Ajatus loman lähestymisestä sekä väsyttää että tuo puhtia. Toisaalta tekee mieli viedä itseltäni viimeisetkin voimat ja ahkeroida ennen lomaa kaikki työt alta pois, jotta saisin ensi viikolla olla työajatuksilta ihan rauhassa. Toisaalta olen jo kahden kuukauden painamisen jälkeen sen verran puhki, että odotan lomaa jo kuin kuuta nousevaa. Ensi viikolla keskityn siis ihan kotiin ja roikkumaan jääneisiin kotijuttuihin. Siivoan ja raivaan vaatekaappia. Pieni lomamatka ja kenties vähän mysiä on tiedossa myös - ja kuka ties vieraitakin.
Mennyt viikonloppu hurahti painaessani hurjasti töitä. Korjasin kaikki sadat sanakokeet, jotka ovat odottaneet korjaamistaan ja suunnittelin loppuviikoksi erikoisohjelmaa, jotta innostaisin oppilaat käyttämään loman myös "hyödyllisesti", kuuntelemaan ja lukemaan vierailla kielillä ja, mikäli mahdollista, jopa käyttämään näitä.
Viime viikollakin huitelin kaikki illat poissa kotoa. Torstai-iltani venyvät aina kiinantunnin vuoksi, muille illoille sattui koulutuksia ja hoidettavia asioita. Perjantai-iltana olinkin aika rättipoikki, kun ruokakaupan jälkeen palasimme iltamyöhällä kotiin pastaa keittämään. Mutta oli yhtenä iltana jotain jännittävääkin tiedossa: osallistuin Balmuirin liikkeessä Fab Forty + Something -blogin Marjukan järjestämään lukijailtaan.
Vähän minua jännitti mennä paikalle yksin, etenkin kun huomasin, että melkein kaikki muut vieraat olivat ottaneet kaverin mukaan. Onneksi olen ollut aikaisemminkin yksin vastaavissa tilanteissa, ulkomaillakin moneen otteeseen. Niinpä etsin vieraan, joka myös oli tullut yksin ja lyöttäydyin hänen seuraansa.
Balmuirin tuotteet ovat minulle ennestään tuttuja, sillä omistan muutaman kaulaliinan ja pipon heiltä. Viime talvena käytin paljon perulaisesta alpakasta valmistettua huivia, joka oli ihanan lämmin ja pehmeä, tosin pettymys, koska se venyi käytössä valtavan pitkäksi, minkä jälkeen se konepesussa käsinpesuohjelmalla pakkautui kokoon ja menetti pehmeytensä ja ilmavuutensa.
Kid Mohair -huivien raikkaita värejä ihastelin, mutta paksuutensa vuoksi ne eivät vetoa minuun. Liikkeen värimaailma on muutoin minun makuuni liian perinteinen, samoin laukut ja kodinjutut vaikuttavat myös huippulaadukkailta ja olisivat siten juuri sitä, mitä minä haen, mutta niiden muotokieli ei ole ihan minun tyyliäni, liian yksinkertaista. Mutta mielelläni katselen laadukkaita tavaroita ja olen iloinen siitä, että on kuluttajia, jotka kertakäyttökulttuurin suosimisen sijaan hankkivat laatua itselleen ja kotiinsa.
Kashmirvuorisiin poronnahkaisiin käsineisiin viehätyin, tosin oma kokoni oli jo mennyt. Iso kashmirpontso houkuttelisi myös, mutta hinta on hyvin korkea kukkarolleni ja minullahan on jo useampi vastaava. Mikäli niiden värivalikoima tulevaisuudessa laajenee, saatan hurahtaa, mikäli sopiva värisävy eksyy eteeni.
Oli myös yksi esine, joka kiinnosti minua kovasti. Iltalaukku, joka on valmistettu aidosta stingray-kalannahasta. Tutkiessani sitä kulki ohitseni myyjä cocktailpaloja tarjoillen ja pysähtyi kertomaan laukusta lisää. "Tätä katsoessani ajattelen ensimmäisenä ruokaa", naurahdin myyjälle. Kun ihmettelin, kuinka niin ohuesta nahasta saa niin paksun laukun, ja kerroin kuorineeni kyseistä kalaa monet kerrat, myyjä hämmentyi.
"Tämä nahka saadaan siis rauskusta", hän selitti ja minä nyökyttelin päätäni vastaten: "Aasiassa sitä syödään paljon."
Jätin kertomatta, että aikoinaan asuin Singaporessa, jossa tutustuimme suomalaisten ystäviemme opastamana moniin ihaniin ravintoloihin, joihin tavallinen turisti tuskin eksyisi. Joka lauantai-ilta meillä oli tapana lähteä yhdessä kalalle, paikallisten suosimaan hawker centeriin syömään tulisella sambal-tahnalla ja korianterilla päällystettyä stingraytä, joka höyryävänä kannettiin pöytään pinkeillä muovilautasilla. Nostelimme kalanlihan lautasillemme ja pinkille tarjoilulautaselle jäi jäljelle pelkkä ohut mademainen nahka. Seitsemääntoista vuoteen en ole sambal stingraytä päässyt maistamaan, mutta jo pelkkä rauskun näkeminen on saanut veden aina herahtamaan kielelle.
Iltalaukkua löytyy muutamassa eri sävyssä, kaunein on mielestäni tuo kellertävä helmiäisen sävy. Laukun hinta on 890 €, joten ainakaan uutena sellaisen omistajaa minusta tuskin koskaan tulee. Sillä hinnalla lennän mieluummin Singaporeen syömään stingrayni.
Jos pidät Balmuirista, muttet raaski ostaa sen tuotteita uusina, kannattaa kurkata Rekin ja Emmyn valikoimat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)