Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyttären kanssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyttären kanssa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. lokakuuta 2020

Muistelumatka Saksaan osa 2 (opiskelijaelämää Saksassa)

 




Tämä viehättävä keskiaikainen kaupunki on ollut tyttäremme uusi kotikaupunki viimeisen vuoden ajan. Mitään helppoa hänellä ei ole ollut, helpompi olisi ollut ottaa vastaan opiskelupaikka suomalaisesta yliopistosta. Tai jostain muusta saksalaisesta.

Vaikka hänellä oli oikeus saada opiskelupaikka suoraan, oli se silti kiven takana. Tai oikeammin sanottuna KELAn takana. Opiskelupaikan myöntämiseksi vaati yliopisto häneltä todistusta voimassaolevasta sairasvakuutuksesta mutta KELA ei suostunut toimittamaan paperia ennen kuin saa yliopistosta todistuksen opiskelupaikasta. Tilanne oli aivan patti, kun kumpikin taho väänsi kättä todistuksesta. Ja me olivat aivan ihmeissämme, kyse oli kuitenkin kahdesta maasta EU:n sisällä ja todella arvostetusta saksalaisesta yliopistosta.

Lopulta tytär sai selvitettyä oikeutensa opiskelupaikkaan KELA:lle, joka toimitti vaaditun todistuksen ja yliopisto myönsi opiskelupaikan.





Vaikeudet KELAn kanssa eivät päättyneet tähän. Seuraava ongelma oli todistaa Kelaan lukukauden pituus, koska saksalaisen yliopiston nettisivuilla oli vain luentokauden alkamis- ja päättymispäivä. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta lukukauden pituudesta, koska luennoitsijat järjestävät tenttinsä itse parhaaksi katsomanaan aikana, mikä saattaa olla viimeisellä tunnilla tai joskus sen jälkeen. Lisäksi ainakin tyttäremme opintoihin liittyy useita seminaaritöitä, jotka tehdään ja palautetaan lukukausien välisenä aikana. Tässä vaiheessa tytär ei vielä itsekään tiennyt, kuinka monta niitä olisi ensimmäisen lukukauden jälkeen ja kuinka kauan niiden tekemiseen menisi aikaa? Selvitystä varten hän joutui soittelemaan useita kertoja yliopistonsa infoon, jossa kieltäydyttiin antamasta paperilla mitään aikaa tai selvitystä. Ilman sellaista Kela puolestaan ei suostunut maksamaan opintotukea kuin luentoajasta. Jälkeenpäin olemme huomanneet, että seminaaritöiden tekemiseen on kulunut kuukaudesta puoleentoista luentojen ulkopuolista aikaa. 

Opintotuen lisäksi tytär joutui taistelemaan terveydentilaansa liittyvän asian kanssa, jonka maksu oli mennyt katkolle, kun hän oli lähtenyt kesätöihin Saksaan kahdeksi kuukaudeksi ja menettänyt tuolloin Kelan tuen. Hänen palattuaan syksyllä Suomeen unohdimme, että sosiaaliturva ei palaudu automaattisesti muuttaessa Suomeen, vaan sitä pitää hakea. Tästä syystä jouduimme kustantamaan lapsemme hoidon vielä pitkään tämän jälkeen. Saimme kyllä rahat takaisin, mutta aikamoisen hakuprosessin ja selvitysten jälkeen. Ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin mietimme, kuinka vaikeaa voi olla asioiminen Kelan kanssa - vieläpä omalla äidinkielellään! Jos kohtalaisilla älynlahjoilla varustetuille, nuorehkoille ja hyväkuuloisille tämä on näin vaikeaa pysytellä kärryillä omista oikeuksistaan, kuinka vaikeaa se onkaan maahanmuuttajille, vanhuksille ja sairaille. Tai vaikkapa masentuneille ja lamaantuneille.





Tyttären vaikeudet jatkuivat Saksassa. Itse asiassa hän kohtasi samat vaikeudet kuin minä 30 vuotta sitten muuttaessani Saksaan. Saksassa on paljon pieniä opiskelukaupunkeja, joissa on valtava yliopisto. Tällaisessa kaupungissa asunnon löytäminen on valtava haaste. Muistan, kuinka itse aikoinani etsin niin epätoivoisesti huoneitta, että olin valmis muuttaman vanhan mummon olohuoneeseen (jonne olin vasta toisella sijalla hakijana). Kiersin jokaisen vapaana olevan mahdollisuuden, myös yksiöitä, joista saksalaiseen tapaan puuttuivat keittiökalusteet, vaikka tajusin, ettei minulla olisi sellaiseen mitään mahdollisuutta. Yliopiston asunnonvälityksessä kävin itkemässä epätoivoista tilannettani ja sain parin viikon järkkykalliin vuokrakämpän, joka auttoi minua selviämään hieman eteenpäin, kunnes yliopiston ilmoitustaululta löysin ilmoituksen huoneesta, jota vuokrasi epämääräinen tyyppi, en yhtään ihmettelisi , jos hän olisi tänä päivänä paljastunut pedo-ksi. Hänen alivuokralaishuoneessaan asuin puoli vuotta, kunnes pakkasin tavarani ja palasin Suomeen. Onneksi en ollut siellä yksin ja sain sieltä mitä parhaan ystävän, jonka kanssa pidän edelleen yhtä. 

Olisin kuvitellut, että 30 vuodessa opiskelijoiden asuntotilanne Saksassa olisi helpottunut, mutta kaikkea muuta. Harva asuu julkisissa opiskelija-asunnoissa, sillä niitä ei riitä kuin pienelle määrälle opiskelijoita. Suurin osa asuu yksityisissä Wohnheimeissa, opiskelijoiden itse vuokraamissa kimppakämpissä, joissa jokaisella on oma huone ja yhteiset keittiö- ja kylppäritilat. Vuokraajat etsivät siis itse kämppiksensä. Tänä päivänä se ei tapahdu enää yliopiston seinäilmoitustaulujen avulla vaan nettipalstoilla. Haku on verrattavissa työnhakuun. Ensin hakija kirjoittaa hakuviestin, jossa esittelee itsensä ja kiinnostuksenkohteensa. Tämän jälkeen hän saattaa saada kutsun vierailulle katsomaan huonetta. Paikalla ovat kämppikset, joihin on tehtävä vaikutus. Vierailu kestää noin tunnin ja vastaa lähes työhaastattelua. Arvata saattaa, ettei ujo ja hiljainen ulkomaalaistyttö ole ensimmäisellä sijalla valittavien joukossa. 




Ensin tyttärellä vaikutti olevan tuuria. Ensimmäisen 3 kk kämpän hän sai ollessaan vielä Suomessa, Skypehaastattelun avulla. Tällöin hän pääsi toiselle sijalle, ja koska ensimmäiseksi tullut vaihtoi yliopistoa eikä ottanut huonetta vastaan, tyttäremme sai sen. Se kämppä oli hänellä uuteenvuoteen saakka, jolloin huoneen haltija palasi opiskelemaan kaupunkiin. Tytär aloitti siis uuden kämpän hakemisen saman tien aloitettuaan opintonsa. Kun kävin hänen luonaan joulukuussa, hän alkoi olla jo todella epätoivoinen, käytyään jo sitä ennen noin 30 haastattelussa. Lopulta - joko äidin läsnäolon avulla - tai joulun lähestyessä, hänellä oli jopa valinnanvaraa. Hän olisi saanut pienestä kylästä järkyttävän kalliin mutta vakituisen vuokrahuoneen, jonka päädyimme hylkäämään. Syistä tähän kerroin jo kuukausia sitten postauksessani täällä. 

Sen sijaan hän löysi taas kolmeksi kuukaudeksi ihanan pikku huoneen läheltä vanhankaupungin keskustaa ja vielä kohtuuhintaan. Aivan keskiaikaiseen taloon hän ei päässyt, mutta ihan muurin viereen satavuotiaaseen taloon. Loppiaisen jälkeen hän palasi Saksaan ja kuljetti tavaransa muutamassa matkalaukussa uuteen paikkaan. Saman tien hän aloitti taas asunnonhaun.

Kevään aikana hän tuli tutuksi vuokratalon iäkkään omistajarouvan kanssa, joka olikin jossain vaiheessa harmitellut sitä, että tyttäremme joutuisi pian muuttamaan pois, rouva kun oli niin mieltynyt tähän hiljaiseen ja ystävälliseen suomalaistyttöön. Tytär jatkoi asunnon etsimistä ja kerran taas pääsi jo kärkisijoille, kahden parhaan hakijan joukkoon. Tuolloinkin hän jäi kakkoseksi.

Yhden kerran hänelle tarjottiin asuntoa. Se olisi ollut tunkkaisessa kellarissa. Huone olisi ollut vielä jotenkuten siedettävä, mutta keittiö oli kuulemma niin likainen, ettei siellä olisi voinut edes laittaa ruokaa. Silti vuokrakin oli hyvin kallis. Muut asukkaat olivat aasialaisia, mikä kertoo heidän ahdingostaan vuokramarkkinoilla. Jos suomalaistytön asema asunnonhakijana on noin vaikea, kuinka vaikea heidän onkaan. 


  



Talvikauden luentokausi oli jo päättynyt ja tytär olisi halunnut tulla Suomeen, mutta asunto puuttui yhä. Maaliskuun lopussa päättyisi vuokrasopimus. Hän teki seminaaritöitään ja etsi kuumeisesti uutta asuntoa. Sitten tuli korona Eurooppaan ja opiskelukaupungissakin oli ensimmäiset tapaukset. Näihin aikoihin tytär sai vinkin, että hänellä voisi olla mahdollisuus huoneeseen katolisessa asuntolassa. Kun selvisi, että velvoitteet asuntolassa olivat vähäiset, hän haki huonetta ja sai sen, vuokra-aika tosin alkaisi vasta toukokuulla eli vielä kerran pitäisi muuttaa välissä ja kuukausi oleskella jossain muualla. Lyhytaikainen kämppä löytyi kuitenkin helposti.

Sitten tuli korona ja muutti suunnitelmat. Kaikkien ihmisten osalta. Tytär lähti kiireesti Suomeen määrittelemättömäksi ajaksi ja sopi vanhankaupungin huoneeseen palaavan vuokralaisen kanssa, että hän saa jättää tavaransa sinne kunnes palaa joskus. 




Kesälukukausi alkoi etänä. Kuukauden parin päästä hän sai viestin edelliseltä kämppikseltään, että vanhankaupungin vuokralaisen suunnitelmat olivat muuttuneet ja että hän muuttaisi pois huoneesta elokuussa. Vanha rouva oli pyytänyt ottamaat yhteyttä siihen "mukavaan suomalaistyttöön", että huone vapautuisi ja hän voisi jäädä siihen. Tyttärellä oli kuitenkin jo voimassaoleva vuokrasopimus katoliseen asuntolaan ja muutaman viikon hän pohti ja hermoili, kumman huoneen hän valitsisi. Jos hän jäisi vanhaan, hän saattaisi joutua maksamaan kahdesta huoneesta muutaman kuukauden ajan. Toisaalta hän tykkäsi vanhasta kovasti ja ajatus muutosta ja matkalaukkujen raahaamisesta busseilla rasitti. Samanaikaisesti kuitenkin joku tyttären ystävä tarvitsi asuntoa ja loppujen lopuksi asia järjestyi mitä parhaiten. Kesällä tytär palasi Saksaan ja asettui pysyväksi vuokralaiseksi siihen huoneeseen, jota hän kävi katsomassa joulukuussa äidin odotellessa viereisillä joulumarkkinoilla.

Ja jotta elämä ei olisi turhan tasapainoista, haaveilee hän nyt opiskelijavaihdosta jossain toisessa maassa... Keneen tytär on tullutkaan...  =D







torstai 6. elokuuta 2020

Teinisynttäreitä, ulkomailla opiskelua ja nuoren aikuisen kesähame





Meillä vietettiin vastikään kaksia synttäreitä. Ensin teinistämme kasvoi aikuinen, sen jälkeen saimme uuden teinin sukuun, sillä serkkutyttö puolestaan tuli nyt teinivuosiin. Molempia synttäreitä juhlistimme erikseen.

Esikoisemme ei ole vuosiin halunnut viettää synttäreitään, mutta tänä vuonna hän itse kutsui vieraat kahville. Lähisukulaisia lähinnä. Sekä erään rouvan, johon hän tutustui koronakeväänä avustustyön kautta ja jonka puolesta hän on hoidellut pikkuasioita kevään ja kesän mittaan. 

Isä teki tyttären hartaasta pyynnöstä kakun. Äidin tehtäväksi jäi siivoaminen ja kodin kaunistaminen. Tällä kertaa huomioni keskittyi vessaan, pitihän kaikille saada puhtaat pyyhkeet ja muutoinkin hygieenisyys on vallassaan. 




Lisää kuvateksti


Kun synttärikahvit oli juotu ja vieraat lähteneet, lähdimme perheen kesken juhlimaan Beifang-ravintolaan Rauhankadulle. Sen jälkeen kun suosikki kiinalaisemme Vallilan Brokadi muutti konseptiaan ja listalta katosivat Pekingin herkkumme, teki mieli testata uutta ravintolaa. Eivät Beifangin ruoat aivan entisen Brokadin veroisia ole, mutta hyviä olivat kuitenkin. Tilasimme taas niin paljon, että pyysimme loput kotiin (kiinalaisittain da bao) ja herkuttelimme niillä parit lounaatkin.

Kylmät ruoat eli huang gua niu rou (kurkkua ja naudanlihaa) sekä liang ban san si (suikaloitua tofukuorta ja vihanneksia) olivat todella hyviä, yllättäen jopa tulisempia kuin tulisemmiksi mainitut ruoat. Paistettu munakoiso valkosipulilla (hong shao qie zi) oli erilainen kuin odotimme, haikailimme nimittäin Pekingistä tuttua pehmeäksi haudutettua ja valkosipulihunnulla peitettyä munakoisoa.    

Tofutilauksemme tarjoilija vaihdatti, joten oletettavasti saimme tirisevää tofua pannulla (tie ban dou fu), mikä oli todella hyvää. Mestarikokki ayimme tekemää tirisevää possunkylkeä pääsi lähelle hui guo rou. Aina kun mahdollista, minun on saatava öljyssä keitettyä nautaa eli shui zhu niu rou eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Setsuanin pippuri, tähtianis ja chili öljyssä ovat takuuvarma juttu. Hassuinta että inhosin sitä muuttaessamme Pekingiin, kun kaikki ruoat tuntuivat lilluvan samassa punaisessa öljyssä. Olin niin tottunut Singaporen kevyempiin makuihin.





Synttäripäivä oli tyttäremme viimeinen päivä Suomessa tällä erää, sillä aamulla hän lensi Saksaan tentteihin. Hän on opiskellut koko kevään ja kesän etänä Suomesta käsin, mutta nyt hänen oli aika lähteä hoitamaan asioitaan. En ole tainnut kertoakaan, millainen rumba oli saada hänet keväällä Suomeen koronatilanteen alkaessa. Silloin oli lukukauden vaihde ja opiskelijakaverit olivat jo lähteneet kotipaikkakunnilleen, mutta hän oli joutunut jäämään etsimään asuntoa, minkä löytäminen oli aivan uskomaton haaste. Kahteen kertaan hän oli löytänyt alivuokralaishuoneita vain kolme kuukauden pätkissä ja hakenut ja katsastanut useita kymmeniä huoneita. Tästä monimutkaisesta kuviosta minun on kirjoitettava vielä tarkemmin oma postauksensa. 

Silloin kun maaliskuussa koronatilanne paheni Euroopassa, hän pakkasi vähäiset tavaransa huoneen nurkkaan ja sopi huoneeseen palaavan päävuokralaisen kanssa, että saisi jättää tavaransa sinne määräämättömäksi ajaksi. Pysyvänä opiskelijana hänen tilanteensa oli kuitenkin parempi kuin monen vaihto-opiskelijan, joiden opiskelut päättyivät kuin seinään ja jotka ovat kesän mittaan joutuneet palaamaan vain hakeakseen tavaroitaan. Tämä oli niitä aikoja, kun me Suomessakin valmistauduimme sulkemaan koulut ja jäämään etäopetukseen. Finnairin nettipalvelut olivat kaatuneet, puhelin ruuhkautunut ja lentolippujen saaminen oli tuntien jonotuksen takana. Epävarmaa tilannetta tuskaillessani eräs työtoverini ihmetteli, eikö tyttären kannattaisi jäädä Saksaan. Mutta melkein lapsihan hän vielä on ja miten epätoivoinen tilanne olisi ollut silloin, jos hän olisi yksin sairastunut ulkomailla emmekä olisi päässeet auttamaan.  

Onneksi saimme hänet Suomeen eikä hän olisi nyt halunnut edes lähteä. Lapsi oli tullut kotiin! Seikkailtuaan lähes vuoden ulkomailla hän oli oikein tyytyväinen saadessaan asua oman perheen kanssa. Ja koska nyt alkaa lukukauden vaihde, saamme hänet entä pian taas muutamaksi kuukaudeksi kotiin... =D





Skirt // Penny Black (bought as second hand)
Top // Cyrillus





Entä se lupaamani kesähame? Tämä on taas kesäinen löytöni Emmystä. Oikeastaan tilasin sen itselleni, mutta tyttärelle se sopi paremmin ja hän oikeastaan omi sen heti nähdessään. Hänellä olikin kesävaatevajaus, sillä suurin osa hänen vaatteistaan oli jäänyt Saksaan ja siksi hän on kesän aikana yrittänyt omia muitakin minun hameitani.

Hame on sävyltään kivan siniharmaa ja hyvin ohutta puuvillaa. Kankaan pinnassa on aavistuksen himmeää kiiltoa. Mikäli puuvillainen alushame olisi yhtään pidempi, olisin pitänyt sen itse, mutta aavistuksenomaisen läpinäkyvyyden vuoksi luovuin siitä sovinnossa. 






Loppupuoliskon keittiökuvat ovat serkkutytön kotoa. Melkeinpä nämä kuvat voisivat olla meiltäni, hänen äidillään on hyvin samanlainen maku kuin minullakin tavaroiden suhteen ja me molemmat rakastamme niin mummoilta perittyjä esineitä kuin kirpputorien vanhoja aarteita. Tämän kiintymyksen vanhaan olemme jopa siirtäneet lapsillemmekin. Pojista ja tyttäristä polvi vaan paranee ;) 



Tässä vielä meidän pikkuinen 20 vuotta sitten...


perjantai 10. tammikuuta 2020

Saksalaisilla joulumarkkinoilla






Tänä vuonna en ole ollut kovin ylpeä itsestäni. Lentomaileja on tullut hankittua aivan liikaa, kun nyt syksylläkään en osannut rauhoittua, vaan ikävä kalvoi niin, että heti kun minun oli mahdollista pitää muutama päivä lomaa, matkustin ulkomailla asuvaa tytärtämme katsomaan. Luulin tosin lennelleeni ilmastoystävällisemmillä potkurikoneilla, kunnes minulle vasta viikko sitten selvisi, että ne olivatkin suihkukoneita...

Joulusta on jo pari viikkoa, mutta tekee mieli vielä julkaista nämä valokuvat saksalaisista joulumarkkinoista. Kuukausi sitten itsenäisyyspäivän tienoilla olin lähes viikon tyttäreni luona Saksassa ja kiersimme kahden kaupungin perinteiset jouluiset markkinat. Edellisen kerran olen ollut joulumarkkinoilla Saksassa 27 vuotta sitten, sinä vuonna jolloin asuin siellä. Silloin piipahdin markkinoilla i päivä, matkalla yliopistolta kotiin. Niin tein nytkin, tyttäreni ollessa yliopistolla...

Harhailin markkinoilla tuntikausia. Jo ensimmäisenä iltana, kun saavuin bussilla kaupunkiin ja tytär oli katsastamassa erästä asuntoa, kiersin kirpeässä pikkupakkasessa vanhankaupungin joulumarkkinoita ristiin rastiin lentolaukku mukulakivikaduilla kolisten.






Bongaatteko suomenkieliset tekstit näyteikkunassa :o












Schupfnudeln - Sauerkraut mit Spätzle





Itsenäisyyspäivän vietimme teatterissa katsomassa musikaalia The Ghost. Sitä jonka leffaversiosta Patrick Swayze edelleen muistetaan.

Eräänä iltana kävimme leffassakin. Katsomassa uuden saksalaisen komediaelokuvan Das perfekte Geheimnis. Se oli hauska, toimintaa oli vähemmän, puhetta sitäkin enemmän. Elokuvan juonena on kuinka harmiton salaisuuksienpaljastuspeli ystävien kesken illanvietossa voi saada ihmissuhteet sekaisin (ja mitä kaikkea ihmiset kännykkäviestien kautta puuhaavatkaan). 

Tämän blogitekstin lopusta löytyy traileri kaikille saksan kielen ystäville. 

Edelleen minua harmittaa, että edellisellä käynnilläni jäi näkemättä syksyn toinen saksalainen uutuuskomedia Ich war noch niemals in New York. Se ei enää pyörinyt tyttäreni kotikaupungin leffateattereissa.













Tässä vielä kuvia tyttäreni kotikaupungista. Sää oli alkuviikosta kirpeää pikkupakkasta ja sen myötä myös aurinkoista. Vähän niinkuin meillä tänään Suomessa. Tytär ja minä haikaillen muistelimme aikaa Pekingissä ja totesimme, että nämä Keski-Euroopan talvipäivät niin tuovat mieleemme Pekingin talven. Kun on pieni pakkanen, ei lunta maassa ja kaikki on ympärillä kuollutta ja puut ja maa harmaita, mutta silti aurinko kirkastaa päivän. Sitä on niin ikävä... <3 

No, saimme sitten tihkusadettakin niskaamme ja silloin olikin jo aivan kuin Suomessa. Tyttärelle puolestaan oli järkytys tulla jouluksi kotiin ja todeta, kuinka ankea ja harmaa Suomi on talvella. Hän oli odottanut näkevänsä lunta :)











Kuvasarjan alin kuva on tyttäreni huoneesta väliaikaisasunnossaan kimppakämpässä. Enää hän ei siellä asu, muutti pois nyt joulun jälkeen. Asunnon löytäminen on todella kiven alla. Osa syy matkaani oli tulla auttamaan asunnonetsinnässä. Tytär oli jo parin kuukauden ajan etsinyt uutta kämppää, koska ensimmäinen asunto oli alivuokralaissuhteessa vain kolmeksi kuukaudeksi. Itku hänellä oli jo päässyt marraskuussa, koska hän oli hakenut jo montaa huonetta eikä ollut saanut mitään. 

Saksassa on tapana, että opiskelijat vuokraavat kimpassa huoneiston ja etsivät itse huoneisiin vuokralaiset. Tyttären kaupungissa asunnonhakijoita on paljon, joten kämppiksillä on mistä valita mieleisensä. Huoneen löytäminen on kuin työnhakuprosessi, mutta voittaja ei ole se asunnonomistajan kannalta luotettavin vuokralainen vaan kämppisten mielestä sopivin naapuri. Haussa on siis yhteisöön parhaiten sopiva tyyppi. Hiljainen ja ujo ulkomaalainen ei aina ole se suosikki, varsinkin kun on hakijoita joista valita...









Jotenkin äidin saapuminen paikalle toi onnea ja yhtäkkiä hänellä olikin nollan sijasta kolme huonetta, joista valita. Yksi oli tajuttoman kallis mutta syrjässä ja kaiken lisäksi vain osa-aikainen (siksi siihen ei ollut hakijoita).

Toinen olisi ollut pitkäaikainen vuokra-asunto. Mutta se oli kaukana kaupungin ulkopuolella ja melkoisen kallis sekin. Lisäksi siinä oli jotain outoa. Asunnossa oli asunut nuori intialaisnainen, joka etsi asuntoon uutta vuokralaista. Hän ei osannut saksaa ja ehkä siitä syystä hän ei ollut ymmärtänyt, että huonekalu olisivat kuuluneet asunnon vuokraan. Hän oli itse ostanut kaikki huonekalut uusina ja halusi nyt Intiaan palatessaan myydä ne seuraavalle vuokralaiselle. Asunnon omisti välitysfirma, joka sitten kutsui tyttäreni firman tiloihin "tutustumiskäynnille". Menin mukaan, selvitimme yhdessä kaikki käytännönasiat ja annoin myös firmalle oikeuden tarkistaa "vakuuteni luottokelpoisuudestani" vuokralaisen vanhempana. 

Tytär ilmoitti sitten tälle intialaistytölle, että hän olisi kyllä kiinnostunut huoneesta, muttei halua ostaa huonekaluja. Lopputulos oli sitten vähän sekava vyyhti.

Kävi nimittäin niin, että tyttäreni ennätti saada ihanan pikkuhuoneen ja vieläpä tosi halvalla aivan vanhankaupungin laitamilta (alakuvat ovat hänen uusilta kotihuudeiltaan) ja tehdä siitä vuokrasopimuksen. Asunto on tosin jälleen vain lyhytaikainen kolmen kuukauden alivuokralaiskämppä, joten uusi raskas hakuprosessi alkaa taas samantien. 

Pian tämän jälkeen toisen kämpän välitysfirmasta soitettiin, että hän voisi tulla tekemään vuokrasopimuksen. No tytär ihmetteli, että hän luuli intialaistytön haluavan jonkun toisen (ehkei ketään toista halukasta sitten ollutkaan, kun kaikki pelästyivät huonekalujen ostamista). Tytär sitten koki, että tästä sekaannuksesta taisi seurata huonot välit välitysfirmankin suhteen. Itse puolestaan jännittyneenä odottelen, mitä tästä vakuusjutusta vielä seuraa. No, olin kyllä tarkkana, etten varmasti sitoutuisi vielä mihinkään maksuihin allekirjoituksellani. Mielenkiintoista prosessissa oli taas nähdä, kuinka erilaiset ovat käytänteet eri maiden välillä - jopa Euroopan sisällä. Ja kuinka tärkeää on osata hyvin maan kieltä.  









Traileri uutuuselokuvasta Das perfekte Geheimnis kaikille saksalaisen komedian ystäville