”Heppatyttö” saaristoidyllissä

Mysdeckare, lukee kirjan takakannessa. Ruotsalaisissa nettikirjakaupoista löytyy jopa omat sivustonsa tälle kirjallisuuden alalajille, joka eroaa kovemmasta jännityksestä. Suomalaisittain se kääntyy pehmodekkariksi, vaikkakin tuo ruotsinkielinen on mielestäni kuvaavampi.

Minä tunnustan. Olen mysdeckare-fani, ollut koko ikäni. Pienenä ahmin kaikki Enid Blytonin suomennetut kirjat, myöhemmin teini-iän lyhyen historiallisen rakkausromaanikauden jälkeen nuorena aikuisena siirryin Agatha Christieen, Dorothy L. Sayersiin, Arthur Conan Doyleen ja Maria Langiin. Rikosromaaneihin, joissa juurta jaksain selvitellään rikosta ja viimeiset kymmenet sivut yksityiskohtaisesti käydään läpi mahdolliset syylliset ja motiivit, kunnes viimeisillä sivuilla paljastetaan murhaajan henkilöllisyys. Rikos itsessään johtuu menneisyyden taakasta eikä murhaaja ole sairas rikoksestaan tyydytystä saava psykopaatti vaan tavallinen ihminen, josta on tehnyt murhaajan hänen suhteensa uhriin. Itse rikos kuvataan kuin ohimennen, yksityiskohtiin pureutumatta.

Jossain vaiheessa yritin lukea muitakin jännityskirjoja, jopa yököttäviä yksityiskohtia kuvaavia sairaita tarinoita. Niitä en halua edes muistella. Palasin nopeasti takaisin kotoisen tunkkaisiin brittisalonkeihin ja suurimman osan Agatha Christien tuotannosta olen lukenut uudestaan viime vuosien aikana (tai ties kuinka monetta kertaa). Sitten löysin ruotsalaiset rouvat, joiden idylliseen pikkukaupunkimiljööseen ilmestyy ruumiita ja jotka puolivahingossa selvittävät näitä murhia.

Marianne Cedervall on yksi uusista ruotsalaiskirjailijoista, jonka teoksiin törmää, kun googlettaa hakusanalla mysdeckare. Löysin kesällä hänen uusimman Anki Karlsson -kirjansa Akateemisen hyllystä ja ostin sen puhtaasti kauniin kannen perusteella. Tämän jälkeen hankin sarjan vanhemmat osat, joista ensimmäinen löytyi vain pokkarina, muut sain vielä sidottuina. Syyskuun aikana ahmin sarjan ensimmäisen osan Av skuggor märkt iltasadukseni, kömmin yhdeksältä sänkyyn ja luen puolesta tunnista tuntiin.

Kirja kertoo eläkkeellä olevasta tukholmalaisopettajasta, joka on elänyt koko elämänsä rakkaudettomassa suhteessa ja viimeiset vuodet hoitanut sairasta puolisoaan. Tämän kuoltua hän kokee itsensä viimein vapaaksi ja toteuttaa nuoruudenhaaveensa, ostaa talon ja tallin Gotlannin saarelta ja hankkii sinne kaksi islanninhevosta. Elämä rytmittyy hevostenhoidon ja seurakunnan tapahtumien mukaan. Pian naapurissa, keskiaikaisen kirkon katveessa, alkaa tapahtua kummallisia asioita - ja lopulta murhia. Anki ystävystyy entisen poliisin kanssa, ja yhdessä he selvittävät murhat.

Osittain kirja on hevostyttöromaani, ja koska en itse ole lyhyttä kautta lukuun ottamatta ollut heppatyttö ja koskaan välittänyt tämän lajin kirjallisuudesta, nämä kuvaukset häiritsivät mielenkiintoani jonkin verran. Etenkin, koska hevossanasto on minulle melko vieras jo suomen kielellä, puhumattakaan sitten ruotsista. 

Suurin osa henkilöhahmoista on omien vanhempieni ikätovereita, yli seitsenkymppisiä ja moni jo periksi antaneita, oman elämänsä vankeja, mikä sai minut pohtimaan enemmän kuin halusin ja kovin sentimentaaliseksi. Mutta Cedervallin tarinankerronta on hyvin sujuvaa, kieli kohtalaisen helppoa ruotsia ja kirjassa kuvattu saaristolaisidylli vanhassa maalaismiljöössä hyvin viehättävä, joten pidin kirjasta kovasti. Lisäksi parin kuukauden takainen matkamme Visbyhyn on vielä hyvässä muistissani ja oli mielenkiintoista lukea näistä paikoista sisäpiiriläisen kuvauksia, aidon paikallisen kertomana.

Britta stod i församlingshemmet med händerna i diskbaljan när Rigmor tog emot telefonsamtalet. Ett par silverbrickor som inte kunde gå i diskmaskinen fick hon diska för hand.

Samtalet var kortfattat och Rigmors annars så glada röst var dov och allvarlig.

"Det var Tryggve", sa hon när hon lagt på. "Han sa att jag skulle hålla tyst så länge, men det kan väl inte gälla dig, tycker jag."

"Vad var det om, då?"

"Det har skett något riktigt förfärligt."

"Men säg för allt i världen! Du ser ju ut som om du har mött ett spöke!"

Kirja on ehdottomasti luettava syys-lokakuussa, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat alkusyksyyn. Elin koko ajan todellisuudessa viikon ajan tarinan ajankohdasta jäljessä, mutta ulkona sää oli kuin suoraan lukemastani kirjasta.

Mutta mysdeckare? Mielestäni tämä on jopa synkempi! Etenkin loppua kohden...

De mäktiga malmklockorna rigde till helgsmål och klangen nådde långt ut över åkrar och ängar i Mullvalds socken den sista lördagskvällen i september. En vacker signal till ortsbefolkningen att lägga ner arbetet, gå in i en stilla helgfrid och bara ta det lungt. Många följde uppmaningen av klockornas klang. Mullvalds enda bonde körde hem sin traktor till gården, en sågklinga som gått mest hela dagen i skogsbrynet tystnade och kursdeltagarna hos Agneta von Pers hade dragit sig tillbaka och satt på bastun.

Seuraavaksi aion tarttua sarjan toiseen osaan, marraskuiseen Låt det som varit vila.

Mikäli Marianne Cedervallin kirjat kiinnostavat, mutta ruotsiksi lukeminen tuntuu liian rankalta urakalta, voin vihjaista, että kirjailijan aiempi, Mirjamista ja Hervorista kertova ja osin myös Tornionjokilaaksoon sijoittuva dekkarisarja, on suomennettu ja löytyy myös pääkaupunkiseudun kirjastoista. Näistä voi lukea lisätietoja ja arvosteluja täältä.