Lakkiaisten jälkeen eli koottuja alkukesän muistoja (sekä ylioppilaan asu)

Elämäni on aika hektistä. Kun kirjoitan tätä, makaan sängyllä Italiassa. Takanani on kokonainen kevät 70 tunnin viikkotyötunteja. Helmikuusta lähtien en viettänyt ainoatakaan lomapäivää ja vielä neljä viikkoa sitten olin aivan loppu. Valtava työputkeni huipentui esikoisemme lakkiaisiin.

Kaksi vuotta olen stressannut, kuinka ikinä saamme kotimme siistiksi ennen juhlia. Niin paljon oli tekemättä sitä ennen, suorimatta paikkoja ja tyhjentämättä muuttolaatikoita. Otimme muutaman päivän vapaata, helatorstaikin sattui väliin sopivasti, ja saimme kodin näyttämään siistiltä. Tai siirsimme ongelman kellariin. Vieraat ihastelivat kotiamme, mikä meitä nauratti. Yleensä kotimme ei näytä samanlaiselta.

Kakut ja tarjottavat oli tilattu muualta, joten leipomiselta säästyimme. Kaiken piti oikeastaan olla valmiina jo perjantaina, jolloin abit perheineen oli kutsuttu suurlähetystöön pieneen juhlavaan vastaanottoon, jossa abeille jaettiin stipendikirjat kiitokseksi siitä, että he ovat valmistuneet ylioppilaiksi suorittamalla kyseisen maan ylioppilastutkinnon. Meidän lisäksemme aika harvat vanhemmat olivat päässeet paikalle, mutta itse en olisi mitenkään jättänyt näin tärkeää tilaisuutta väliin.
 

 
Lakkiaispäivä oli sitten yhtä häslinkiä. Aamulla juhlien viimeistelyt, sitten kiireesti kouluun lakkiaistilaisuuteen. Nuorimmat joutuivat menemään omiin kevätjuhliinsa kukin yksinään, vaikka kuopukselle jouduin kovasti selittämään, miksi en päässyt hänen päättäjäisiinsä, vaikka kerrankin minulla oli vapaata omasta koulustani. "On kaksi tärkeää kevätjuhlaa, joihin vanhemmat tulevat: ne ovat ekalla  ja viimeisellä luokalla", kerroin hänelle. Vaikka en itse viime vuonna hänen ekan luokan päättäjäisiinsä päässytkään...
 
Lakkiaistilaisuudessa katselin esikoistani, kaunista nuorta neitokaista, ja muistelin, kuinka käsi kädessä ensimmäisen kerran kävelimme koulun portista sisään ja kuinka siihen liittyi hauskoja ja jännittäviä tilanteita. Taas Abban Slipping through my fingers -laulun sanat tulivat mieleeni Mamma Mia -elokuvasta: "Schoolbag in hand she leaves home in the early morning..." Muistan kuinka aamuvarhaisella saatoin hänet aina bussille. Kerran sain bussikuskilta moitteet, kuinka "huonosti äiti näkyi, mutta onneksi lapsi näkyi hyvin!" (lapsella oli paljon heijastimia, äiti unohti omansa).
 
 Rehtori, itse biologian ja kemian opettaja, antaessaan elämäneväitä nuorille pohti puheessaan, kuinka nykyajan 50-vuotiaiden kunto vastaa entisajan 35-vuotiaiden. Tunnelma oli rento. Esikoinen oli etukäteen jännittänyt, että jos hän mokaa lavalle mennessään. Minua nauratti, kuinka moni mokasi, niin oppilaat, opettajat ja rehtori se vaikka kuinka monta kertaa, mutta kukaan ei antanut sen haitata itseään. Homma jatkui kuin ei mitään, vaikka suurlähettiläs pönötti rehtorin vierellä kättelemässä lakitettavia. Sattuu sitä siis tottuneemmillekin...
 
Neitokaisemme ei mokannut, ei kompastunut eikä tehnyt muutakaan hassua, vaikka joutui lavalle useaan kertaan. Paitsi hakemaan lakkinsa, myös pokkaamaan useamman stipendin.
 
Kotimatkalla noudimme viimeiset kakut ja kotona alkoi heti hillitön rumba. Ensimmäiset vieraat saapuivat etuajassa, vain viisi minuuttia sen jälkeen, kun itse olimme saapuneet kotiin. Koko päivän meillä ravasi väkeä, seuraavana päivänä oli pidettävä muistelutuokio siitä, kuka tuli milloinkin ja kenen kanssa ehdimme jutella mitäkin. Jälkeenpäin vain toivoimme, että joku perheenjäsenistä olisi ennättänyt jutella jokaisen vieraan kanssa jotakin!

 
Ylioppilaan puvun lupasin esitellä blogissani ja sehän sopii kuin nakutettu näin juhannusjuhlaan. Puku on Emmystä tilattu eli käytettynä ostettu. Ihana Marellan leninki on limenvihreää silkkiä ja pientä yläosan sisäänottoa lukuun ottamatta istui jo valmiiksi täydellisesti neitokaisellemme.   

Sen verran kiireistä meillä oli, että yksittäiskuvat ylioppilaasta kuten myös perhekuvat jäivät ottamatta. Koska esikoista ei saa kuvata nettiin, olemme kuvassa päättömiä. Juhlapöydän katettuna kakkuineen kyllä kiireessä kuvasimme, mutta nekin kuvat ovat miehen kameran sittemmin hajonneella muistitikulla. Jos saamme ne vielä kaivettua esiin, lisäilen tänne. 
 
Maanantaiaamuna esikoinen lähti kesätöihin Keski-Eurooppaan ja minä ja mieheni palasimme omille työpaikoillemme - minä päiväksi muuttamaan luokkaani ja siivoamaan tekemättömät työt pois. Koko ensimmäinen "lomaviikkoni" meni pelkästään hoidellessa henkilökohtaisia asioitani, jotka ovat roikkuneet tekemättöminä jo parin vuoden ajan. Polkupyörällä suhasin ympäri kaupunkia, virastosta toiseen.
 
Esikoisen on viihtynyt kesätöissään ja ottaessaan oman elämänsä ensimmäisiä askelia - eikä tosiaankaan helpoimman kautta eli täysin vieraassa maassa. Whatsapp-viestit ovat kulkeneet ja välillä olemme soitelleet. Äidille tämä irtiotto (johon itse olen häntä kannustanut) taisi olla paljon jännittävämpi, mutta nyt olen jo tottunut. Ehkä se pikkuinen selviää jo omillaan.

Ja nyt parin viikon lomailun jälkeen omakin elämäni tuntuu taas leppoisalta. :) Jatkan lomailua vielä enkä ota stressiä blogistakaan. Hauskoja lomamuistoja ja hassuja tapahtumia olen jo kirjoitellut ylös, kuvien niihin liittäminen vie vielä aikaa. Mutta ehköhän vähitellen saa niitäkin aikaiseksi.
 
Mukavaa juhannusta kaikille <3 Joko teillä on saunat ja grillit lämpiämässä? 
  

Lisätty 1.7.2019: Saimme talteen loputkin kuvat ja latasin lisää tunnelmia lakkiaisista tähän.