uudestaan paperisena.                 





Bookbeatin kautta olen löytänyt paljon mielenkiintoisia saksankielisiä dekkareita, jotka olen tallettanut itselleni luettavaksi tämän kesän aikana. Arvelen tosin, että valitettavasti ne ovat kaikki lyhenneltyjä versioita, sillä niiden kesto näyttäisi olevan yleensä 4-7 tuntia, kun taas suomen-, ruotsin- ja englanninkielisten äänikirjojen kesto on yleensä 9-12 tuntia, kaksinkertaisen ajan siis.
    
Lisäksi vaikka Bookbeatillä on paljon kattavampi kielitarjonta kuin Storytelissä, mutta valikoima on muutoin suppeampi. Aiemmin mainitsemiani lempikirjailijoiden kirjoja löytyy myös Bookbeatistä, mutta monissa sarjoissa tarjonta on hieman pienempi kuin Storytelissä. Ilokseni löysin sieltä kuitenkin myös erään sarjan, jota olen etsinyt pitkään alkuperäiskielellä englanniksi. Sarja on nimeltään Agatha Raisin ja se on saman kirjailijan käsialaa kuin skottilainen Hamish Macbeth - muistaako kukaan tv-sarjaa Ylämaan kettu, jonka pääosassa oli rikollisen komea Robert Carlyle?

Myös Agatha Raisin on seikkaillut omassa tv-sarjassaan, 2010-luvulla filmatussa, jota ei kai Suomessa ole edes esitetty. Kirjat saisi Amazonista pokkareina, mutta en mielelläni lue pientä fonttija ja ahdasta tekstiä yhteen nidotuilta arkeilta, joista joutuu pitämään kiinni kaksin käsin, jotta ne pysyisivät auki. Joitakin sarjan kirjoja löytyy myös kirjastosta e-kirjoina - saksaksi. Skrollaaminen on aiheuttanut minulle kroonisen kivun peukaloihini, joten yritän vältellä kosketusnäyttöjä.

Mutta jee, Agatha Raisin -kirjat löytyvät äänikirjoina saksaksi Bookbeatistä. Tällä kertaa menen siis käännöksellä :)

Kesä on lukemisen aikaa. Aikomukseni on pysyä molempien äänikirjojen tarjoajien asiakkaana syksyyn asti, kunnes työt taas alkavat. Silloin on tehtävä päätös, kumman valitsen. Jos raaskin toisesta luopua...

Oletko sinä e- ja äänikirjapalveluiden asiakas? Mitä palvelua voit suositella ja miksi?  

     







 

Rönnvikin viinitilalla

En mielelläni tee alkoholista postausta, mutta toisaalta näinä vaikeina aikoina kotimainen yrittäjä ansaitsee tukea elannolleen. 

Vierailimme sunnuntaina Rönnvikin viinitilalla, josta olimme lukeneet jutun Hesarista. On mielenkiintoista, että Suomessa on viinitiloja, jotka ovat kehittäneet tuotteitaan jo 25 vuoden ajan, mutta meille kotimaiset tilaviinit ovat täysin vieraita, lukuunottamatta joitain Valamon luostarista saamiamme tuliaisviinejä. Yritys, joka pysyy pystyssä 25 vuoden ajan ja myy yhä sekä vanhoja tuotteitaan että  kehittää uusia, on jo kannuksensa ansainnut. Oli päästävä testaamaan. Matka Pälkäneelle ei ollut kovin pitkä ja tilakin oli sopivasti auki myös juhannussunnuntaina, joten teimme sinne päiväretken. 





Tilan historiaa esiteltiin mielenkiintoisesti pienessä ulkonäyttelyssä, jossa sai myös testata talon vanhaa Zetoria ja vanhanemännän Hillman-autoa. Mieheni muisti heti isänsä hokeman "parempi ilman kuin Hillman". 

Mielenkiintoista, että Rönnvikit suomensivat aikoinaan nimensä Rönniksi. Itse olisin heidän tilassaan ottanut nimen Pihjalapoukama, eikö se olisi aika kaunis nimi?




Söimme kahvilassa hyvät broileritoastit ja jaoimme pienen maistelusetin, jotta pääsimme vähän testaamaan viinejä ennen kaupantekoa. Valikoima on niin laaja että oli oikeastaan tosi vaikea valita, kun mieli olisi tehnyt testata useampia. Totesimme, että viinit olivat oikeastaan ihan positiivinen uusi tuttavuus. Mukaamme lähti pari pulloa, joita voimme joskus testata yhdessä naapurien kanssa. Ja pari tuliaisiksi, mikäli tulee kyläilykutsuja kesällä. Mustaherukkaista Kostian Kutsua on neljää eri makeuslaatua ja makeinta löytyy Alkosta. Me kuitenkin testasimme kuivinta laatua, ja kun muistin, että pakkasessa on vielä peuran koipipala, oli pakko ostaa testipullo kotiinkin. Riistan ja mustaherukkahillon kanssa se voisi olla mukava seuralainen.          

Maistoimme myös kuivaa Rönnvikin kamreeria eli valkoherukkaviiniä, sekä puolikuivaa Egil-karviaisviiniä. Tarjoilijalla meni pullot sekaisin, joten jouduimme maistelemalla tunnistamaan nämä, mikä oli loppujen lopuksi aika haastavaa. Luulisin, että suosikkimme oli Egil, joka vaati maistamista kalan kaverina. Mikäli meni väärin, ei hätää, sillä Rönnvikin kamreeria saa Alkostakin. Voimme toistaa testin uudestaan. 

Eilen saimme kovasti odottettuja vieraita, saksalaisen ystäväperheen, joille tarjosimme savukalaa ja silliä sekä palanpainikkeeksi Egiliä. Aika kivasti sopi karviaisviini vahvamakuisen kalan kaveriksi. Kesäisen raikas yhdistelmä.
  




Viimeiset testiviinimme olivat Kamreerin vaalea, makeahko raparperiviini sekä makea Rönnvik-viherherukkaviini, jotka sopivat jälkiruokien pariksi. Näitä ostimme kumpaakin pullon siltä varalta, että meille tulee kesällä vieraita, joille voisimme tarjota piirakan pariksi jälkiruokaviiniä. Arvatkaa rupesiko tekemään mieli raparperipiirakkaa...  

Seuraavana päivänä huomasin Hesarista jutun lähistöllä olevasta rauniokirkosta ja harmitti, että se jäi näkemättä. Täytyy varmaan toistaa reissu ensi vuonna.

Kuvissa on muuten yksi viimekesäisistä Emmy-kesähamelöydöistäni... 







sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Mittumaari - keskikesän juhla




Juhannuksen vietto alkaa vaihtua taas tavalliseksi arjeksi. Varmaan osa teistä kerää pilkkoo juhannuskoivuja lomasaunan lämmikkeeksi, ja osa puolestaan ajelee autoletkassa nokka kohti kotia. Osa varmaan on viettänyt juhannuksensa kaupungissa. Toivottavasti teillä kaikilla oli joka tapauksessa mukava ja turvallinen juhannus ja olette voineet nauttia lämmöstä, kauniista illoista, hyvästä ruoasta ja seurasta! 

Meidän perheessämme yksi valmistautuu henkisesti jo huomiseen työpäivään, toinen puolestaan rentoutuu järvenrannalla tiukkatahtisen opiskeluviikonlopun päätteeksi. Muualla maailmassa juhannusviikonloppu ei poikkea tavallisesta, niinpä ulkolaisissa yliopistoissakaan ei taukoa ollut. Päinvastoin tyttärellä sattui juuri juhannukseen hyvin vaativa kurssi, jonka päätteeksi opiskelijat osallistuivat toimittajan johdolla artikkelin kirjoittamiseen, joka julkaistaan sanomalehdessä. Juhannusaattona saimme kiellon astua sisään pirttiin, siellä oli lehdistötilaisuus etänä meneillään. Meidän tyttäremme on siis ollut maaliskuusta lähtien Suomessa koronaa paossa ja opiskelee etänä kenties marraskuulle asti. Monta mielenkiintoista vaihetta liittyy tähänkin, mutta niistä kerron joku toinen kerta.







Meidän juhannuksemme on ollut aika perinteinen suomalainen. Juhannuskoivut terassilla, lempeät löylyt ja grillausta perheen kesken. Sellainen kuin itselläni oli lapsena. Oikeastaan olen hyvin sosiaalinen ihminen, joten koen juhannuksena aina itseni vähän yksinäiseksi ja kateellisena seuraan niitä, joiden juhannukseen kuuluu perinteiset menot kaveriporukassa. Meille ei sellaisia perinteitä ole päässyt kehittymään. Siksi hyvin usein olemme viettäneet juhannuksen ulkomailla (parempi siellä kuin ikävöidä seuraa kotimaassa). Itse asiassa tämä olisi ollut ensimmäinen juhannus, jolloin joku olisi ehdottanut meille yhteistä illanviettoa (kaupungissa naapurimme, joiden kanssa olemme toisinaan extempore päätyneet viettämään juhannusiltaa), mutta tällä kertaa päätimme lähteä mökille. Harvoin jo kesäkuussa on riittävän lämmintä lomailla alkeellisella ja ahtaalla mökillämme, jossa pelkästään jo petivaatteiden lämmittäminen vaatii lämpimän auringonpaisteen. Tällä kertaa valmistelutyöt hoituivat jo kesäkuun alussa.

Yritin itse kutsua vieraita mökillemme, mutta alkeelliset olot ihanan järven rannalla luonnonrauhassa eivät houkutelleet ketään, joten olimme keskenämme omissa oloissamme. Loppujen lopuksi juhannuksesta tuli aika työpainotteinen, sillä valjastin mieheni ja hakkaamaan puita ja itse kuljin ympäri tonttia vesuri kädessä ja näin kaikkialla puuntaimia, jotka pusikoittavat pihaamme ja tuovat hyttysiä ja joista näin ollen on päästävä hetimiten eroon. Nuorilla koivuilla reunustin terassin, kuten lapsuudessani oli tapana. Kun lähes kahdekankymppinen isäni tuli juhannuspäivänä kylään, komensin hänet heilumaan moottorisahan kanssa, jotta saisimme siivottua pihasta muutaman puunrungon sekä komeasti kasvavan mutta pihaa varjostavan kuusen. 







Mökkirantamme lahdenpohjukassa on niin hiljainen, olimme varmaan ainoat asukkaat lähimaillakaan. Pari soutuvenettä onnistuimme näkemään koko juhannuksen aikana kauempana järvenselällä, siinä olivat ainoat näkemämme ihmiset koko juhannuksen aikana. Paitsi tyttärellä, joka kävi juhannusyönä lenkillä kylällä ja pelasti jonkun tielle sammuneen ja toimitti kotiin nukkumaan.

Saunoimme, paahdoimme vaahtokarkkeja tulilla padassa ja kuuntelimme käkeä, joka kukkui herkeämättä elämänsä ilosta valoisana juhannusyönä. Lintujen laulelun lisäksi hyttysten ininä oli ainoa ääni kesäyössämme, oli niin tyyntä etteivät edes laineet liplattaneet. Neitomme laski, kuinka monta kertaa käki kukkuu ja totesi, ettei hän näköjään pääsee naimisiin vielä vuosikymmeniin.   





Toisena juhannuspäivänä minun oli jo aivan pakko päästä ihmisten ilmoille. Olimme lukeneet juhannuksen Hesarista tilaviineistä artikkelin, jossa kerrottiin Rönnvikin viinitilasta. On mielenkiintoista, että Suomessa on viinitiloja, jotka ovat kehittäneet tuotteitaan jo 25 vuoden ajan, mutta meille kotimaiset tilaviinit ovat täysin vieraita, lukuunottamatta joitain Valamon luostarista saamiamme tuliaisviinejä. Totesimme, ettei matka Pälkäneelle olisi edes kovin pitkä ajella, ja koska tila oli sopivasti auki myös juhannussunnuntaina, teimme sinne päiväretken. Siitä teen kuitenkin aivan oman postauksen. 

Kuinka sinun juhannuksesi sujui? Jatkoitko vanhoja perinteitä vai loit uusia? Viihdytkö yksin rauhallisella rannalla vai hulinassa isommassa porukassa? 

Hyvää alkavaa keskikesää!