(Pikku)joulua odotellessa

 

 

 

 

Pitkään aikaan minulla ei ole ollut työporukan pikkujoulua, mutta tänä vuonnapa on taas. Innostuin niin, että olen jopa itse sitä järjestämässä. Pikkujouluasunkin olen jo kaivanut esiin ja samaan hengenvetoon valitsin, vedin ylle ja kuvasin useammankin asun. Onhan joulun alla tiedossa paljonkin juhlavia tapahtumia, joten käyttöä on useille asuillekin. Itse asiassa tänään olin kuuntelemassa Kakkosen esiintymistä konsertissa, ihan näin juhlavana en sitten kuitenkaan.

Asuessamme kaksi vuotta Kiinassa sorruin aika harvoin vaatteisiin (jossa todellakin pätee sanonta ”hyvästä laadusta saa maksaa”). Jos jotain Kiinasta haluaa tuoda, ei kannata sortua iänikuisiin kopiolaukkuihin ja halpakrääsään, vaan hankkia ennemmin jotain laadukasta, sellaista mitä ei Euroopasta saa. Tämä paita on esimerkki sellaisesta. Erittäin hintavia nämä paidat ovat, mutta näitä ei käsittääkseni myydä Aasian ulkopuolella enkä ole vastaaviakaan löytänyt Suomesta, siis samannäköisiä mutta yhtä laadukkaita.

Tämä kiinalaisen Aimerin paita on mielestäni kaunis kuin koru ja tuntuu todella miellyttävältä päällä. Olen tuijotellut materiaalilappua ja yrittänyt selvittää sen koostumusta. Sekoitemateriaali taitaa kyllä olla enimmäkseen keinokuituja, mikä minut saa yleensä jättämään vaatteen kauppaan. Tämä on kuitenkin harvinaisen hyväntuntuista. Pitsi on hyvin pehmeää ja joustavaa, miellyttävää ihoa vasten, eikä edes tuo korkea kaulus kutita. Aikaisemmin en siis ole voinut hankkia tällaista pitsipaitaa, koska polyesterpaidat aina kutittavat, hiostavat tai muuten vain tuntuvat epämiellyttäviltä.

Ainoa harmi on, että tämä paita on minulle aavistuksen naftia kokoa. Koko on suurin olemassa oleva ja vastannee varmaan meidän kokoamme S. Minä olen kuitenkin ennemmin medium-kokoa…

Tämä niin ikään Kiinasta hankkimani hame on niin minun juttuni, vetoketjuineen, pitsineen ja epäsymmetrisine helmoineen kaikkineen. On se vähän turhan arkinen pikkujouluun, koska se on hyvin paksua villakangasta, ja ala-asteenopettajalle töihin taas turhan hyvä. Mitä mainioin tämä on siis arkea juhlavampaan tilanteeseen. Tämä asu on varmaan mitä mainioin koulun joulujuhlaan - joko työpaikkani tai omien lasteni.  

 

Shirt: Aimer

Skirt: III Viviniko

Sama hame on kuvattu myös täällä.

 

 

 

 

 

Mustaakin mustempi perjantai

 

 

 

 

 

 

 

 

Kenelläkään on tuskin jäänyt huomaamatta, että viime perjantaina oli Black Friday, sen verran lujaa asiasta rummuttivat lehtien ja somen mainokset.  Sään puolesta nimitys sopi tuohon päivään paremmin kuin hyvin. Harmaampaa ja sateisempaa marraskuun päivää ei edes tämänkään sateisen marraskuun kalenterista löydy.

Todellisuudessa päivä on kuitenkin saanut kutsumanimensä liikenneonnettomuuksista ja väkivallasta, jotka Yhdysvalloissa ovat liittyneet kyseiseen päivään ihmisten kiirehtiessä alennusmyynteihin ja riidellessä aletuotteista. Huikeiden alennusten himossa on kaasupoljinta painettu liikaa ja joillakuilla tunteet kuumenneet siinä määrin, että samoista tavaroista kilpailevat asiakkaat ovat saaneet surmansa.

Kulutuskriittisestä näkökulmasta katsoen nimeen voi liittää muita myös negatiivisia konnotaatioita. Maapallon kestokyvyn kannalta päivä, jolloin ihmiset ympäri maailmaa ajautuvat ostamishysterian pauloihin ja shoppailevat mitä sattuu, tavaraa jota he tuskin edes tarvitsevat (Sulo Vilénin sanoin ”kun sain niin halvalla”), on kestämätön. Jokainen turhaan hankittu tavara on ympäristömme kannalta liikaa. Ei siis ole sattumaa, että marraskuun viimeisen perjantain, Black Fridayn, yhteyteen samalle päivälle on lanseerattu myös kulutuskriittinen Älä osta mitään –päivä.

 

Pidin viime viikolla ympäristöopintunnin neljäsluokkalaisille kestävästä kehityksestä. Innokkaasti he pohtivat, kuinka paljon luonnonvaroja tarvitaan heidän lempilelujensa valmistamiseen, ja testasivat sitä luonnossa vertailemalla papeririisejä sisältävien kangaskassien painoa lopputuotteen painoon. Neljäsluokkalaiset tietävät nyt, että kahden papeririisin paino (5 kg materiaalia) vastaa yhden kuvakirjan valmistamiseen käytettyä kiinteän materiaalin määrää. Ero tuntuu aika paljolta, kun toisessa kädessä on 5 kg paperia ja toisessa Herra Hakkarainen -kuvakirja. He ymmärtävät myös, että yhden keskikokoisen henkilöauton painosta materiaalia saa valmistettua vain kaksi ja puoli pelikonsolia (500 kg kiinteää materiaalia per pelikonsoli). Mutta kuinka moni aikuinen farkkuostoksilla tiedostaa sen, että puolen kilon farkkujen valmistamiseen on kulutettu 6 kg kiinteitä luonnonvaroja? Lisäksi valmistusprosessiin puuvillan kasvatuksesta farkkujen valmistamiseen on käytetty paljon vettä. Ennen uuden t-paidan hankkimista olisi aikuisenkin hyvä pohtia sen elinkaarta, kuten neljäsluokkalaiset pohtivat järjestäessään paloista järjestykseen t-paidan ja jugurttipurkin elinkaaret.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosien varrella olen näillä farkuillani kerännyt paljon huomiota ja moninaisia kommentteja. Niitä ovat kollegat ihastelleet, japanilaiset kouluvieraat hämmästelleet ja oppilaat hihitelleet. Nämä ovat jo vuorossa toiset ”kukkapyllyfarkkuni”, joille osuvan nimityksen antoi tyttäreni pienenä tokaluokkalaisena nolostellessaan äitiään, joka lähti yläasteelle opettamaan kukalla paikatut farkut jalassaan. ”Oppilaat alkaa kutsua sua kukkapyllyksi”, varoitteli hän tuolloin. Tänä päivänä hän pukeutuu itsekin rohkeasti oman tyylinsä mukaan ja pohtii paljon eettisiä arvoja, eikä hän enää nolostele äidin hassuja farkkuja.

Vanhoille farkuille on olemassa monta jatkokäyttöideaa, ja tässä yksi. Minun jalassani harvat farkut ehtivät kulua muodikkaasti rikki polvista, sillä ensimmäisenä niistä hajoaa haara. Monet farkut olen paikannut itse perinteiseen paikkaustyyliin, mutta muutamista on ompelimo loihtinut minulle tällaiset erikoisfarkut. Tykkään vaatteista, jotka eivät ole tavallista peruskamaa, kaikissa vaatteissani haluaisin olevan jonkin jujun: erikoisen leikkauksen, erilaisia materiaaleja yhdisteltynä, kimallekoristeita tai tällaisen brodeerauksen. Siksi tuunaus on minun juttuni, mutta valitettavasti aikani ei riitä kivojen vaatteiden toteuttamiseen omin pikku kätösin (kimalteiden kiinnittämistä lukuun ottamatta). Kahdeksan vuotta sitten kiikutin ensimmäiset farkkuni vastaperustettuun kierrätysmateriaaleihin erikoistuneeseen ompelimoon Remakeen, ja niiden kukkapyllyfarkkujen jälkeen on Remake toteuttanut useita sisälläni olevan pienen vaatesuunnittelijan unelmia. Niitä tulette vielä näkemään tässä blogissa.

 

Kuvissa näkyvät kukkapyllyfarkut ovat lähenemässä tiensä loppusuoraa. Kukkakangaspaikka on kulumassa puhki ja farkuissa on jo muitakin kuin muodikkaita reikiä. Suunnitelmieni mukaisesti näiden farkkujen elinkaari ei kuitenkaan pääty vielä tähän. Seuraavaksi näitä odottaa uusi elämä farkkuhameena. Eikä ihan perusfarkkuhameena tietenkään.

Nuo rakkaat korkonilkkurini olivat kiinalaisen suutarin mielestä jo valmiit kaatopaikalle. Eivät suinkaan, onneksi suomalaissuutari pelasti niiden elämän. Siitä ja kenkienhoidosta oli juttu täällä.

Kuten muuten oikein päättelette, yllä olevat kuvat eivät ole viime perjantailta vaan sekä torstaisia että tämänaamuisia, jolloin vastasatanut lumipeite on kauniisti peittänyt mustan maan.

Kumpaa päivää sinä vietit perjantaina?

Jeans: Diesel, Flower decoration: Remake
Ankle boots: Kennel + Schmenger

Minustako tyylibloggari?

 

 

Hei!

Olen Ei-Leen ja blogannut elämästämme Pekingissä pian kolmen vuoden ajan. Muutimme kesällä takaisin Suomeen, mutta Eedenistä itämaille–blogi jatkaa vielä niin kauan kuin juttua Kiinasta ja kertomatta jäänyttä tarinaa riittää.

Nyt on kuitenkin aika ottaa jo seuraava askel. Aloitan tämän uuden blogin, jossa aikomukseni on keskittyä lifestyleen, vaatekaappini kätköihin, rakkaisiin esineisiin ja hyvään ruokaan. Sekä mielenkiintoisiin juttuihin äidin, opettajan ja naisen näkökulmasta.

Olen anti-KonMari. Luopuminen ja pelkistäminen eivät ole minun juttuni. Rakastan kauniita esineitä ja saan niiden omistamisesta tyydytystä. Niiden ei tarvitse olla uusia, sillä mielestäni tärkeintä esineissä on muodon ja ulkonäön ohella niiden historia.

Olen neljän lapsen äiti ja ammatiltanikin kasvattaja. Olen myös maailmanparantaja. Bloggari on mielestäni myös eräänlainen kasvattaja ja tehtävään liittyy moraalinen vastuu. Olen löytänyt monia muotiblogeja, joita seuraan ja kommentoin mielelläni. Samalla olen harmitellut, kuinka monessa blogissa mainostetaan enemmän tuotteita jonkun valmistajan tai liikkeen nimissä, sen sijaan että kirjoittaja esittelisi omaa vaatekaappiaan ja kotiaan, sellaisia vaatekappaleita ja esineitä, jotka ovat olleet pukeutumisensa kulmakiviä tai erottamaton osa omistajaansa jo vuosia, ja siten osoittautuneet huippuhankinnoiksi. Kiinnostavien esineiden ei tarvitse olla uusia ja vastahankittuja. Paljon mielenkiintoisempaa on tyyli… ainakin minun mielestäni.

Toki on ihana katsella uusia löytöjä, mutta silti lifestylebloggaamisen pitäisi mielestäni olla ekologisesti kestävää. Jatkuva ostaminen ja ostamaan houkutteleminen eivät ole ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta oikeita valintoja. Ne houkuttelevat hankkimaan jatkuvasti uutta tavaraa, hylkäämään vanhaa ja muka oikeuttavat olemaan ajattelematta ympäristön kannalta oikeita valintoja. Kuinka moni lukija tukahduttaa järjen äänen ja päätyy hankkimaan uutta kivaa ajatellen, että ”kun tuo bloggarikin kerran ostaa niin miksen minäkin…”!   

Myönnän että minullekin käy näin. Siksi loin tämän blogin, jonka sloganina on ”muodikkaasti vanhoissa”. Esittelen siis blogissani vaatteita ja esineitä, joiden blogijuttuina katson liittyvän kestävään kehitykseen. Enimmäkseen nämä esineet ovat kulkeneet matkassani jo vuosia tai olleet jonkun muun omistamia aikaisemmin. Ne voivat olla myös remade, vanhasta uusiksi jalostettuja. Ne ovat siis tavaroita, jotka ovat jo nähneet elämää ja joilla on historia. Uusiakin löytöjä saatan esitellä ja huippulaadukkaan tuotteen kohdalla poiketa periaatteestani, kuten polvistua vaikkapa jonkun kotimaisen käsityöntaitajan taidonnäytteen eteen. Pitkäaikainen ilo on blogini punainen lanka.  

Pitkäaikainen ilo sanelee myös ostoskäyttäytymistäni. Harvoin luovun omistamistani esineistä, kahdesta syystä johtuen: Ensinnäkin kierrän halpahallit ja ruotsalaisketjut kaukaa ja ostan tuotteita, joiden toivon olevan kestäviä, hyvälaatuisia ja pitkäikäisiä. Sellaisia, jotka toivoakseni viehättävät silmääni ja kulkevat matkassani vuosia. Vaatteeni ja asusteeni ovat yleensä liian kalliita kukkarolleni, mutta siksi niitä tuleekin hankittua harkitummin ja harvemmin. Silloin niitä myös hoitaa huolellisemmin ja korjaa rikkoutuessa, eikä tarvitse heittää pois. Kun sitten viimein koittaa se päivä, jolloin rakastetut vaatteeni ovat liian kuluneita käytettäväksi, jää jäljelle vielä yksi mahdollisuus: remakointi. Ja siinä saankin toteuttaa ikuista haavettani: olla aivan oma muotisuunnittelijani.

Tarkoituksella aloitan siis blogini juuri tänään, Black Fridayn aattoiltana. Tiesitkö muuten, että huomenna vietetään myös toisenlaista päivää, kulutuskriittistä Älä osta mitään –päivää? Jompikumpi on valittava, molempia ei voi viettää samana päivänä.

”Jokaisella ostamallamme esineellä, elintarvikkeella ja tuotteella on tausta: joku on valmistanut tuotteen, ehkä viljellyt raaka-aineet, tuote on päätynyt kauppaan pitkän tien kautta ja todennäköisesti jatkaa elämäänsä kaatopaikalla tai kierrätyksessä vielä senkin jälkeen, kun me olemme luopuneet sen käytöstä.”

(http://alaosta.fi/aom-paiva/)

Kumpi sinusta on kiinnostavampaa: ostosvinkkien saaminen vai muotibloggarin oma tyyli? Mikäli jälkimmäinen, viihdyt varmaan seurassani!