Rauhallinen isänpäivä

 

 

Isänpäivä on kääntynyt jo kohti iltaa ja rauhoitun nyt luomaan pari blogikirjoitusta. Eilen meillä oli aikamoinen hulabaloo, kun lähisuku ja kummit kokoontuivat viettämään Kolmosen synttäreitä ja appivanhemmat saapuivat meille yökylään.

Rakastamme juhlia, vaikka emme olekaan mitään ansiokkaita juhlienjärjestäjiä. Emme osaa kattaa näyttäviä pöytiä tai koristella kotia hienosti. Meidän juhlamme ovat aina vähän kotikutoisia, emäntä saattaa lähteä vaikka kesken juhlien pyyhkimään pölyjä lampun päältä, kuten tein kuopuksen ristiäisissä.

Ruoka on kumminkin aina pääosassa. Mies leipoo kakut ja valmistaa lämpimän aterian, minä teen salaatin ja huolehdin siivouksen organisoimisesta. Mies ottaa kunnian ja kiitokset, hyvää ateriaahan kiittelevät kaikki. Kukaan ei ihastele, että onpa täällä hyvin siivottu. Ehkä parempi niin, ehkä se kertoisi jotain normitilanteesta, jos siivouksen erinomaisuuteen kiinnitettäisiin erityisesti huomiota :)

Appivanhemmat jäivät pitkästä aikaa (vuosien jälkeen) yökylään. Kummitkin jäivät kanssamme iltaa istumaan, joten ilta venähti aika pitkäksi. Kuten joka sunnuntaiaamu, pomppasin taas aikaisin ylös, jottei illalla nukahtaminen olisi vaikeaa. Ennätin katsella kaksi osaa Yle Areenasta uusitusta uusseelantilaissarjasta Murhia ja kantrimusiikkia, ennen kuin muu väki kömpi ylös ja tuli kiire laulamaan isille.

Päivä menikin kahvitellen, kävelylenkkeillen harmaansumuisessa säässä ja isovanhemmilla lastenlasten kanssa Monopolia pelaten, kunnes oli aika saatella appivanhemmat kotimatkalle. Sen jälkeen olikin aika ryhtyä koulutöihin, joita yleensä välttelen viikonloppuisin, mutta nyt oli pakko. Perjantaina kun tuli kiire töistä juhlia valmistelemaan.

 

 

 

 
Isänpäivä meni siis meillä aika hiljaisissa merkeissä, kuten yleensä. Mieheni ei ole innokas lähtemään minnekään, mieluummin hän nauttii rauhallisesta olosta kotona ja syö itsevalmistamaansa ruokaa (tänään tosin söimme eilisiä tähteitä). Oma isäni vietti päivää veljeni kanssa, mutta yhtä lailla eleettömästi. Välillä minua huvittaa se, kuinka jossain määrin niin samantapaisia me olemme - isäni ja minä. Kumpikin olemme kovia touhuamaan ja aina niin kiireisiä. Kun työnarkomaani-isäni jäi yli kymmenisen vuotta sitten eläkkeelle, äidin kanssa murehdimme, kuinka isä saa aikansa kulumaan. Mutta tuskin tunnen ketään yhtä kiireistä eläkeläistä kuin oman isäni. Milloin hän ei tee metsätöitä, viljele maata tai poimi intohimoisesti marjoja, rakentaa diplomi-insinööri uusia keksintöjään. Pitkäksi hänen aikansa tuskin tulee koskaan, ja koska olen yhtä kiireinen, kerkiämme harvoin soittelemaan toisillemme tai näkemään. Jotenkin näen hänessä jo tulevaisuudenkuvani. Tuskin tiedän, mitä tarkoittaa pitkästyminen, sillä innostun aina intohimoisesti jostain asiasta. Minulla on jo nyt pitkä lista asioita, joihin ryhdyn viimeistään silloin, kun joskus jään eläkkeelle!

 

 

Isäni hitsaa keksintöään