Rakkaudella ruotsalaisiin



Olen dekkarifani ja tällä hetkellä fanitan ruotsalaisia kirjailijoita. En mitään annajanssoneita, åsalarssoneita, henningmankelleita tai lizamarklundeja, joita on suomennettu kasapäin. Ei, heidän tuotantoaan en itse asiassa ole koskaan lukenut. Olen ihastunut vähemmän tunnettuihin naisdekkaristeihin, joiden kirjat ovat sattuneet käteeni Akateemisessa kirjakaupassa. Kirjojen kauniit kannet ovat herätelleet minut lukemaan takakannen.

Joulu- tai tammikuun lumipyryjen aikaan aion viimein aloittaa Annette Haalandin uusimman, kolmannen osan Pastor Viveka -sarjasta. Haaland on lempparini kahden ensimmäisen osan perusteella. Ne luin kahden edellisen joulun aikoihin, mutta valitettavasti postaukset jäivät tekemättä. Kolmas osa on odotellut minua jo ilmestymisestään viime helmikuusta alkaen. Otin sen jo kerran kesällä käteeni, mutta kun tajusin tapahtumien sijoittuvan lumipyryn aikaan, en halunnut lukea kirjaa kesähelteillä.

Toinen kirjailija on Marianne Cedervall, jonka sankaritar eläkeläinen Anki seikkailee Gotlannin maalaismaisemissa. Sarjan ensimmäisestä osasta, jossa Anki vasta muuttaa tilalleen Tukholmasta ja perustaa hevostilan, kirjoitin jokin aika sitten täällä.

Toisen osan, Låt det som varit vila, aloitin heti ensimmäisen perään. Tästä kirjasta pidin enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kirjassa puhuttiin vähemmän hevosista ja keskityttiin enemmän ihmisiin ja koska murhat olivat vähemmän raakoja kuin ensimmäisessä osassa.

Mikään Agatha Christien veroinen sanaseppo ei Cedervall ole, mutta kerronta on mukavan soljuvaa ja kappaleiden aloituksissa ja lopetuksissa on särmää, joka houkuttelee lukemaan. Odotan iltoja kirjan parissa, ennätän lukea yhden tai kaksi kappaletta, ennen kuin sammutan valot ja kaivauduin tyynyihin ja peittooni.

Agathan neuvokasta lankojen punomista yhteen jään kuitenkin kaipaamaan. Minua ärsyttää vauhdikas loppu, jossa murhaajaa jahdataan ja yritetään estää häntä iskemästä vielä kerran. Tällä kertaa murhaajan viimeinen teko on kaukaa haettu ja tuiki tarpeeton. Varsinkin kun murhaaja on arvattavissa jo monta kappaletta aikaisemmin, niin selvästi häneen viitataan. Pidän enemmän dekkareista, joissa kaikki ovat mahdollisia syyllisiä ja vinkit syyllisen selviämiseen annettu jo aikaisin, mutta siitä huolimatta murhaaja paljastuu vasta viimeisessä kappaleessa, jossa keskitytään täysin hänen paljastamiseensa.

Tästä pettymyksestä huolimatta odotan jo, milloin voisin aloittaa sarjan seuraavan osan, jonka tapahtumat sijoittuvat kesähäihin.

Jonkin verran Cedervallin lukemista ruotsiksi vaikeuttaa se, että hänen kirjoissaan vilisee paljon outoja sanoja, jotka oletettavasti ovat gotlantilaisia murresanoja, jotka ovat yleiskielelle vieraita ja joita joudun etsimään sanakirjasta. Toisen kirjan jälkeen kyllä ne alkavat jo käymään tutuiksi, mutta toivottavasti ne eivät päädy käyttööni, itse kun en sen jälkeen tiedosta, mitkä ovat murresanoja ja mitkä normiruotsia.

Eilen illalla kävin uuden ruotsalaisen kimppuun. Koska kirja on kirjastosta, en voinut olla turhan tarkka vuodenajasta, tapahtumat nimittäin sijoittuvat loppukesään. Kirja on Marie Bengtsin esikoisteos nimeltään En sax i hjärtat, jonka suomennoksen näin kirjamessuilla ja kiinnostuin sen kauniisti kuvitetusta kannesta. Murha maalaisidyllissä on suomennoksen nimi, ja näin alkumetreillä pidän kumpaakin nimeä takakannen esittelyn perusteella yhtä kuvaavana.

Myös Marianne Cedervallin aiempaa tuotantoa, Mirjam ja Heivor -sarjaa on suomennettu, mutta minulla ne ovat vielä lukematta. Ovatko sinulle tuttuja kirjat Tästä talvesta tulee musta ja Ajattelen sinua kuolemaasi asti ja mitä pidit niistä?

Mikä ruotsalainen on sinun lempidekkarisi?