keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kukkapaita, pellavahame ja historian havinaa













Tämä musta pellavahame oli aikoinaan prässimalliset pellavahousut, jotka jalassa 10 vuotta sitten kuljin Rooman helteessä mielestäni yhtä tyylikkäänä kuin roomattaret konsanaan. Tykkäsin housuista niin, että kulutin ne puhki haaroista, kuten kaikki muutkin housuni. Koska prässihousujen tyyliin eivät paikat sovi, teetätin niistä hameen. 
 

Hääpäivänä kesällä 2006

 

 

"Roomatar" 10-vuotishääpäivämatkalla 2008
 




Hameena se jatkoi elämäänsä pitkään, usein se oli päälläni Pekingissä, kuten ekalla ja ainoalla visiitilläni Tiananmenillä täällä ja täällä.


Nyt se on jo sen verran haalistunut että sai alennuksen (vai ylennyksen?) paremmaksi mökkihameeksi. Mutta kunhan kerkiän, kokeilen palauttaa värin taas värjäämällä. Ja poistaa rasvatahran edestä. Sen jälkeen se on taas priimakuntoinen. 

Myös muut yllä olevien kuvien vaatteet ovat edelleen käytössäni. 


Jackpotin kukkapaidan ostin aikoinaan lähtiessäni ensivisiitille Singaporeen eli 23 vuotta sitten. Se lienee ensimmäisiä trikookankaita, joihin iskettiin puuvillan lisäksi elastaania. Yleensä inhoan elastaania vaatteissa, koska kangas lörtsistyy pian rumaksi. Kuten eräässä Gantin paidassa, joka meni pilalle vuoden käytön jälkeen ja jonka vein kauppaan valittaakseni. Myyjä totesi, että vaate on jo niin ”vanha”, etteivät he korvaa sitä. Anteeksi kuinka: lähes 100 e paita on vuoden kuluttua roskiskamaa? En ikinä enää tämän jälkeen ole ostanut Gantin vaatteita.

 
Tämä Jackpotin paita on kuitenkin säilynyt hyväkuntoisena vuosikymmenien käytössä. Jackpot oli tuolloin lempimerkkini, johon syydin opiskelijaneitosena hirvittäviä määriä rahaa. Jackpotilla taisi olla ensimmäisten vaatefirmojen joukossa asiakkaille suunnatut kuvastot, joissa vaatteet esiteltiin muotilehtien tapaan: kuvattuna jossain ”oikeassa ympäristössä”. Usein romanttisella mökillä kaakeliuunien, halkokorien ja pitsilakanoiden kanssa.  Selasin kuvastoa ja haaveilin, minkä vaatteen seuraavassa kuussa hankkisin. 

Paita oli heräteostos. Olin juuri lähdössä poikaystäväni luo Singaporeen, kun käväisin Jackpotin liikkeessä. Uuden kesämalliston tuotteet olivat juuri ilmestyneet ja oi että miten rakastuin tähän kukalliseen paitaan. Se oli pakko ostaa matkalle, samoin vastaava turkoosi uimapuku.

Myöhemmin muutin poikaystäväni luo ja asuimme Singaporessa 2,5 vuotta, minä aikana tämä oli kovassa käytössä ja vielä vuosia sen jälkeen. Kun kukkakuvio meni muodista, paita päätyi mökille, tosin parempaan käyttöön eli kun lähdemme ”kylille”, puen sen päälleni. 

Eipä uskoisi että paidalla on jo ikää 23 vuotta. Yhtä hyvin voisin ottaa sen käyttöön kaupunkipaidaksi saman tien!




Singaporessa toukokuussa 1995


Syömässä hawker centerissä 1995


Mökkeilyä kesällä 1995
 
Samantyyliset kukkakassit ovat myös Jackpotin. Vanhempaa rakastin niin, että jouduin heittämään sen pois jo vuosia sitten. Nykyinen kesäkassini on ostettu Berliinistä 7 vuotta sitten.  
"Puukengät" ovat myös ainakin 10 vuotta vanhat, ostin ne värin vuoksi ”työkengiksi” heräteostoksena Sörnäisistä. Ja koska kollegalla oli samanlaisia useammat kappaleet. Nyt huomasin taas, kuinka hillittömän hyvät ovat jopa lenkkikengiksi, kävelin niillä pitkänkin kävelylenkin!



 

Linen skirt/trousers: Marc O’Polo / Remake
Floral top: Jackpot
White blouse: Marella
White cardigan: Odd Molly
Black cardigan:  Repeat
Green leather clogs: El Naturalista
Floral bags: Jackpot
Black handbag: Longchamp

(All old treasures of my wardrobe)



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)