Pihani, pihakalusteet ja kesäkurpitsaresepti

 

 

 

 

 

 

 

 

Aikoinaan Singaporessa meillä oli pieni parveke, jossa joimme aamukahvit tai istuimme iltaa katsellen pimeällä kauniisti valaistua uima-allasta parvekkeemme alapuolella. Koska paikallisilla ei ole virkistyskäyttöä parvekkeille, ei kalustettuun asuntoomme kuulunut pihakalusteita. Kultaisilla kukkasilla koristellut metallisen vihreän pikkupöydän hankimme itse jostain Singaporen keskustan ostoskeskuksesta. Se oli vain niin ihana. Koska pöytä oli sen verran kallis, emme raaskineet ostaa samaan sarjaan kuuluvia tuoleja, vaan hankimme halvemmat bambuiset. Nekin tuolivanhukset ovat vielä nykyään tallella ja kannetaan lisätuoleiksi pihalle tarvittaessa.

 

Tiikkisen pihakaluston hankimme viisitoista vuotta sitten muuttaessamme kerrostalosta matalampaan majaan ja saadessamme oman pihan. Samaan aikaan ostimme Stockmannilta Sunshine-grillin, joka edelleen palvelee suurperhettämme kovassa käytössä, siitä huolimatta, että se joutuu kesät talvet seisomaan kotipihallamme pelkän pressun suojassa. Samanlainen, jopa muutamaa vuotta vanhempi on myös mökillämme, mutta onnekkaasti katoksen alle sijoitettuna se on siistimmässä kunnossa kuin tämä kaupunkigrillimme. Ja onhan se mökillä paljon vähemmällä käytöllä kuin kaupungissa, jossa suurimman osan kesästä asustamme.

 

Tiikki ei aina ole ympäristöystävällinen valinta, koska usein tropiikin jalopuiden kasvattamiseen kaadetaan sademetsiä. Meidän kalustomme vuoksi olisi siis muutama orangutangi voinut menettää kotipuunsa. Uskoakseni ei kuitenkaan meidän vuoksemme, sillä ostaessamme kaluston sanoi myyjä (Iskussa tai Askossa, en muista kummassa) puun olevan FSC-sertifioitua, joka ei kuulemma  ympäristöjärjestöjen mukaan olisi sademetsille vaaraksi. (Tämä tieto on Demin sivulta, sillä tieto on lainattu Greenpeacelta, mutta alkuperäinen nettisivu ei toiminut. Googlaamalla löysin vuodelta 2009 Greenpeacen sivun, jossa on vertailtu eri kesäkalustevalmistajien puulajien vihreyttä.) 

 

Tiikin hyväpuoli on sen kestävyys. Tämä kalustomme on varmasti ikuinen, vaikka se viettää kesät talvet pihallamme. Talvella tosin tuolit on kasattu kuivina pöydän päälle ja peitetty pressulla ilmavasti. Muutoin emme hoida tätä mitenkään, annamme sen vain olla ja pyyhimme silloin tällöin rätillä. Tosin tänä keväänä Kolmonen kuurasi kaluston pontevasti juuriharjalla ja teki turhankin tarkkaa työtä. Pöytä oli jo hauskasti saanut pientä naavapeitettä, jonka hän sitten kuurasi pois ja samalla pöydän kuin huonosti hiotun näköiseksi. Eiköhän se parin vuoden päästä ole taas entisensä näköinen.

 

Metalliset käännettävät puutarhatuolit löysimme muutama vuosi sitten Kasvihuoneilmiöstä paluumatkalla Turusta Helsinkiin. Pöytäliina on Marimekon, ostin sen 20 vuotta sitten tupareihimme ja pian sen jälkeen se hautautui varastoon. Muistin nähneeni sen jokin aika sitten ja kaivoin sen nyt ensimmäistä kertaa esiin.

 

Olemme onnekkaita siitä, että edellisellä asukkaallamme oli suunnittelijan ja valomestarin silmää. Hän rakensi italialaistyyppisen pihamme valmiiksi ja asensi tunnelmaa luovat valot. Istutti kauniisti kukkivat puut. Meidän ei tarvitse itse tehdä muuta kuin tuoda vuotuiset pelargoniat pihalle ja nauttia.

 

Eräässä keskustelussa ystävien kanssa tuli jokin aika sitten puheeksi, kuinka vieras on kesäkurpitsa toisille. Kuulemma siitä ei keksi mitään ruokalajia. Ihania kesäkurpitsareseptejä on pilvin pimein ja yleensä parhaimmillaan se on italialaisittain. Tässä yksi perheeni lempiresepteistä, löydetty vuosia sitten Jamie Oliverin kirjasta Jamie Italiassa.

 

 

Paistetut kesäkurpitsat (Zucchini in padella)

 

 

3 keskikokoista, kiinteää kesäkurpitsaa

neitsytoliiviöljyä

3 kuorittua valkosipulinkynttä ohuina viipaleina

1/2 tuoretta punaista chiliä viipaleina

1 kourallinen tuoreita meiramin tai oreganon lehtiä tai 1 tl kuivattua oreganoa

merisuolaa ja mustapippuria

3 öljyyn säilöttyä anjovisfilettä

1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu

(1 tuore mintunoksa hienonnettuna)

 

Leikkaa kesäkurpitsat sentin paksuisiksi viipaleiksi, heitä päät pois.

 

Kaada pannuun loraus oliiviöljyä ja lämmitä keskinkertaisella lämmöllä. Lisää joukkoon valkosipuli ja chili. 30 sekunnin kuluttua lisää kesäkurpitsat ja yrtit, mausta kevyesti suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla.

 

Kesäkurpitsat eivät saa kypsyä liian nopeasti, mutta katso etteivät ne myöskään pehmiä liikaa. Sekoita kaikki ainekset kunnolla ja hauduta sitten raollaan olevan kannen alla n. 10 minuuttia. 

 

Lisää anjovisfileet ja raastettu sitruunankuori joukkoon. Anna hautua vielä pari minuuttia, kunnes anjovikset ovat hajonneet. Lisää sitruunamehua ja pane tarjolle lihan ja muiden kasvisten kanssa tarjolle. Jamie ehdottaa tätä myös parmesanilla ja kermatilkalla höystettynä pastan kaveriksi.

 

Halutessasi ripottele päälle hienonnettua minttua.  

 

 

  

 

 

 

Lisäys 14.7.2018:  Sattuipa, että huomasin tänään Hesarista puutarhakalusteita käsittelevän artikkelin, jossa puhuttiin myös vastuullisista puutarhakalusteista ja puulajeista sekä FSC-sertifikaatista. Jos olet menossa puutarhakalusteostoksille, kannattaa lukea kyseinen artikkeli ohjeineen täältä. Ja kuten ohjeissa vinkataan, vastuullisin tapa on ostaa kalusteet käytettynä, mitä ehdottomasti voin suositella etenkin trooppisista puulajeista tehdyille kalusteille. Ne kun vaan paranevat käytössä. Itse tykkään harmaantuneista kalusteista, joille ei ole tehty mitään. Marjukka Fab Forty Something -blogista puolestaan näyttää täällä, miltä näyttää 15-vuotias kalustesarja, jos sitä hoitaa öljyämällä sen joka vuosi.

 

Jos ostat uutta, osta aina FSC-sertifioitua, etenkin jos ostat sademetsien puita. Viimeinen HS:n ohje on, että hoida hyvin ja säilytä talvella sisätiloissa. No, meidän kalustesarjaa ei ole hoidettu lainkaan ja säilytetty kuivana kasassa pressun alla pihamaalla, joten toimiihan se näinkin =D