Gourmet-iloja Tallinnassa

Vaikka rakastan syömistä, en hinkua Tallinnaan ruoan ja juoman perässä. Toki hyvä ruoka on kuitenkin tärkeä osa onnistunutta matkaa minun mielestäni.

Ennen matkaa tutkin netistä Tallinnan ravintoloita käsitteleviä blogi- ja lehtikirjoituksia. Olimme jo auttamattomasti myöhässä, sillä kaikkein suosituimpaan ravintolaan, Rataskaevu 16:een olisi pitänyt tehdä varaus jo viikkoja aikaisemmin, kuten At Maria's -blogin Maria teki.  Viikkoa aikaisemmin oli paikka varattu jo täyteen.

Sen ohitse kävelimme itse asiassa useamman kerran ja sunnuntaina lounasajan jälkeen poikkesimme vielä kysäisemässä, jos löytyisi pöytää kuudelle, mutta turhaan.

Muka-aasialaista ruokaa en kaipaa Eestissä, kuten en kaipaa Suomessakaan. Kun syön aasialaista, kelpuutan vain aitoa ja aasialaisen tuskaani olen löytänyt pari hyvää ravintolaa Helsingistä. Ne riittävät minulle. Useimmiten teen kiinalaista ruokaa itse.

Olen muutoinkin aika tarkka ravintolan suhteen, haluan syödä ravintolassa erilaista ruokaa kuin kotona. Sellaista, mitä en itse tai mieheni osaa tehdä.

Ensin kuitenkin esittelen "lounaskahvilamme". Matkustimme nimittäin Tallinnaan aamun ensimmäisellä Silja Tallinkilla, johon nousimme jo kello 7 aamulla Jätkäsaaren satamasta. Meillä oli heti alkava pöytävaraus erikoisaamupalalle, joka munakkaineen ja rasvaa tirisevine pekoneineen ja makkaroineen oli niin tuhti, ettemme ennen iltaa kaivanneet toista lämmintä ateriaa.

Lounaan tiivistimme siis kahvihetkeksi ja mieheni löysi netistä tämän suositun Mestaripihan-sivukujalla sijaitsevan värikkään kahvilan Pierre Chocolaterien. Itse en jaksanut edes kokonaista leivonnaista, vaan napsin kaikilta toisilta maistiaispalat. Paras makuelämys eivät mielestäni olleet nuo suussa sulavat kakut vaan tuore ja mehevä viineri, joka toi mieleemme mieheni edesmenneen isoäidin viinerit. Kahvilasta lisätietoja löytyy täältä. 

Pitkän kaupunkikierroksen ja yli 10 kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme hotellille, johon olimme aamulla käyneet jättämässä matkatavaramme. Yövyin toista kertaa Hotelli Taanilinnassa, keskiaikaisessa rakennuksessa, joka sijaitsee Uus-kadulla, aivan muurin ulkopuolella. Jotkut Triadvisor-asiakkaat ovat haukkuneet hotellin, mutta minulla ei ole ollut mitään valittamista. Aiemmin olen yöpynyt tyttären kanssa pienessä huoneessa, josta en tosin muista enää paljoakaan, mutta nyt pari kuukautta sitten varannut tarjoushintaan kaksi sviittiä, ja totesimme ne siisteiksi ja viehättäviksi. Ja valtavan isoiksi.

Kuopus ainoana löysi jotain moitittavaa. Aamulla häntä kovasti harmitti, etteivät kotoisan aamiaishuoneen tarjoilupöydät notkuneet jättimäisiä vadillisia ruokaa, kuten Cumulus-hotelleissa. Meidän muiden mielestä syötävää riitti siitä huolimatta ja kaikille löytyi jotakin.

Lauantai-illan ruokapaikaksemme valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Ore-ravintola. Halusimme kerrankin viedä lapsemme, jotka ovat jo melko isoiksi kasvaneita, jonnekin fiinimpään ravintolaan. Sellaiseen, jonne yleensä menisimme kahdestaan.

Olimme tutkineet monien ravintoloiden ruokalistoja netissä, ja moni ravintola rankkautui pois siinä vaiheessa. Esikoisemme ei syö punaista lihaa lainkaan enkä minäkään mene tavallisen pihvin perässä ulos syömään. Leib-ravintolaan yritimme varata pöytää, mutta aikaa syömiseen olisi ollut liian naftisti.

Orea oli kehuttu ja sen lista vaikutti monia muita ravintoloita lupaavammalta. Ravintolassa oli yllättävän hiljaista ja onneksemme saimme olla suurimman osan illasta lähes yksin. Vasta loppuillasta pöydät alkoivat täyttyä. Onneksemme, sillä kuopus ei käyttäytynytkään toivomallamme tavalla. Väsyneenä hän oli saanut päähänsä, että juuri tuona iltana meidän on keskusteltava koiran hankinnasta. Yleensä hän syö mitä vain, mutta tällä kertaa ei ravintolan ruokalistalta meinannut löytyä mitään hänen kelpuuttamaansa.

Loppujen lopuksi tilasin hänelle alkupalaksi paistettua nautaa torvisienten kera ja pääruoaksi kokki valmisti erikoisruoan eli lastenannoksen spagettia tomaattikastikkeella. Luultavasti hän jäi siitä nälkäiseksi, mutta nukahti tuoliin aterian syötyään.

Alkuun maistoimme vasikanaivo-tempurat, jotka löytyivät snack-listalta. Yhdessä annoksessa on kaksi palaa, joten tilasimme kolminkertaisesti. Lapsille kerroimme tempuroiden sisällön vasta, kun he olivat maistaneet ateriaa. Ihan mielenkiintoista, tuli vastaus äänensävyllä, joka  oli tulkittavissa ok:ksi. Välillä tällä maistamistaktiikalla, jossa epäilyttävämpi ainesosa paljastetaan lapsille vasta myöhemmin, on löytynyt perheemme yhteisiä herkkuja. Näin kävi  Kiinassa lehmän vatsalaukulle, jonka koko perhe äänesti aterian toiseksi parhaaksi ruokalajiksi!

Minä tilasin täysin kasvisaterian, mitä myöhemmin kaduin. Punajuuritartar oli aika mitätön, kotiruokaa mielestäni. Kananmunan keltuainen on murusteltu annoksen päälle ja kypsennetty rapeaksi, mielessäni olin kuvitellut sen raa'aksi kuten tavallisesti tartarpihvin kera tarjotaan.

Tytär joutui luopumaan maistelumenusta, sillä annokset olisi tuotu kaikki eri aikaan pöytään ja me muut olisimme joutuneet odottelemaan. Tilalle hän valitsi alkupalaksi snacks-listalta shiso-lehtitempuran, joka osoittautui kahdeksi pieneksi lehdenpalaksi. Tarjoiltuna kylläkin näyttävästi pyöreiden valkoisten kivien päältä syvästä kulhosta.

Mieheni tilasi meriahven tiraditon, jossa ohuen ohuet raa'at kalalastut lepattivat hauskasti kuuman keiton päällä ja pani meidät epäilemään, että kala eli vielä. Maistoin annosta ja se oli ihan kohtalaisen hyvä. Ehkä houkuttelevin valinta alkupaloista olisi jälkeenpäin ajateltuna ollut naudanlihatartar tai hanhenmaksa. Jälkimmäistä en tosin eettisistä syistä koskaan valitse.

Pääruoaksi valitsin paahdettua selleriä sabayon-kastikkeella. Ruoka oli ensi maistamalla todella hyvää, tosin sen verran vahva oli maku liemessä, että lopussa se alkoi tökkimään. Mies ja tytär ottivat kuhaa, joka oli kuulemma ihan ok:ta. Kalana kuha on tosin mielestämme vähän tylsä, onhan se valkolihaisista Pohjoisen kaloista kaikkein mauttomin ja siksi sopivin tulisiin aasialaisruokiin. Normaalisti emme yleensä valitse sitä kuin pakon edessä. Tyttärelle pääruokien menyyssä oli tarjolla vain selleri- ja kuha-annokset. Mikä kuitenkin on paljon verrattuna muiden ravintoloiden peruslihapitoisiin annoksiin.

Vasta jälkiruokia tilatessamme alkoi ravintola täyttyä. Ne me saimme syödä kaikessa rauhassa, sillä kuopus oli jo nukahtanut tuoliinsa. Kiukuttelu alkoi taas siinä vaiheessa, kun jouduimme lähtiessämme herättelemään hänet.

Hinnat muuten olivat aika samantasoisia kuin helsinkiläisravintoloissa.

  

Sunnuntaina jaksoimme taas aamupalan avulla pitkään ja vasta kolmen jälkeen alkoi hiukoa vatsassa. Ravintoloissa oli kuitenkin melkoisen täyttä vielä tuohon aikaan, mutta onnistuimme saamaan pöydän Rataskaevu-kadun Vanaema juures -ravintolasta. Ravintola tarjoilee keskiaikaisen rakennuksen matalassa kellarissa konstailematonta eestiläistä kotiruokaa, mikä oli aika piristävä kokemus. Lista muistutti saksalaisravintoloiden listoja ja mieleeni tuli myös suomalainen kotiruoka 70-luvulta.

Söimme pelkästään pääruoat ja mieheni kanssa jaoimme. Söimme puoliksi annoksen oluella maustettua hirvipataa (vähän kuin karjalanpaistia - yllätys yllätys) sekä sinappi-hunajamarinoitua kurpitsaa pinaattiryynin kera. Kurpitsasta ja paahdetuista siemenistä pidin erityisesti, pinaattiryyni olisi tosin kaivannut vähän enemmän makua, vaikkapa yrttejä mausteeksi.

Lasten toiveesta piipahdimme vielä vastapäiseen huippusuosittuun lettukahvilaan. He jakoivat pari lettuannosta, me vain maistoimme niitä heiltä. Jouduimme odottelemaan annoksia ikuisuuden, sen verran paljon asiakkaita oli kahvilassa. Hapankirsikoilla ja kookoskermavaahdolla maustettu lettu oli todella herkullinen ja kokeilemisen arvoinen kotonakin. Vaikken ole lettujen ystävä, tuota annosta alkoi oikeasti tehdä mieli!

Paluulaivalla, illan toiseksi viimeisellä, oli meillä pöytävaraus à la carte -ravintolassa. Koska vapaiden istumapaikkojen oletimme olevan laivalla tiukassa, päätimme pitää varauksemme. Tosin ainoa meistä, jota enää kiinnosti syöminen, olin minä. Tilasin alkupalaksi antipastin, joka oli hirmuisen iso, mutta nälkäisenä se olisi ollut herkullinen perus-antipasti. Pääruoaksi otin katkarapurisoton, mikä pettymyksekseni maistui liian merelliselle ja jäi syömättä.

Lapset olisivat halunneet listan mukaisesti valita alkupalabuffetin, johon kuului osa tavallisen buffetin valikoimasta. Tarjoilija osoitti käytöksellään sen olevan epätoivottu valinta, mistä syystä lapset häthätää valitsivat listalta jotain muuta.

Kuopus sai vihdoin ja viimein toivomansa hampurilaisen ja oli ikionnellinen.