perjantai 14. kesäkuuta 2019

Vaatekauppiaana

Hei taas pitkästä aikaa!

Palaan myöhemmin ajan kanssa ja kerron kuulumisiamme. Tällä hetkellä olen kuitenkin paikassa, jossa nettiyhteys on huono ja siksi tämä tekstikin jää tyngäksi.

En ole viime aikoina ennättänyt selata Emmyn valikoimia kovin ahkerasti. Vasta aikuistunut tyttäreni sen sijaan on aikuistanut myös vaatekaappiaan ja tilannut muutamia vaatteita Emmystä (
www.emmy.fi). Kauniin lakkiaisleninginkin hän löysi sieltä itselleen. Esittelen sen teille myöhemmin, vaikka lakkiaisista on jo vähän aikaa. Se puku on vain niin suunnattoman ihana. Emmystä voi oikeasti tehdä mahtavia löytöjä, olen tehnyt niitä itsekin ja esitellyt täällä viime kesänä. (Nytkin minulla on päälläni tämä valkoinen hame ja se mieheni mukaan kerää katseita kaupungilla kulkiessani).

Omaan vaatekaappiini tein vähän aikaa sitten tilaa ja lähetin laatikollisen itseltäni käyttämättä ja lapsilta pieneksi jääneitä kesävaatteita ja -kenkiä Emmyyn. Ne löytyvät 
täältä.

 

 
 
 
 
 


Joukossa oli paljon uusia tai kerran käytettyjä mekkoja: Eva i Wallaa ja Odd Mollya. Ihastuin niihin, mutta ne jäivät käyttämättä, koska vaatteissani on aina oltava vyötärö. Tuollaiset vyötäröltä mukavan ilmavat eivät sovi minulle yhtään. Meinasin jo teetättää Eva i Wallan leningistä hameen, mutta ehkä joku saa siitä mieleisensä sellaisenaan. Sitä on käytetty vain yhden kerran, vaikka Emmyn kuntoluokituksessa se on määritelty vain "hyväksi". Johtunee siitä, että Eva i Wallan puuvillakankaat on käsitelty sellaisiksi pehmenneiksi, kuluneen oloisiksi.



 
 
 
 
 
 
 
 
Dieselin neuletakki on upouusi. Totesin, että vastaavia minulla on jo ihan liikaa.
 
 
 
 
 

Muutamat kengätkin panin myyntiin, sellaisia jotka ovat osoittautuneet minulle ja tyttärelleni aavistuksen liian pieniksi. Osa niistä näyttäisi tällä hetkellä jo tehneen kauppansa ja löytäneen tiensä uusiin koteihin. Kuten esimerkiksi mahtavat sini-turkoosit Swedish Hasbeensit, jotka ovat jalassani näissä farkkukuvissa.



Jäljellä ovat vielä esimerkiksi Lola Ramonan musta-valkoiset pin up -kengät, jotka ovat ihan älyttömän kauniit ja näyttävät (vastaavat saappaani keräävät aina valtavasti huomiota ja ihastelua ihmisiltä). Myyn ne pois, koska ne ovat minulle aavistuksen liian pienet, enkä pysty käyttämään niitä. Ne ovat todellisuudessa täysin uudenveroiset, olleet jalassani ainoastaan kerran ja silloinkin vain sisätiloissa. Siihen liittyy haikea tarina.
 
Tasan kaksi vuotta sitten, vähän ennen paluumuuttoamme Pekingistä, käytin niitä ystävämme muistelutilaisuudessa. Menetimme suomalaisen ystävämme Pekingin liikenteessä. Pyörä vastaan rekka on aika yksipuolinen vastus.
 
Päivän sisällä siitä, kun olin kuullut ystävän poismenosta, menetin myös äitini Suomessa. Molemmat uutiset sain matkallani Datongiin. Pian tämän jälkeen sairastuin kahden lapseni kanssa samanaikaisesti keuhkokuumeeseen. Kaikki tämä tapahtui saman kuukauden sisällä, jolloin olimme muuttamassa pois Pekingistä takaisin Suomeen. Se aika on yhä täysin kaoottista mielessäni. Olen kertonut näistä asioista jonkin verran blogissani Eedenistä itämaille.
 
Mutta summa summarum, Lola Ramonan kengät olivat Pekingissä ainoat kenkäni, joissa oli mustaa. Siksi ne välttivät muistelutilaisuuteen. Vaikka kärvistelin ne jalassa, en onneksi kuitenkaan joutunut kävelemään paljon.
Jos siis löysit jotain kiinnostavaa, kurkkaa
tänne myyntisivustolleni Emmyyn.

Kuukauden päästä yritän saada lähetettyä myyntiin valtavan kasan poikien syysvaatetta ja -kenkiä.

Muita vaatteita löytyy myynnissä myös täältä.

 
Lupaan nyt mahdollisimman pian panna kuvia tyttäreni lakkiaisasusta. Okei, on minulla sormet ristissä selän takana. Mutta yritän kyllä :)
 


 

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Maailman parhailla blineillä rintamamiestalossa

 


 

Pitkästä aikaa täällä taas. Ennätti jo kuukausi vierähtää tässä kirjoitusten välissä. Blogitauko alkoi oikeastaan vahingossa, mutta tuli ihan tarpeeseen. Töitä on ollut tehtäväksi niin älyttömästi, ettei ole jäänyt aikaa kirjoittamiselle. Paitsi että päivittäiset koulutyöni ovat vieneet aikaa, aloitin erään tämän kevään ajan kestävän kurssin ja sekin vaatii nyt omansa. Olen aivan innostunut ja nautin siitä, että kerrankin pulppuan ideoita. Työkavereita jo naurattaa, kun suollan toiminnallisia ideoita niin että muita jo hengästyttää. Ja minusta itsestäni tuntuu aivan ihanalta olla idearikas, minä kun en ole kovin luova luonnostani.

Toinen syy on väsymys. Tunnen ahkeruuteni ja toiminnallisuuteni on vaatineen myös veronsa ja jotenkinhan sen on purkauduttava. Edes hiihtolomallakaan en saanut tikkuakaan ristiin blogin vuoksi. Olin aivan naatti. Tai sen verran tein, että nappasin muutaman valokuvan siltä varalta, jos saisin niistä vielä hiihtolomakoosteen aikaiseksi. Katsotaan.

Mutta nyt esittelen muutaman kuvan parin viikonlopun takaa. Kerroin viime vuonna ystäväperheemme jokavuotisista blinijuhlista, joita vietetään ortodoksien tavan mukaan aina laskiaisen alla eli ennen kuin alkaa paasto.

Jätin bloggarikamerani kotiin ajatellen, että vastahan minä viime vuonna kuvasin juhlissa ja se saa riittää. Kaduin asiaa heti sisään astuessani. Ystäväni on nimittäin innokas sisustaja ja aina heiltä löytyy jotain uutta ihanaa kuvattavaa. Viime kesänä he tekivät ihanassa rintamamieskodissaan taas mittavat remontit ja ilman muuta olisi pitänyt tajuta, että kuvattavaa on riittämiin. Napsin siis kuvia kännykälläni ja ensi vuonna otan uudet kuvat (aivan varmasti silloin on taas paljon uuttakin kuvattavaa!)


 
 


Pöytiä oli katettu useampaan huoneeseen. Sukulaiset olivat olleet ensimmäisessä kattauksessa päivällä ja illalla on ystävien vuoro. Ennen juhlia panin ystävälleni viestiä, toisimmeko mukanamme mätiä, joita löytyy pakkasestamme. Me kun olemme niiden suurkuluttajia... Ystäväni vastasi: "Meillä on vielä noin 800 g mätiä jäljellä, joten jos se tuntuu vähältä, niin voi tuoda!" Vastasin, että paras ottaa omat eväät mukaan...

 



 
 
Ei, emme ottaneet omia eväitämme mukaan. Kaikkea ihanaa oli riittävästi. Oli graavi- ja savukalaa, sienisalaattia, mätejä, suolakurkkua, katkarapuja, voisulaa ja kananmunaa, nahkiaisia. Oma lempparini tällä kertaa oli tuo kuvassa näkyvä savuankerias. Makuun kun tottuu, maistuu se vuosi vuodelta aina vain paremmalta. Vasta jälkeenpäin luin Hesarista, kuinka uhanalainen laji ankerias on.
 
Ystävieni venäläisille vehnäblineille tuskin löytyy vertoja, ovat ne niin hyviä. Sopivan pehmeitä, reunoilta rapeita. Rasvaa ei niissä ole säästelty.


 
 
Oli taas niin mukavaa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa masun, että ihan harmittaa odottaa kokonainen vuosi jälleen, ennen kuin pääsee näihin juhliin seuraavan kerran. Ystäväni onneksi lupasi, että ensi kesänä voisi järjestää samovaaribileet!





Tässä vielä komean nuoren teinipojan juhlalook. Pakko esitellä sekin, tuskin on jokapojalla näin komeaa ja trendikästä paitaa, aitoa Marimekkoa 60-luvulta!




Nyt käperryn takaisin talviunilleni. Ei vaiskaan, hirmuinen työkiire jatkuu ainakin seuraavat pari kolme viikkoa. Toisaalta, ihanaa, että on työ. Ja vielä ihanampaa: on työ, jota rakastaa. Jota tekemättä ei osaa olla hetkeäkään!

 

perjantai 8. helmikuuta 2019

Lämmintä neuletta pakkasille - #lempivaatteeni



Jokin aika sitten ennätin todeta, kuinka näin talvipakkasilla ja pimeän aikaan ei tule kuvattua niitä vaatteita, joita käytän juuri nyt, kun pakkaset ovat kovimmillaan ja koulussakin on kylmä. #Lempivaatteni-kampanjan myötä sain kuitenkin viime viikon kovilla pakkasilla otettua kuvat näistäkin lämpimistä vaatteistani.

Tämän Repeatin neuletakin olen maininnut usein, varmasti tosi usein! Tämä on nimittäin niin lämmin, että kaivan sen aina esiin kaikkein kovimmille pakkasille eli tammikuussa viimeistään.



 Ostin neuleen vuosi sitten Stockan Hulluilta päiviltä ja se on kyllä osoittautunut tosi huippuostokseksi. Merinovilla vaan on niin lämmittävä, eikä siitä valmistetun takin tarvitse olla edes paksu.

Ayimme ompeli irronneen napin vahingossa väärälle puolen enkä laiskuuttani saanut korjattua tilannetta, joten kiinnitän toisen puolen usein tuolla feikkitimanttisella pöllorintaneulalla, jonka sain kerran korealaiselta ystävältäni tuliaisena kotimaastaan.

Rakastan kaikkea kimaltavaa niin, että kimallusta on oltava myös kashmirpipossani. Tuubihuivini ei kimaltele, mutta tykkään sen romanttisesta reikäneuloksesta. Huivini lämmittää minua usein kaulassani sisälläkin.

Pakkasilla farkkuja lämpimämmät ovat paksut sukkahousut, joiden parina tämä villahame on aivan mieletön yhdistelmä. Ulos sen alle puen näpsäkästi äitini perintöä olevat villahousut, jotka on helppo riisua sisään tullessa.



Cardigan (merino wool) // Repeat
Wollen skirt // Massimo Dutti
Cashmere hat // Balmuir
Cashmere scarf // Odd Molly
Floral boots // Angulus

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Ilta savusaunassa ja blinipöydässä


 
 
 

 
 
Kerroin eilen, kuinka lauantai-iltamme jatkui musikaalin jälkeen savusaunoen ja blineillä herkutellen.
 
Krapihovi on nykyään hotellina ja ravintolana toimiva vanha Krapin tila, joka sijaitsee Tuusulan rantatien varrella, niissä maisemissa, missä 1800-luvulla sijaitsi merkittävien suomalaisten taiteilijoiden yhteisö. Ravintola on vanhassa päärakennuksessa, ihanassa puutalossa, jossa noin 14 vuotta sitten vietimme veljeni häitä perhepiirissä. Hotelli puolestaan on pihapiiriin rakennetuissa viehättävissä uusvanhoissa taloissa ja yhdessä kaikki rakennukset, uudet ja vanhat, muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. 
 
Ajoimme suoraan rantaan savusaunalle, jonka olimme varanneet seurueellemme pariksi tunniksi. Me naiset menimme saunaan ensin ja miehet jäivät istuskelemaan saunan kupeessa olevaan pieneen saunabaariin. Aikaa saunomiseen oli tunti, sen jälkeen teimme vaihdon. Sauna oli ihana, iso ja hämärä, miedosti savulle tuoksuva, niin kuin savusaunan kuuluukin olla. Mikään saunakokemus ei ole kyllä yhtä mahtava kuin saunominen aidossa savusaunassa. Ei edes hyvin vanhassa saunassa saunominen - paitsi jos se on savusauna.
 
 
 
 
 
 
Lapsena pääsin muutaman kerran savusaunaan sukuloidessamme Kainuussa. Ne harvat kerrat, jolloin vierailimme isotätini ja hänen miehensä mökillä, meitä varten lämmitettiin vanha savusauna, jolla taisi olla jo ikää vuosikymmeniä elleipä sata vuotta. Oli se jännää, kylpeä pimeässä alkeellisessa saunassa ja hilpaista järveen peseytymään.
 
Nuo lapsuusmuistot jättivät ihanan muistikuvan savusaunassa saunomisesta, mutta sain odottaa ainakin kaksikymmentä vuotta, ennen kuin seuraavan kerran pääsin nauttimaan savuisista löylyistä. Se tapahtui toukokuussa 2000, esikoistani odottaessani. Millenium-vuosi oli myös Helsingin kulttuurivuosi, jolloin järjestettiin kuukauden sauna -projekti. Toukokuun saunana oli Espoon tuomiokirkon kupeessa oleva Kuninkaantien saunaseuran pikkuinen savusauna, jolla on ikää enemmän kuin monellakaan savusaunalla, nimittäin yli 200 vuotta!
 
Olin yksi niistä 30 onnekkaasta, jotka mahtuivat saunomaan tässä Suomen vanhimmassa savusaunassa. Minä ja kaksi ystävääni. Se oli mieletön kokemus, ison vatsani kanssa kipusin korkealle lauteille ja kapusin lauteiden alle peseytymään vadin ja kuupan avulla, aivan kuten mökkisaunassammekin. Miestenvuorolla näyttää kylpeneen amerikkalainen New York Timesin toimittaja Edmund L. Andrews. Jos sinulla ikinä on mahdollisuus saunoa täällä, suosittelen lämpimästi!
 
Myöhemmät savusaunakokemukseni ovat uudemmista saunoista. Harvalla savusaunalla nimittäin on pitkää ikää, nimittäin sen verran suuri on todennäköisyys, että savusauna palaa. Olen muutaman kerran saunonut Helsingin seurakuntayhtymän savusaunassa Lohjan Lohirannassa, mutta siihen kokemukseni ovat jääneet. Kunnes keksimme porukalla vuokrata Krapihovin saunan.
 
Krapin 1930-luvulla rakennetusta savusaunasta vanhaa on enää vain kiuas, itse sauna on rakennettu vuoden 1998 palon jälkeen uudestaan. 90-luku näkyy sisustuksessa, silti savusaunassa on aina tunnelmaa. 

 
 
 
 
 
 
Saunan lähelle on hakattu avanto, ja muistimme lukeneemme vastikään, kuinka viileä aktivoi ruskean rasvan. Sitä kiihdyttääksemme pulahdimme sitten avantoon kolme kertaa. Kyllä oli hyvä olo sen jälkeen!
 
Saunottuamme lähdimme tarpomaan pimeää tietä pitkin kohti päärakennuksen seisovaa blinipöytää. Krabin blinit lienevät tunnettuja, sillä jonossa juttelimme muiden ravintolavieraiden kanssa, joista osa kertoi palaavansa joka vuosi Krabiin näille letuille.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Ystävällinen tarjoilija esitteli meille täytteet, joita on todella montaa sorttia, aivan kuten aidossa venäläisessä blinipöydässä konsanaan. Kattaus on niin kaunis, että ihan silmiäni hiveli. Lisukkeeksi on vielä montaa sorttia mitä herkullisempia salaatteja. Itse tykkäsin täytteistä eniten perinteisestä siianmädistä sipulin ja smetanan kera, mutta todella herkullisia uusia tuttavuuksia olivat hanhi ja fasaani sekä savusilakka. Osan söin aivan sellaisenaan, ilman blinilettua.
 
Aivan alkuun otimme kupilliset madekeittoa, joka oli todella herkullista. Meidän on ollut aikomus keittää itse kalasoppa mateesta kotona, mutta se taitaa nyt jäädä tekemättä, sen verran hyvää soppaa saimme Krapissa. Lammasmakkaran jätin suosiolla testaamatta, vaikka herkulliselta sekin kuulosti. Neljän blinin ja valtavien salaattilautasellisten jälkeen totesin parhaaksi siirtyä jälkiruokapöytään, jossa oli tarjolla juustoja, erinäisiä keksejä, kahta sorttia kakkuja sekä suussasulavia kinuskipaloja.

 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Olen kertonut aiemmin, kuinka joka laskiaiseksi saamme kutsun ystäviemme blinijuhliin. Täällä on viimevuotinen postaukseni näistä juhlista. Ystävieni suvussa kiertäneeseen bliniohjeeseen verrattuna Krabin bliniletut ovat vähemmän rasvaisia ja selvästi tiiviimpää tavaraa. Täytyy sanoa, että minun mielestäni Krapissa maistamamme eivät pääse lähellekään ystävieni tekemiä, mutta mieheni mielestä molemmat ovat yhtä hyviä. Neljä tuhtia blinilettua riitti täyttämään vatsani niin, että loppuillan oloni oli niin ähkyinen, että voin melkein pahoin. Ensi kerralla kolme saa riittää... 
 
Mutta heti kun ähky laski, alkoi taas tehdä mieleni blinejä. Voi kuinka jo odotan, että kuukauden päästä koittavat ystäviemme laskiaisjuhlat!




 

 
 
Krapihovin savusaunan saa vuokrattua 1-8 hengelle kahdeksi tunniksi hintaan 340 €. Saunaan pääsee myös kerran kuukaudessa lauantaisin yleisövuorolla kohtuuhintaan 18 €/hlö. Tarkemmat tiedot ja päivämäärät löytyvät täältä.
 
Pitopöytä pääruokana maksaa 48 € hengeltä. Ravintolan 5 vuodenajan pitopöydästä löytyy lisätietoja täältä ja tarkempi ruokalista täältä. sisältäen tällä hetkellä kuvauksen blinien herkullisista lisäkkeistä.