Onnellinen rantapäivä ystävien kesken

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

  

Tässä kuvia perjantailta, jolloin ystäväperhe Kiinasta vieraili luonamme mökillä. Kuten arvata saattaa 8-12 -vuotiaiden mielessä ei ollut kuin uiminen - tai ennemminkin vedessä pulikoiminen. Mitä voltteja he pyöräyttivätkään veden alla ja purjehtivat uimalautoillaan niin, että jouduimme koko ajan huutamaan: "Rantaa kohti!"

Tuli ihan mieleeni parhaat muistoni lapsuudesta.  Minä ja veljeni olimme oikeita vesipetoja, aina uimassa ja temppuja tekemässä. Siis itse uiminenhan oli tylsintä puuhaa, vaikka aika mestariuimareita olimmekin (minä olen jopa uimamaisteri). Paljon hauskempaa oli temppujen tekeminen ja hyppiminen, parasta hyppääminen viidennestä kerroksesta. Sellaista uimatelinettä meillä ei toki mökkirannassa ollut, mutta laituri kuitenkin. Ennen kuin laituri rakennettiin, hypimme isän tekemän lautan päältä veteen. Siinä ei tosin ollut mitään kellukkeita, vaan se upposi heti, kun sen päälle yritti kiivetä. Joten kiirettä oli pidettävä, jotta ehti hyppäämään. Nykyään ei ole enää laituria, mutta uimapatjathan ajavat samaa asiaa kuin lauttamme...

Ja yhtä lailla meille karjuivat vanhemmat, että "rantaa kohti!" Uimakoulussa oli kivaa, sillä nuoret opettajat eivät piitanneet tai ehtineet kiinnittää siihen huomiota, kun me uimataitoiset isommat uimme syvälle. Tosi kauas rannasta. Siellä ei kukaan vahtinut eikä kieltänyt. Lisäksi uimakoulussa oli aina kavereita, koska koko kylän lapset viettivät sen viikon uimakoulussa. Olihan se ainoa harrastusviikko koko kylässä. 

Viime perjantaina suurin osa seitsemästä lapsesta pulikoi rannassamme lähes koko päivän. Sauna oli vielä kuumempi kuin itse päivä, joten sinisiltä huulilta vältyttiin. Sen sijaan minä poltin käteni lähes tulikuumalla vedellä saunanlauteita pestessäni. Ei siinä tarvittu kuin hetken herpaantuminen, heitin kuupalla vettä padasta lauteelle, kun kuopus huuteli oven takaa äitiä. Samalla kun vastasin, työnsin käteni suoraan veden alle. Luojan kiitos se ei ollut yhtä kiehuvaa kuin aikaisempina päivinä. Pitkään se kuitenkin kirvelsi, vaikka pidin kättä suoraan kaivosta nostetussa vedessä, olihan se kylmintä, mitä mistään saattoi siihen hätään löytää.

Oli ihana nähdä tätä ystäväperhettä, tunnemmehan toisemme jo Singaporen ajoista lähtien. Olemme vuorotelleet vieraina toistemme häissä, odottaneet kuopuksiamme yhtä aikaa ja seuranneet lastemme kasvamista. Välillä menee vuosia tapaamatta, mutta juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi olemme jääneet. Tällä kertaa ero oli lyhyt, tapasimme viimeksi Zhuhaissa vuosi sitten pääsiäisen aikaan. Vaikka lapsille ero voisi olla pitkä, ujoutta ei ollut ilmassa lainkaan!  

Tullessa keitimme vieraille kahvit ja katoin pihapöytään parhaat mökkikuppini. Kahvin kera tarjolla oli paikallista ruisleipää, ainoaa jota syömme mökillä ollessamme. Kun lapset oli viimein saatu vedestä pois, grillasimme oikeat sonnipurilaiset. Niistä kuopus oli riemuinnut jo monta päivää etukäteen.

Auringon laskiessa vieraat lähtivät ajelemaan takaisin kotiinsa päin. Terveisiä Kiinaan - viimeistään ensi vuonna tavataan taas!