Mihin 18 vuotta vierähtikään?




7-vuotiaana

 

The feeling that I'm losing her forever
And without really entering her world
I'm glad whenever I can share her laughter
That funny little girl

 

Tyttäremme tuli tänä kesänä täysi-ikäiseksi.

 

Vastahan hän syntyi!! 

 

Kaikki se on vielä hyvässä muistissamme. Raskausaika sujui fyysisesti hyvin mutta henkisesti huonosti.

 

Perätila meinasi jäädä huomaamatta aina synnytystä edeltävälle viikolle asti, onneksi terveydenhoitaja kuitenkin otti vakavasti epäilyni ja lähetti minut kiireesti sairaalaan ultraan. Lääkärit ehdottivat sektiota parin päivän päähän, perjantaille. "Niinkö pian", kauhistuimme, "meillähän on kaikki vielä kesken!" Lääkäri varmisti leikkaussalin olevan tyhmä maanantaina.

 

Sunnuntaina yritimme saada kaiken keskeneräisen valmiiksi, pikkuisen kaikkea raapaisten: pesimme pyykkiä, ompelin vauvanlakanoita, tein gradua. Sohimme sinne tänne ties mitä touhuten. Välillä kävimme kävelyillä lähipuistossa, viimeisestä vapaapäivästämme nauttien. Kolmannella kävelyllä istuimme puistonpenkillä ja huomasin, etten ole tuntenut vauvan liikkeitä moneen päivään. Mietimme, pitäisikö huolestua. Ehkä olin vain ollut liian kiireinen huomatakseni. Päätimme odottaa seuraavaan päivään.

 

Seuraavana aamuna talonmiespariskunta lakaisi kotitalomme edessä, kun kello kuuden aikaan astuimme portista ulos. Matkalaukku kädessämme. He tervehtivät meitä arvioivasti hymy suupielessä. Minne tukevasti raskaana oleva pariskunta mahtaakaan olla matkalla.

 

Vauva oli ruttuinen ja kapaloitu siten, että pitkä etusormi sojotti kääreiden ulkopuolella hieman koukussa. E.T. phone home...

 

Vasta kun vauva oli kahden päivän ikäinen uskaltauduin ensimmäisen kerran vaipanvaihtoon, joka mieheltäni sujui jo leikiten. Pyllyä lavuaarin yllä pestessäni onnistuin kolauttamaan vauvan pään kaakeliin. Yöllä taistelin unissani raiskaajaa vastaan ja herätessäni tajusin taistelleeni kainalossani tuhisevaa vauvaa vastaan. Ensimmäiset päivät vauvaelämää olivat onnea ja baby bluesin tuskaa. Onneksi henkinen tuska jäi sairaalaan.

 

Kotimatka oli viimeinen ajelumme vanhalla SAABillani. Kunnia-ajelu, sillä mies oli viimein saanut tahtonsa läpi ja jo ostanut jo farmarin. Mutta SAAB sai tuoda vauvan kotiin. Olimme vuokranneet turvavuoteen, joka kiinnitettiin vauvan kasvojen yli auton omilla turvavöillä. Matkalla vauva imeskeli likaista turvavyötä ja mietin, mitä kaikkea porukkaa olin nuorena juoppokuskina autollani ajattanut. Työnsin pikkurillini tutiksi vauvan suuhun. Auto päätyi vuosiksi lojumaan vanhempieni pihalle, josta se tänä kesänä lähti museoon.

 

Vauvasta kasvoi pieni ja pippurinen pikkutyttö, jonka kanssa kävin läpi vuosisadan uhmaiän. Raivoisa ruusunen, kuten eräs lääkäri häntä kutsui. Mutta kun uhma pian rauhoittui, saimme ihanan, hyväsydämisen, älykkään ja lahjakkaan lapsen, joka edelleen on onnistunut säilyttämään pikkutytön mielensä.   

 

 

 

5-vuotiaana





 

Vauvasta lähtien hän on rakastanut tarinoita. 3,5-vuotiaana hän oppi lukemaan ja siitä lähtien kirja ja hän ovat olleet erottamattomia. Leluista hän ei sen sijaan piitannut koskaan ja jossain vaiheessa sovimme, että kavereilta saadut lelupaketit avataan vain siitä tapauksessa, että lelulla leikitään pidempään kuin viisi minuuttia. Suurin osa paketeista jäi avaamatta ja myöhemmin paketoimme ne joulupaperiin ja veimme joulupuukeräykseen. Jossain vaiheessa päädyimme kirjoittamaan synttärikutsuun, ettei tarvitse tuoda lahjoja.

 

Ekaluokkalaisena hän kaverinsa kanssa teippasi vetoomuksia ympäri koulunpihaa: "Allekirjoita mikäli et halua, että puita kaadetaan!" Hän ilmoitti myös ryhtyvänsä kasvissyöjäksi, mikä nauratti meitä kovasti, niin paljon hän inhosi lapsena kasviksia. "Onko mun pakko maistaa taas kesäkurpitsaa? Olen maistanut sitä ainakin tuhat kertaa enkä ole oppinut tykkäämään", ihmetteli hän ja sai vastauksekseni kokeilla seuraavat tuhat kertaa. Ensimmäinen vegetaristikausi kesti noin kolme päivää.

 

Sittemmin hän on toivonut joululahjoikseen vuohia kehitysmaihin ja oppinut syömään kasvisruokaa. Jopa siinä määrin, että viimeisen vuoden ajan hän on pääsääntöisesti korvannut lihan korvikkeilla. Wannabe-vegaaniksi ja harjoittelijavegaaniksi kutsumme häntä, samalla kun itsekin usein lusikoimme samaa maapalloa säästävää ruokaa koko perhe. Seitaneista, mifuista ja härkiksistä on tullut tuttuja ruoka-aineita meille kaikille.

 

Tokaluokkalaisena hän halusi vaihtaa kansainväliseen kouluun oppiakseen paremmin vieraita kieliä. Hän ilmoitti lähtevänsä 18-vuotiaana Somaliaan oppiakseen somalikielen. Muistan silloin ajatelleeni, että toivottavasti maahan saadaan rauha ja turvalliset olot sitä ennen. Onneksi hän sittemmin kiinnostui turvallisemmissa paikoissa puhutuista kielistä.

 

Yhä edelleen hän on samanlainen runotyttö kuin pienenä. Tarinoiden kirjoittaminen, lukeminen, kiinnostus kieliin ja historiaan sekä eettinen ajattelu ovat merkittävä osa hänen persoonaansa. Kun hän eräänä kesänä meni palvelutaloon kesätöihin, ehdotettiin hänelle ammatiksi hoitoalaa, osaahan hän niin kauniisti keskustella muistinsa menettäneiden kanssa ja keksiä näille ajanvietettä. Syntymäpäiväkseen hän leipoi mokkapaloja vanhuksilleen.

 

Ei taida kuitenkaan viedä häntä geriatria eikä kirjailijan ura. Yhä edelleen tulevaisuuden toiveena ovat historia ja kielet. Vaikka pohtii hän välillä alaa, jossa voisi paremmin vaikuttaa koko maailman parhaaksi. 

 

Tämä tien alussa hän on nyt, ensi kevään abiturienttina. Ensimmäiset kirjoitukset ovat jo takana, alkoivat vieraiden kielten kirjoittamisella.

 

Slipping through my fingers all the time
I try to capture every minute
The feeling in it
Slipping through my fingers all the time
Do I really see what's in her mind
Each time I think I'm close to knowing
She keeps on growing

 

Mamma Mian ensimmäisen osan näimme elokuvissa hänen ollessaan pieni tokaluokkalainen. Siitä lähtien olen aina kyynelehtinyt kuullessani ABBAn kappaleen Slipping through my fingers. Tänään kävimme yhdessä katsomassa Mamma Mian jatko-osan ja itkin taas. Kuinka kummassa se aika on vierähtänyt näin?   

 

 

Slipping through my fingers all the time

Sometimes I wish that I could freeze the picture
And save it from the funny tricks of time
Slipping through my fingers

Slipping through my fingers all the time

Schoolbag in hand she leaves home in the early morning
Waving goodbye with an absent-minded smile

 

 

Onnea ja menestystä sinulle elämääsi, oma pikkuinen tyttöseni.