Äidin virkkaama vintage-takki

Äitini oli nuorena innokas tekemään käsitöitä. Hän kertoi aina lapsuudestaan, kuinka heillä oli kansakoulussa käsitöissä läksynä kotona kirjoa esiliina, ja kuinka isoäitini valvoi ja vaati äidiltäni virheetöntä jälkeä. Tuntikausia äitini nyhersi kirjonnan parissa ja sai arvosanaksi kympin, mikä oli lähes mahdoton saavutus. Mutta isoäitini olikin paitatehtaalla työntarkastaja.

Sama käsityöinnostus iski minuun nuorena ja ompelin ja kudoin paljon vaatteita itselleni ja kummilapsilleni, minusta tuli nimittäin kummitäti jo ensimmäisen kerran vasta ripille päässeenä. Ennen kuin sain omia lapsia (ja kyllästyin täysin käsitöihin), ennätin valmistaa monet vaatteet kummilapsilleni. Vanhojenpäivänasuni - 1850-lukun krinoliinipuku - oli omatekemäni, isoäiti tosin joutui tulemaan apuun, kun viimeisenä yönä tuli jo itku ja kiire saada puku valmiiksi.

Siinä missä minä innokkaasti kudoin nuorena, äitini puolestaan oli enemmän pitänyt virkkaamisesta. Hänen itse virkkaamiaan asuja minulla on edelleen jäljellä, kuten tämä villakangastakki. Hän on tehnyt tämän itselleen 60-luvulla ja lahjoittanut minulle jo vuosikymmeniä sitten. Aina muutaman vuoden välein kaivan tämän käyttööni, kuten tänäkin syksynä Odd Mollyn viimevuotisen syystakkimalliston innoittamana.

Takki on paksua lampaanvillaa ja sisäpuolella on ruskea kiiltävä asetaatti- tai viskoosivuori, jonka isoäitini on arvatenkin ommellut. Remaken Pia ihasteli, kuinka oikeaoppisesti takin ja vuorin väliin on ommeltu harso (Pia selitti myös miksi, mutta syytä en tosin muista). Totta kai, olihan isoäitini vaatevalmistuksen ammattilainen.


Takista ei muutoin huomaisi, että sillä on ikää jo puolisen vuosisataa, paitsi että vuori on haurastunut ja kulunut. Tänä syksynä se vetelee viimeisiään ja joka kerta pukiessani takin päälleni joudun varomaan huolettomia liikkeitä, jottei taas jostain kuuluisi "rits". Ensi viikolla taitaa olla ilmojen viiletessä aika luopua takista ja samalla sopiva aika viedä se Pian korjattavaksi. Lasten mielestä minun pitäisi itse ommella vuori, mutta siinä tapauksessa takki saattaisi joutua odottamaan hyvin pitkään korjaamistaan. Viimeksi olen ommellut yhdeksän vuotta sitten: kuopukselle ristiäispuvun.

Huivit ovat näppäriä. Niillä voi suojata avonaisen kaula-aukon viimalta ja kylmältä, mutta ne toimivat myös harteilla kesät talvet mukavana lisälämmikkeenä. Riittävän isot huivit menevät jopa takista. Silti ne menevät pieneen tilaan ja niitä on helppo kuljettaa mukana reilummankokoisessa käsilaukussa. Tämä pashmina on nähty välillä nahkatakkini parina, ja tällä kertaa villatakin kaverina.

Äitini vanhoja vaatteita olen esitellyt myös täällä.

Vintage woollen coat from 60s // handmade by my mum

Cashmere pashmina // Repeat (also here)

Jeans // Guess (also here)

Ankle boots // Kennel+Schmenger (also here)

(All these pieces have a long history in my wardrobe)