Miksi suksi ei luista

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos hiihto-opet, teitte sen jo neljännen kerran! Ilman teitä meidän lapset olisivat edelleenkin taikamatolla...  
 

 

Onko vika huonossa kunnossa vai väärässä tekniikassa, kun kaikki seitsenkymppiset sunnuntaihiihtäjät ja jopa saksalaisetkin lykkivät ladulla ohitsemme? Heitä hymyilyttää. Onko syynä vetävä tyylini vai hiihtotyylini?

 

 

”Olen niin hidas hiihtäjä”, surkuttelee iäkäs rouva, kun annamme hänelle latua.

 

”Ei pidä paikkansa”, huudahdan rouvan selälle, ennen kuin hän suksii tiehensä.

  
Kaikki ohittavat meidät, me emme ketään. Täällä kukaan ei pyydä latua, rynnistää vain ohi. Hiihtäjät, joilla on ylikiloja yhtä paljon kuin vuosikymmeniä enemmän kuin minulla, ohittavat meidät kevyesti. Teinit luovuttavat, mutta minä sisuunnun. Jatkan yksin järven kiertämistä. Eikö ole ketään, jonka minä voisin ohittaa. Vihdoin ja viimein… näen edessäni nelivuotiaan, joka könyää suksillaan eteenpäin. Hetkeni on koittanut.

 

 

***

 

”Tämä olisi karsein olympialaji”, toteaa esikoinen lykkiessämme järven poikki rinteestä kohti lämmintä mökkiämme.
 

”Ai mikä?”
 

”Laskettelusuksilla hiihtäminen!”
 

Edellisenä päivänä samalla reitillä Kolmonen ilmoitti, ettei hän aio lähteä hiihtämään.
 

”Mikset?”
 

”No kun tää on niin raskasta!”
 

Vakuutin että hiihtäminen murtomaasuksilla on ihan eri juttu kuin laskettelusuksilla... Myöhemmin, kun kompuroin murtsikoilla eteenpäin, en ole enää lainkaan varma asiasta.

 

***

 

Talviurheilussa eniten ärsyttää alati ulkoilmassa vuotava nenä. Kun ei yhtä rinnettä pääse alas tai montaa sataa metriä latua eteenpäin pysähtymättä välillä niistämään. Ja kuinka mukavaa olisi pyyhkiä nenää kuivaan rättiin eikä kaivaa taskusta koppuraiseksi jäätyneitä räkärättejä. Olen tehnyt tuotekehittelyä talviurheiluvaatteisiin. Miksi hiihtotakkini taskussa on mikrokuituliina laskettelulasien pyyhkimistä varten? Tarpeellisempi olisi itsestään kuivuva nenäliina. Se voisi vaikka roikkua olkapäästä tai olla narulla kiinni etutaskusta. Siihen voisi sitten silloin tällöin pyyhkäistä nenänsä ja heilauttaa rätin sen jälkeen taas olkapäälle. Siinä se liehuisi vapaana tuulessa ja kuivuisi samalla, kun itse sujahtaisin mäkeä alas tai suihkisin sutjakkaana ladulla. Seuraavaksi voin tuotekehitellä uusiksi kasvosuojuksen. Ja vessaystävällisen toppa-asun.

 

Pelastuspartioita pakkasessa

YhdenYEnsimmäisten kahden päivän saldo:

12 x mäen alas laskettelua,
4 x järven ympäri hiihtoa
5 x läheltä piti lastensuojelua

Ensin kuopus hyytyy mäkeen ja sitten ladulle. Koska kylmä. Hän lähtee yksin hiihtämään takaisin mökille kun muu perhe jatkaa kukin omaan tahtiinsa järven ympäri. Isoveikan on tarkoitus ensimmäisenä poimia kuopus matkaansa, mutta hän hiihtääkin harhaan, ja niinpä parkuvan kuopuksen pelastaa ventovieras setä. Mitä tästä opimme? (Pukemaan lapselle enemmän päälle ettei tarvitse ladulla palella.)

Samana iltana Kolmonen tuupertuu saunan jälkeen kylpyhuoneen lattialle. Sisarukset kiljuvat hysteerisinä vanhemmat avuksi. Lapsi elvytetään juottamalla tälle vettä. Mitä tästä opimme? (Että urheillessa on nestetasapaino säilytettävä!)

Kuten huomaa, että olemme aika epäurheilullinen perhe. 40 asteen helteessä osaamme toimia järkevämmin kuin 15 asteen pakkasessa. Uutisten mukaan jo muutama etelänmies (ulkomaalainen) on tänä vuonna melkein menettänyt varpaitaan kylmetettyään jalkansa. Meillä on onneksi vielä kaikki tallella.

Laskettelukeskusten lastensuojeluviranomaisilla on kyllä varmasti kädet täynnä töitä etelän hiihtolomien aikaan. Kahteen otteeseen mies hoitaa pelastuspartiotehtäviä rinteessä. Hän pelastaa kaksi nyyhkyttävää esikouluikäistä, joiden puhelimet ovat hyytyneet pakkasessa ja joiden vanhemmat ovat lasten sanojen mukaan hylänneen heidät. Mies lämmittää puhelimet käsiensä välissä, kunnes ne toimivat taas. Vanhemmat löytyvät.

Yhtenä iltana osallistumme naapurilapsen etsintöihin. Vanhemmat kun olivat päästäneet lapsen kaverinsa kanssa laskettelemaan. Lapsen puhelin on hyytynyt pakkasessa ja akku loppunut, kaveri hylännyt, eivätkä vanhemmat tiedä, mihin kylmissään oleva 11-vuotias on kadonnut illan pimetessä, jolloin hissitkään eivät enää toimi. Kaveri kertoo nähneensä tämän viimeksi toisella puolella tunturia, mutta etsijät eivät tavoita lasta yhdestäkään hiljentyneestä laskettelupisteestä. Huolestunut äiti näkee tämän jo sielujensa silmin kylmettyneenä lumihangessa makaamassa.

Puolta tuntia myöhemmin lapsi löytyy kotoaan, jonne hän on neuvokkaasti lykkinyt laskettelusuksilla poikki pimeän järven. Kun säikähdyksestä on selvitty, lapsen kyyneleet kuivattu ja istuudumme ruojapöytään, kysyy äiti lapseltaan:

”Olisitko sä jäänyt lumihankeen makaamaan?”

”No en taatusti”, tuhahtaa lapsi.

Hiihtolomamuotia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kerrospukeutuminen on pukeutumisen a ja o, eikö totta. Suomalainenhan sen tietää.

Tänä vuonna olen hyvin varustautunut. Vuosien mittaan olen luonut hiihtolomavaatekaappiani: alle villamodaalikerrasto, väliin ikivanha paksu villaneule. Pelkkiä luonnonkuituja, epäekologiset fleecet unohdin puolivahingossa kotiin. Kerrasto on uusi, ostin itselleni ja tyttärelle samanlaiset, eriväriset. Sinisen neuleen olen ostanut jo vuosia sitten, muistaakseni Maracellosta, silloin kun meidän ”wanha” oli vielä ihan pikkuinen vauva. Se on kulkenut mukanani jo useilla hiihtolomareissuilla.

Päällimmäisenä untuvatakki, jonka ostin lasketteluun neljä vuotta sitten, silloin kun edellisen kerran vietimme hiihtolomaa kotimaassa. Tänä vuonna päädyin hankkimaan itselleni myös uudet toppahousut, sillä luovutin vanhani esikoiselle, joka tarvitsi sellaiset myös ja oli tyytyväinen äidin vanhoihin. Vaikka uutuuteni epäekologiset muovihousut ovatkin, ovat ne sentään kierrätysmuovista valmistetut. Pientä synninpäästöä itselleni.

Kaulahuivi on vuosia vanha myös, kuopuksen vauva-ajoilta. Setin pipon valitettavasti kadotin viime vuonna Pekingiin. Joku onnellinen korjasi sen varmaan omaan talteensa. Se oli maailman paras pipo. Naamasuojaksi ostin uuden merinovillaisen Buzzin, jotka ovat hyviksi todettuja.

Hanskat ovat maailman lämpimimmät, päältä nahkaa ja sisältä aitoa lampaan villaa. Ikää niilläkin jo parikymmentä vuotta, mutta yhä edelleen ne lämmittävät kovassakin pakkasessa.

Kengätkin minulla oli jo ennen kuin Uggit rantautuivat Suomeen. Lampaanvillavuorisina ne kyllä lämmittävät mukavasti, mutta lumisiin ja liukkaisiin oloihin niitä ei ole tehty – vaikka kuinka amerikkalaiset ovatkin! Ehkä Kalliovuorilla ja Alaskassa lumi ei ole niin liukasta kuin meillä. Seuraavan kerran kun ostan pakkaskengät, täytyy varmistaa että pohjat pitävät…

Pohjoisessa on muuten tällä hetkellä paljon lämpimämpää kuin kotona etelässä.

 

Down coat: Columbia

Ski pants: Odd Molly

First layer: Kari Traa

Woollen cardigan: Patchwork Torradas

Woollen scarf: Guess


Tube scarf: Buzz

Sheep fur boots: Timberland


Sheep fur mittens: Mutka

 

Sunglasses: Prada