Rantasauna

  

 

 

 

   

 

 

Vaikka olen ollut taas jo monta päivää kaupungissa, on ihanaa palata mökkitunnelmiin uudelleen ja uudelleen.

 
Mökkimme on yli 70 vuotta vanha, vieressä oli ennen oman vaarini kotipaikka. Vaari itse on raivannut ja tasoittanut maan mäenrinteeseen ja rakentanut mökin tontilta kaatamistaan puista. Sitä työnmäärää ihmetellessämme tunnemme aina huonoa omaatuntoa siitä, kuinka me emme saa mitään aikaiseksi. Isäni ja veljeni ovat toki ahkeroineet ja viime talvena raivanneet vierestä kaadettuja puita, ja vuosi sitten isäni on korjannut katot, mutta minun aikaansaannokseni on muutaman räsymaton pesu sekä sohvanpehmusteen peseminen ja ompeleminen paikoilleen.

Mökillä on aina eletty ankarien sääntöjen mukaisesti. Rannassa pitää olla hipihiljaa, saunassa ei saa peseytyessä roiskia seinille. Vävyt, miniät ja vieraat, lapsista puhumattakaan, kaikki tulokkaat on tiukkaan sävyyn ohjeistettu padanlämmittämisen ja saunomisen saloihin.
 
Siihen on kuitenkin hyvä syynsä. Jo 70 vuoden ajan on mökkisaunamme säilynyt ennallaan. Sen hirsiseinät ja lauteet ovat jo pikimustiksi paahtuneet, mutta yhä ne kestävät kuin nuorina. Kiuas ja pata on uusittu kerran, 40 vuotta sitten, mutta seuraava kerta saa vielä odottaa seuraavaan sukupolveen.

 

 

 

 

 

 

Mökkipäiväni alkaa usein veden lämmittämisellä. Lämmitän padallisen vettä heti aamulla ja tiskaan edellispäivän astiat tulikuumalla vedellä, koska kammoksun likaiseksi jääneitä astioita. Koska olen tässä suhteessa tarkka, minulle yleensä suoraan lankeaa tiskarin rooli. Oppipoikani on Kolmonen, joka nykyään harjoittelee tiskaamista ja padan lämmittämistä, kai päihittääkseen sisaruksensa joskus isompana. Muutaman kerran on pienen harjoittelijan jäljiltä pata kiehunut sellaisella poreilulla, että olen joutunut tyhjentämään ämpäreittäin tiskivateihin ja lisäämään tilalle järvestä kylmää vettä. Viimeisellä kerralla vesi jäi liian kylmäksi, oppipoika oli jo kyllästynyt vahtimaan padanalusta.
 

Saunassa vettä kaadetaan rauhallisesti eikä seinille saa turhaan vettä roiskia. Jos ronskimmin joku erehtyy vettä heittämään päälleen ja vielä seisoen, saa siitä heti sanomiset. Saunomisen jälkeen lauteet pestään tulikuumalla vedellä ja nostetaan seinälle kuivumaan (vaarini innovaatio). Pesään heitetään vielä viimeiseksi paksu kalikka ja myöhemmin avataan ikkuna, jotta höyryt pääsevät ulos. Viimeiseksi viedään eteisen kastuneet matot ulos kuivumaan.

Äitini olisi aikoinaan halunnut purkaa saunan ja rakentaa uuden. ”Vain kuolleen ruumiini yli”, minä vastustin. Tätä saunaa ei pureta. Eikä mitään muutakaan muuteta. 40-luvun henki elää mökillä vahvasti, monikaan asia ei ole ulkoisesti muuttunut vuosikymmenien aikana. Vain 70-luvun oranssi pikkumökissä on vaihtunut vaaleansiniseksi.

Pohdimme esikoisen kanssa saunan 100-vuotisjuhlaa.

”Vaikka minä en silloin enää pääse tästä saunasta nauttimaan”, totean esikoiselle. ”Kuinka niin et, sinähän aiot elää satavuotiaaksi”, huomauttaa esikoinen, ”ja olet silloin vasta 77-vuotias!”

Totta, vasta isäni ikäinen. Katson reipasta ja touhukasta ”keski-ikäistä” isääni ja alan suunnitella saunan 100-vuotisjuhlaa.

Jos meillä olisi vanha pihasauna kaupungissa, saunoisimme varmasti useinkin. Sen sijaan edellisen asukkaan taidonnäytös, kylpylämäinen kotisaunamme porealtaineen, on mielestäni tylsä ja toimii nykyään kirpparitavaroiden varastona. Saunomme ainoastaan kesäisin mökkisaunassa. Mutta silloin saunommekin jok’ikinen päivä!

Aikaisempia mökkijuttujani löytyy täältä ja aiempien vuosien täältä.