Nähdä Napoli ja Kuola

Napoli on kuin Peking: roskainen ja likainen. Varmaan ihana paikka asua mutta turistina on vaikea nähdä kaupungin kauneutta, kun tuijottaa vaatemyttyjä kaduilla ja roskakasoja roskisten vieressä. Köyhät afrikkalaiset penkovat roskakasoista tavaraa kärryihinsä, jotka on rakennettu lastenvaunuista ja pahvilaatikoista. Yhdessä kadunkulmassa nyhjöttää kulunut sohva, johon joku lienee tympiintynyt kotonaan ja kantanut sen kadulle. Aivan kuten Pekingissäkin on sohva lähes joka korttelissa, siellä sillä kuitenkin olisi tarkoitus, se jatkaisi elämäänsä palvelemalla yhteisöä mukavana kokoontumispaikkana. Voihan toki olla, että illan viiletessä myös napolilaiskorttelin vanhukset kerääntyvät sohvannurkkaan parantamaan maailmaa - tai ainakin omaa kortteliaan. Epäilen!

  

Torvet soivat ja autot ja mopot ajavat miten sattuu. Mopoja suhahtelee siellä täällä autojen seassa ja pyöräilijät polkevat väärään suuntaan. Autojen puskurit ovat lommoilla, täynnä reikiä ja teipillä paikattuja. Onkohan kuljettaja unohtanut parkkeerata vaihde vapaalla? Toisin kuin Pekingissä, autot ovat pieniä eikä vanhoja kuorma-autoja näy kaduilla. 

Vanhat talot ovat kai niin rapistuneessa kunnossa, että monet koristeelliset parvekkeet on suojattu verkoilla, jotta niistä ei ropisisi paloja jalankulkijoiden päähän. Pyykkejä roikkuu ikkunoista ja on levitetty kaduille kuivumaan. 

Pukeutuminen yllättää. Muodin maassa ihmettelen napolilaisten tekokuituisia vaatteita. Kuljemme kauppojen ohi, joissa myydään muotivaatteita kympillä. Kurkistan sisään käytettyjen huonekalujen liikkeeseen, jonka valikoima näyttää niin halpahintaiselta, että epäilen myydäänkö Suomessa missään niin ankeita mööpeleitä. Panen merkille, että Napolissa asuu varmaan Italian ylipainoisimmat ihmiset. Moni lapsi olisi Suomessa neuvolantädin ja kouluterveydenhoitajan silmätikkuna. Vaan onhan pizza halpaa ja sitä on tarjolla kaikkialla.

Kukaan ei vie käsilaukkuani, mutta parkkipaikalla viereiseen autoon, rättikattoiseen Saabiin, on murtauduttu. Ikkuna on isketty sisään. Avaamme automme kaikki lokerot, jotta ulkopuolelta näkisi niiden olevan tyhjiä. 

Kaupungin lie kalleimmalla asuma-alueella pysähdymme huippukalliseen baariin virvokkeille ja totean, että senkin naistenvessassa on pissattava seisaaltaan kyykkien kuin Pekingissä. Istumarengas puuttuu ja pönttö on edellisten jäljiltä virtsainen. Aivan kuten muissakin Etelä-Italian vessoissa. Niin muistuttaa Kiinaa.

Elena Ferrantea en ole lukenut, joten en osaa eläytyä oikeaan tunnelmaan Napolissa. Kävelemme pitkän reitin ja käymme katsomassa kolme Must see in Neapels -paikkaa eikä mikään ole kovin ihmeellinen. Etsimme Spaccanapoli-katua ja näemme, kuinka ihmiset jonottavat Julia Robertsin tunnetuksi tekemään pizzeriaan L'Antica Pizzeria de Micheleen. Emme halua jonottaa kuuluisaan pizzeriaan, vaan istahdamme parin korttelin päähän pienen pizzerian D'Angelin eteen katupöytään, jossa syön matkan parhaimman pizzani: aidon napolilaisen, ilman mozzarellaa ja tomaattikastikkeessa lempeä sardellin, kapristen ja mustien oliivien maku. 

Historiallisen kaupungin jakava Spaccanapoli ei hätkähdytä. Ensimmäisen tunnetun Piazzan ohitamme suorastaan huomaamattamme. Paahtavalla Piazza del Plebiscitolla poseeraan valokuvia varten, kunnes jatkamme matkaa varjoisemmille kujille. Isä hyräilee Olavi Virran iskelmää Poika varjoisalta kujalta. 

Vesuvius Napolinlahden toisella puolen näyttää upealta ja sitä ihastellessani ymmärrän vihdoin, mitä  Goethe tarkoitti kirjoittaessaan Italian matkansa päiväkirjaan tunnetun lauseen Napolista. 3. maaliskuuta 1787 hän harmittelee, ettei Napolissa ole samantien pari Vesuviusta lisää: "Daß kein Neapolitaner von seiner Stadt weichen will, daß ihre Dichter von der Glückseligkeit der hiesigen Lage in gewaltigen Hyperbeln singen, ist ihnen nicht zu verdenken, und wenn auch noch ein paar Vesuve in der Nachbarschaft stünden." (Italienische Reise. Zweiter Teil. Neapel 3. März 1787). Edellisenä päivänä hän oli tehnyt kuolemattomaksi napolilaisen sanonnan "Vedi Napoli e poi muori", nähdä Napoli ja kuolla. 

Samalla kun ihastelen Vesuviusta, en voi olla vertaamatta näkymää omiin kotimaisiin kaupunkeihimme. Kuin irvikuvana perisuomalaisuudelle pilaa upean näkymän satama ja sen nosturit. Ihmettelen miksei turismin vuoksi satamaa ole rakennettu tai siirretty jonnekin muualle, eikä edes roskia ole kerätty kaupungin arvokkaimmalta paikalta. Otan kuvan roskakasoista ja ohitseni kulkee koiraansa ulkoiluttaen ensimmäinen näkemämme varakkaan oloinen mies, joka huitoo roskakasoja osoitellen: ”This is NOT Napoli!" Sitten hän huudahtaa: "THIS is Napoli!” ja osoittaa sormellaan auringossa kimaltelevalle lahdelle ja sen takana kohoavaa mahtavaa Vesuviusta. Mieleni tekee kysyä, miksi satama on sitten rakennettu kauneimman näkymän tielle.

Aivan kuten Pekingissä, pitäisi Napolissakin asua, jotta pystyisi ymmärtämään rumuuden kauneuden. Sisimpääni hiipii taas aivan hirmuinen ikävä Pekingiin!

Otsikkoon liittyen: emme muuten käyneet Kuolassa, ainoastaan Napolissa... Siellä kyllä sylkirauhaset erittivät aktiivisesti... :)

Top // Naf Naf (esitelty täällä ja täällä)

Skirt // Lisa Campione (second hand -ostos Emmystä ja esitelty täällä)

Sandals: Lazamani

All long loved items from my wardrobe

Oma myyntitilini Emmyssä pienenee, vaikkakin ihanat turkoosit Swedish Hasbeensit ovat vielä saatavilla. Samoin Scotch R'Bellen tunika/paitamekko, joka menee myös kokoa S/M käyttävälle naiselle. Myyntitilini löytyy täältä.