sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Syksyn juhla-asuni





Pikkujoulukausi alkoi ja toivottavasti koronatilanne mahdollistaa juhlien pitämisen. Omassa työpaikassani juhliin on vielä aikaa pari viikkoa ja kyllä asia pohdituttaa meitä kovasti. Me tosin olemme opettajina käyneet töissä ja tavanneet toisiamme lähes päivittäin, joten ehkei meidän yhteinen päivällisemme omassa pienessä kabinetissa ole uhattuna.

Onneksi tänä syksynä juhlia on riittänyt muutoinkin, meillä on ollut kutsuja ja kissanristiäisiä lähes joka viikonloppu. Tämä on syksyn lempijuhla-asuni, jossa olen edustanut jo monet kerrat tänä syksynä.

Tätä puseroa en ole tainnut käyttää vuosiin, sillä löysin edellisen asukuvan siitä vuodelta 2017, jolloin olimme juuri palanneet Pekingistä. Tämä on ostettu Pekingin ensimmäisen länsityylisen ostoskeskuksen Lufthansa Centerin alusasuosastolta. Kiinassa varakkaat keski-ikäiset rouvat tykkäävät käyttää tällaisia aluspaitoinaan, mutta minä raaskin hankkia niitä muutaman juhlapaidoikseni.     






Olet tehnyt valtavan paljon ihania löytöjä Emmystä ja kuvassa on niistä kaksi: laukku ja hame. 

Tämän Etron hameen äkkäsin jo vuosi sitten, tilasin ja ihastuin. Laadukas hame on puhdasta ohutta villaa ja siinä on niin kauniit syksyiset värit: beigellä pohjalla keltaista, vihertävää sekä juuri tuon puseroni sävyistä violettia. 

Ainoa harmi oli, että hame oli minulle tuolloin liian tiukka. Hinta oli kuitenkin sen verran sopiva ja koska tiesin painoni sahaavan aina edes takaisin, uskaltauduin ostamaan sen varastoon. Ja kyllä, ei mennyt kuin vuosi ja hame sopi minulle kuin valettu. Nyt olen käyttänyt sitä ahkerasti, sillä voi olla, että vuoden päästä se on ylläni taas kuin liian tiukka makkarankuori. :) 

                                                          




Lämmikkeeksi kaivoin kaapista taas juhlavan Andiatan kimaltelevan kietaisutopin, joka muutaman vuoden tauon jälkeen on taas muodikas yhdistelmä. Tämä neule oli ostos hetken mielijohteesta joulukuussa 2008, jolloin matkalla pikkujouluihin poikkesin Andiatan liikkeeseen hakemaan asuuni sopivan neuleen. Ja lähdin liikkeestä mukanani kaksi neuletakkia, tämä toinen niistä. Mitähän muuta minulla oli ylläni silloin? Luultavasti musta trikootoppi ja paloista remakoitu hame, joka oli tuolloin vasta valmistunut.  




All these pieces are preloved items from my wardrobe or bought as second hand:
 
Shirt // Aimer
Skirt // Etro (bought as second hand from Emmy)
Cardigan // Andiata
Leather pouch with chrystals // Pinko (bought as second hand from Emmy)
High heel plumps with chrystals // Carvela Kurt Geiger



Ihania pikkujouluja teille kaikille! Juhlikaa turvallisesti ja muut huomioonottaen <3

perjantai 12. marraskuuta 2021

Juhla-asuni ja kooste kesällä lukemistani dekkareista

En ole tehnyt asupäivityksiä aikohin  ja kesän kirjapostauskin on vielä tekemättä. Nykyään palaan lukemiini kirjoihin etsimällä niitä blogistani ja siksi päivityksen unohtuminen on kiusannut minua todella paljon. Viime päivinä olen etsinyt kuumeisesti yhtä kirjaa, jonka muutama vuosi sitten löysin lähikirjastosta, luin ja nautin. Nyt haluaisin tsekata, onko kirjailijalta tullut uusia kirjoja. Mikä ihme vaan olikaan kirjan tai kirjailijan nimi. Luulin tehneeni siitä postauksen vaan en. :(







Vaan ensin kuvia loppukesästä juhla-asussa, joka menisi nyt syksylläkin. Nämä sisällä otetut asukuvat kuvasimme Tornion hämyisessä hotellissa Mustaparrassa, jonka sisustus on laulaja Marita Taavitsaisen käsialaa.  

Silkkivuorisen pitsihameen löysin jo vuosi sitten second hand -nettikaupasta Rekistä. Vihertävä neuletakki silkkisekoitetta ja silkkinen toppi ovat Andiatan vuoden parin takaista mallistoa. Peurakuvioinen kashmirhuivi on Dea Kudibalia, muutaman vuoden takaa Pekingistä expattirouvien kotimyynnistä ostettu. Aivan mielettömän upean nahkaisen Pinkon timangilaukun löysin second handinä Emmystä vuosi sitten. 






Lace skirt with silk lining // (second hand from Rekki)
Cardigan and silk top // Andiata
Cashmere shawl // Dea Kudibal
Leather pouch // Pinko (second hand from Emmy)
Leather pumps // Lodi







Kesän luetut ja kuunnellut kirjat:

suomeksi (Storytell): 
1. Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Matthew Costello ja Neil Richards: Cherringhamin mysteerit, osat 12-15

2. Kuolema kesäyössä
3. Murhan aakkoset
4. Vanhan linnan arvoitus
5. Yksi askel harhaan

saksaksi (Bookbeat): 

Christiane Franke ja Cornelia Kuhnert (Henner, Rudi und Rosa, Teile 7 & 8):
1. Krabbenkuss mit Schuss 
2. Wenn Wattwürmer weinen

3. Gisa Pauly (Mamma Carlotta Teil 4): Flammen im Sand

Aika vähän sain siis nautittua kirjoista, vaikka oli opettajan pitkä loma. Koko kesän aikana saman verran kuin parhaimpina aikoina kuukaudessa. Jotenkin minulla oli niin virta poissa rankan vuoden jälkeen ja tarvitsin lepoa, etten saanut kytkettyä lukuvaihdetta päälle. Syksyllä tuntui siltä, etten ollut vielä lainkaan palautunut edellisestä työvuodesta. 

Huomaan nyt syksylläkin, että minulla on jotenkin puhti pois lukemista. Työmatkalla tulee kuunneltua kirjoja, mutta sen sijaan, että menisin iltaisin aikaisin sänkyyn ja lukisin tunnin, keikkuroin ylhäällä viime tippaan ja menen puoli tuntia myöhässä nukkumaan, en saa unta ja nukun aivan liian vähän yössä. Onneksi töissä olen voinut ottaa löysemmin rantein, kun sekä oppilaat että opetusmateriaalit ovat minulle tällä hetkellä tuttuja ennestään ja monista viimevuotisista koronarajoitteista on voitu luopua koulussa. Etukäteen kyllä jo stressaan kevättä, jolloin tunnit lisääntyvät, tulee uusia oppilaita, uudet valmisteltavat tunnit ja lisäksi kevään opetettavissa jutuissa on paljon vaativampaa, enemmän tarkastettavaa ja arvioitavaa.

 

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Länsirannikkoa pohjoiseen osa 6: Perämerellä viilenee





Pahoitteluni että kirjoittaminen on jäänyt muiden juttujen jalkoihin ja kun riittävän kauan aikaa kuluu, kynnyskin nousee... Minua jäi kuitenkin harmittamaan, että päiväkirjani länsirannikolta jäi kesken. Näin syksyn harmaimpaan aikaan on hyvä aika palata kauniin kesän muistoihin. Joten tässä kesäkirjakooste höystettynä kuvilla Pohjois-Pohjanmaalta: Hailuodosta, Oulusta, Torniosta, Kemistä ja Rovaniemeltä, jonne matkamme päättyi ja jossa hyppäsimme yöjunaan matkustaaksemme takaisin kotiin etelään. 

Viimeinen lämmin päivä oli Hailuodossa, jonne jonotimme lossiin pääsyä puolitoista tuntia niiden kanssa, jotka olivat matkalla Bättre folk -hipsterifestivaalit. Piipahdimme majakassa ja syömässä ihanassa pikku ravintolassa, jonka jälkeen lähdimme Ouluun. 





Oulussa vietimme yön, tapasin vanhaa kaveriani lounaalla Sokeri-Jussin ravintolassa ja suuntasimme Tornioon kolmeksi yöksi Mustaparta-hotelliin. Serkkutytön rippijuhlien jälkeen tutustuimme Tornion ja Kemin nähtävyyksiin: siikojen lippoamiseen Tornionjoella, josta on upea näkymä vastarannalle Ruotsiin, sekä Tornion vesitorniin ja kahteen keskiaikaiseen kirkkoon. Hedvig Eleonooran kirkko Torniossa on 1600-luvulta ja aivan upea sisältä, mutta vielä viehättävämpi on Keminmaan vanha kirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko 1500-luvulta. Kiinnostavinta kirkossa on toki kirkkoherran muumio, mutta itse kirkkokin on tavattoman kaunis yksinkertaisessa vanhassa asussaan. 













Kemissä isot pojat hyppäsivät etelänjunaan ja suunnitelmani oli, että kun autoon tulee tilaa, kierrän vanhojen tavaroiden liikkeitä ja teen löytöjä. Aivan suunnitelma mennyt putkeen, sillä ne liikkeet, joihin olisin ehtinyt, olivat kiinni. Pari kirpparia sentään kolusin ja tein löytöjä. Vanhoja kuohuviinilaseja sekä ihania pitsisiä lakanoita monogrammeineen. Ne olivat selvästi jonkin diilerin pöydästä, mutta olen niistä edelleen todella onnellinen. Pitsilakanat pääsevät pöytäliinoiksi juhliimme.







  

Torniosta jatkoimme matkaa Ranuan kautta Rovaniemelle. Ranualla lämpötila oli alle 10 astetta eikä meillä ollut kovin lämpimiä vaatteita mukana, joten juoksimme tunnissa eläintarhan peto-osaston läpi. Olisimme halunneet nähdä jääkarhut, mutta ne olivat piilossa sisätiloissa. Edes sutta emme onnistuneet näkemään ja sitten tuli kiire jo palata autolle. Saavuimme Rovaniemelle juuri parahiksi, kun hienostuneella lappiruoalla pröystäilevä ravintola Nili avasi ovensa ja jonne meillä oli pöytävaraus. 

Varmistimme tilatessamme, että ehdimme syödä kahdessa ja puolessa tunnissa yllätysmenupaketin läpi, koska meidän on ehdittävä yöjunaan. Kun aikaa oli jäljellä 45 minuuttia, eikä pääruoka ollut vielä edes tullut pöytään, aloimme jo hätäilemään ja kerroimme tilanteen seuraavallekin tarjoilijalle. Pääruoat kun saapuivat pyysimme laskun ja toivoimme, että jälkiruokamme tuotaisiin samanaikaisesti. Ravintola oli täyttynyt ja seurasimme huolestuneina, kuinka keittiöstä kannettiin vai muihin pöytiin. Laskun saimme onneksi maksettua ajoissa, sillä loppujen lopuksi tuskastuneina nappasimme takkimme ja häivyimme autolle. Kun olimme jo kaasuttamassa pois, juoksi tarjoilija peräämme ja huusi, että jälkiruoka on nyt pöydässänne. Me vain huikkasimme takaisin, että ei ehdi, meidän pitäisi olla jo ajamassa autoa junaan...        

Toisen pettymyksen koimme Nilin menussa. Vaikka emme saaneet kuulla etukäteen, mitä yllätysmenu pitää sisällään, olimme maininneet   tarjoilijalle toiveeksemme, että saisimme maistaa poroa - kun kerran Lapissa olemme. Tarjoilija oli vakuuttanut, että kyllä heillä on aina jossain muodossa poroa yllätysmenussaan. Kenties sitä oli sitten siinä jälkiruoassa, jota emme saaneet, sillä ei sitä ollut muissa annoksissa. Alkupalaksi oli graavi lohta ja mätiä, pääruoiksi lohta ja naudanpihviä. Ehkä ulkomaalaisen mielestä se on eksoottista lappiruokaa, mutta meille ei kyllä mikään ruokaelämys, jota tulimme hakemaan...    

Juu, teimme valituksen ja saimme ystävälliset pahoittelut ja kompensaatioksi lupauksen ilmaisista aperitiiveistä ja jälkiruoista, jos palaamme vuoden sisällä. Tuskin tästä lähdemme vuoden aikana Rovaniemelle. Sovimme kyllä että Rovaniemellä anoppilassa käyvät ystävät voisivat käyttää sen puolestamme, mutta näitä ystäviä nauratti, ettei heidän tule käytyä Nilissä. Siellähän käyvät vain turistit... 
















lauantai 4. syyskuuta 2021

Länsirannikkoa pohjoiseen osa 5: Keski-Pohjanmaan upeat rannikkokaupungit











Matkakertomukseni jäi kuukausi sitten kesken, mutta jatkuu taas. 

Reissumme vauhdikkaimpana päivänä näimme Pietarsaaren, Kokkolan, hiekkasärkät ja Raahen. Siksi varoituksen sana, tässä postauksessa on paljon kuvia. 

Ennen lähtöämme Vaasasta käväisimme entisen kotitaloni pihalla, jossa pääsin kuvaan oman huoneeni ikkunan edessä. Nämä ylläolevat punaisen talon kuvat ovat sieltä, vanhin talo, jossa olen koskaan asunut eli rakennus on vuodelta 1870. Valitettavasti remontissa ei ole säästynyt kuin ulkokuori ja vanhantyyliset ikkunat. Yläkuvien kauniit vanhat ikkunat eivät siis ole tästä talosta vaan tältä reissulta Vaasan yöpymiskohteestamme, joka oli samanikäinen vanha talo, joka on valitettavasti joutunut kokemaan paljon muutoksia. Onneksi sen vanhat ikkunat on säästetty enkä voinut olla ihailematta niitä koko ajan. Niin paikkansa pitää sanonta, että ikkunat ovat talon silmät. Vanhat puukarmiset ikkunat ovat kaikkein tärkeintä vanhassa talossa - ovien ja lattialankkujen ohella.  


Tupakkakaupunki Pietarsaari


















Seuraava kohteemme oli Pietarsaari, joka osin asfaltoimattomine hiekkateineen kilpailee minun silmissäni Rauman kanssa länsirannikon idyllisimmän puukaupungin tittelistä.  Valitettavasti se on myös huonoimmin pidetty näkemistämme kaupungeista, sillä osa taloista näyttää jo aika rapistuneilta ja autioiltakin. 







Vanhassakaupugissa ei ollut minkäänlaisia palveluita, varsinkaan ihania kahviloita, kuten monissa muissa kaupungeissa. Turistina olisin kaivannut etenkin vessaa, mutta kupponen kahviakin olisi maistunut. Asukkaana idyllisen kahvilan puute olisi kyllä iso miinus. 









Kaikesta huolimatta olisi ihanaa asua tässä viehtättävässä ympäristössä. Pietarsaaressa mies kuiskasikin pojille: "Jos näette jossain "myytävänä"-kyltin, niin turpa kiinni!" 

Seuraavassa puutalokaupungissa vanhin poikakin jo rukoili, että voisimmeko puutalojen sijaan kiertää vaikka sisustuskauppoja... 


Koulukaupunki Kokkola





















Kokkola soi viimein minulle helpotuksen, sillä koulumuseosta löytyi ensimmäinen wc neljän tunnin etsinnän jälkeen. Kokkolan vanha puutaloalue on todella viehättävä ja täältä löytyi ihastuttavia kahviloitakin. Lasten toiveesta päädyimme vohveleille koulumuseon naapuriin. 








Kalajoen hiekkasärkät







Kokkolan puutaloalue on hyvin pieni, joten se oli kävelty nopeasti läpi, minkä jälkeen matkamme jatkui kohti Kalajokea ja hiekkasärkkiä. Ennätimme sinne iltakuuden aikaan, uimme ja nautimme viimeisestä hellepäivästä rannalla. Päivä oli pilvinen, mikä sopi erinomaisesti meille, sillä siitä huolimatta oli todella lämmintä. Tuntui kuin olisimme olleet etelässä ja suunnittelimmekin mökin varaamista hiekkasärkiltä ensi kesäksi.



Raahe






















Illalla jatkoimme matkaa Raaheen, josta olin hyvissä ajoin saanut varattua kaksi huonetta huippusuositusta Langin kauppahuoneesta. Tämä on aivan unelmaihana majoituspaikka, sillä vanhaan talon majoitushuoneet on kunnostettu todella pieteetillä vanhoja materiaaleja säilyttäen ja kenties muualtakin rakennusaineeksi haalien. Vain kylpyhuoneen kalusteet olivat uusia, tosin nekin vanhan talon tunnelmaa vastaavia.

Järkytykseksemme melkein kaikki ruokapaikat sulkeutuivat Raahessa kello 21, ja meillä alkoi jo tulla hätä, jäämmekö ilman päivällistä. Lopulta löysimme pubin, jonka tarjoilija ystävällisesti paistoi meille uunissa hampurilaiset, jotka nautimme leppoisan lämpimässä illassa terassilla. Palatessamme yösijaamme koko taivas kylpi auringonlaskun tulimeressä.