Minulla on hassu päähänpinttymä. Olen nimittäin tarkka lukemieni romaanien vuodenajan suhteen. Kesällä luen kesästä kertovia, talvella talvesta. Väärän vuodenajan kirjoja en vain voi lukea, muutoin en pääse oikeanlaiseen lukutunnelmaan. Ja jos kesällä lukisin talvisia juttuja, menisi ihana kesätunnelmani ihan pilalle.
Länsinaapurimme dekkaristit osaavat kirjoittaa kesätunnelmasta juuri siten kuin suomalainenkin sen parhaiten ymmärtää. Lisäksi ruotsalaisilla on se genre, jonka ylin ystävä minä olen: mjuk- eli feelgood-deckare, suomeksi siis pehmodekkarit.
Eräs kirjallisuusbloggari ja vanha opiskelukaverini ihmetteli kerran blogissaan tai facebook-sivullaan, miksi kukaan haluaa lukea murhista ja toiselle ihmiselle pahaa tekemisestä. Hyvä kysymys, johon en osaa antaa vastausta. Kirjoissa, joista luen, ei pahantekeminen ole se pääasia, yleensä toivon että itse teko ohitettaisiin tarkemmin kuvailematta. Tärkeintä on jutun selvittäminen. Ei vaara ja veri, vaan ne harmaat aivosolut.
En lue tunnetuimpien dekkaristien usealle kielelle käännettyjä romaaneja vaan meillä vähemmän tunnettuja, ruotsinkielisen vähemmistömme salaisia aarteita. Akateemisessa kirjakaupassa pengon aina ensimmäiseksi ruotsinkielisen jännityshyllyn ja sieltä nämäkin ovat lähteneet matkaani.
Tässä postauksessa esittelen ensimmäisen suosikkini, Annette Haalandin Pastor Viveka och tanterna, jonka päähenkilöön minun on helppo samaistua. Hän on viisikymppinen Viveka, neljän lapsen äiti kuten minäkin sekä vapaakirkon pastori, jonka elämä pyörii Tukholman lähellä olevassa viehättävässä satavuotiaassa Enskeden kaupunginosassa. Vivekan keski-ikäisen naisen elämä on tylsää ja urautunutta, jakautumista perheen ja seurakunnan kesken, kunnes eräänä päivänä eräs seurakunnan tantoista löytyy kuolleena. Kun lisää selittämättömiä kuolemia alkaa tapahtua, joiden keskipisteenä ovat siirtolapuutarhan ukonhatut ja ratkaisu piilee menneiden vuosikymmenten takana, on Vivekan ryhdyttävä selvittämään asiaa.
Rakastan vanhoja taloja ja nautin suunnattomasti kuvauksista, jotka esittelevät vanhaa Enskedeä. Voin suorastaan kuvitella itseni kulkemaan 20-luvun pitsihuviloita ja puutarhoja vierustaville kaduille ja viehättävien siirtolapuutarhamökkien keskelle. Tänä kesänä toiveenani on vierailla paikan päällä imemässä aitoa tunnelmaa. Vanha Enskede lienee kuin Käpylä tai Kumpula Helsingissä.
Bara några steg in på den krattade grusgången och man är i en annan värld. En värld utanför världen. En häggens, syrenernas och de små stugornas värld. Om man lyssnar hör man Stockholm i bakgrunden men det är ändå som om ljuden inte tränger in.
Hit kommer pastor Viveka. Varje dag. Hennes hus är litet och rött och har en ofta solvarm vägg som man kan luta ryggen mot och låta tankarna fara. Det är här i koloniområdet hon gömmer sig. För barnen, maken Pål och församlingsmedlemmarna i Enskede frikyrka. Ja, just församlingsmedlemmarna. För det är så att pastor Viveka har börjat tröttna en aning.
Vapaakirkko on aina ollut kaukaisesti lähellä sydäntäni, koska osa sukuani on ollut ja on hartaita vapaakirkollisia. Osa kirjan kiinnostavuutta johtuu siis johtuu yhteisön kuvaamisesta, Vivekan seurakunnasta, jonka jäsenistä suurin osa on jo vanhuksia, kasvaneet seurakunnan mukana sen ja kaupunginosan alkuajoista lähtien. Vivekan yritykset uudistaa seurakuntansa toimintaa törmäävät seinään, modernin pastorin uskaliaat ehdotukset saavat vanhat tädit järkyttymään:
Selma harklar sig och tar till orda:
- Ja, välkomna då till vårt möte. Som ni vet har kaffekommittén möte i kyrkan på lördag och vi har samlats nu för att enas om hur vi ska bemöta pastorns förslag att det ska serveras frukt på kyrkkaffet.
Någon fnyser högljutt vid ordet frukt. Tanterna sträcker på sig och ser plötsligt tjugo år yngre och betydligt piggare ut. Frukt! Pastorn pratar jämt om att äta frukt. Äta frukt och dricka vatten är väldigt nyttigt, enligt henne. Frukt och vatten, det är väl inget kyrkkaffe värt namnet. Det räcker med att pastorn har infört att man kan få te istället för kaffe om man vill. Där går gränsen.
- Där går gränsen, tycker jag, säger Selma.
Hon kisar på de närvarande. Synen är inget vidare men hörseln är det inget fel på.
- Ja, och vi har ju saft också, säger någon. Till barnen.
- Här har vi i alla år bakat för Guds rike, säger Selma. Det har inte varit lätt alla gånger.
- Nej, det har det inte, instämmer tanterna.
- Ibland har vi varit utarbetade men vi har ändå bakat till kyrkkaffet, säger Selma.
- Och det har alltid varit sju sorter, säger någon.
- Just det, sju sorter, oavsett.
- Vårt kyrkkaffe har alltid hållit hög kvalitet, säger Viola och rättar till hatten. Det har varit en stolthet för vår församling.
Tanterna begrundar detta. Violas ord väger tungt.
Ibland genom åren har vi haft svårt att få ekonomin att gå ihop. En del hade många barn men vi bakade ändå, säger Selma.
Viola håller med.
Nu är det så att varken Viola eller Selma har haft många barn, snarare inga alls. Svårt att få ekonomin att gå ihop har de inte heller haft. Viola håller dessutom på att sälja sitt hus för över nio miljoner.
Seuraavan sunnuntain kirkkokahveilla kakkuja ja leivonnaisia on pöydässä ainakin kymmentä sorttia, kaikkien kun pitänyt panna parastaan. Myös Viveka-paran, jonka oma tekele näyttää lähinnä avaruuslimalta ja jonka pastorina pitäisi tietysti maistaa joka sorttia. Mieleeni muistuu ensimmäiset miniävuoteni vierailulla anoppilassa, jossa päivällinen aina jatkuu kahveilla. Itäsuomalaiseen tapaan kahvipöytä notkui tuolloin jos jonkin sortin makeita leivonnaisia ja kaikki näyttivät ottavan kaikkea. Kerran valitin asiasta miehelleni, joka hämmästyneenä totesi, etteihän minun tarvitse kaikkea ottaa. Vähitellen uskaltauduin ryhtymään nirsoksi ja ottamaan vain sitä, mistä oikeasti tykkään (minä kun en paljon makeasta piittaa). Nykyään anoppikin on hellittänyt ja pöydässä on enää vain noin neljää sorttia, joiden anoppi tietää menevän parhaiten kaupaksi (britankakku kelpaa kaikille).
Kirja on kevyttä ja mukavaa luettavaa ja kieli helppoa. Tekstin sävyt vaihtelevat: välillä teksti kulkee kepeän hauskasti, välillä synkemmissä elämän merkitystä pohdiskelevissa sävyissä. Heterogeniseen seurakuntaan mahtuu monenlaista mielenkiintoista ja hellyttävää hahmoa, kiukkuisesta ikäneidosta Selmasta ystävälliseen ruandalaispakolaiseen Daphineen ja herttaiseen homopariin Östeniin ja Urbaniin, joiden viehättävässä siirtolapuutarhamökissä tarjotaan taivaallisimmat pullat ja kahvit. Ja kaiken aikaa taustalla vaanii murhaaja.
Ensimmäisen osan Pastor Viveka och tanterna luin jo kolme vuotta sitten kesällä 2016, minkä jälkeen sarjaan on ilmestynyt kaksi seuraavaa osaa. Kesäosan luettua voi siis pian siirtyä seuraavaan, sillä Pastor Viveka och hundraårsjubileet sijoittuu syksyyn. Kolmas osa eli Pastor Viveka och glada änkan puolestaan kertoo kevättalvesta.
Innokkaasti odotan, milloin neljäs osa ilmestyy, viimeisimmästä kun on jo puolitoista vuotta, ja tähän mennessä tuottelias Annette on kirjoittanut kirjan per vuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)