Ruskailottelua ja historian havinaa Tallinnassa

 

 

 

 

 

 

 

 

Jotenkin aivan mahtavaa katsoa näitä kuvia vielä. Kuinka sattuikin, että lomaviikonlopullemme sattuivat niin upeat ja lämpimät ilmat ja samanaikaisesti mitä kaunein ruska!

 

Ja sen lisäksi, että Tallinnan Vanhankaupungin talot ovat niin värikkäitä, hehkui luonto samanvärisenä kuin talot ja niiden tiilikatot. Keskiaikaisten muurien ja tornien harmaata kiveä vasten puolestaan keltaiset, oranssit ja punaiset lehdet loivat kauniin kontrastin. Voiko Tallinna olla milloinkaan niin upea kuin juuri nyt?

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihanaa oli myöskin se, että oli uskomattoman lämmintä. Mikäli Pohjois-Suomessa mitattiinkin yli 20 asteen ennätyksiä ja t-paitakelejä, oli Tallinnassa juuri sopiva. Takkia tarvittiin (kaikki paitsi meidän lämminverinen nuori oriimme), mutta nahkatakissa ei tullut kylmä.

 

Kävelimme todella paljon. Ekana päivänä minä ja tytär kuljimme 13,5 km, osan siitä Kiek in de Kökissä kiiveten tornin portaita ylös ja alas. Oman lisänsä toivat Vanhankaupungin jyrkät mukulakivikadut, joita talsin muutaman sentin koroissa. Vähänkö olivat pohkeet kipeinä seuraavana päivänä!

 

 

 

 

 

Perheemme miehiä ei historia kiinnosta samalla tavoin kuin minua ja tytärtä, joten he jäivät tyytyväisinä leikkimään Star Warsia Neitsitornin eteen pihamaalle, kun me naiset kiipesimme torniin. Kauan he saivatkin odotella ulkopuolella, sillä ensin katselimme 20 minuutin pituisen hauskan mykkäelokuvan Laenatud naene, joka esittelee myös Tallinnan Vanhaakaupunkia vuonna 1913.

 

Elokuvan jälkeen kapusimme Kiek in de Kök -torniin ja vaivihkaa liityimme kiinalaiseen turistikierrokseen. Länsimainen opas puhui niin selkeää ja rauhallistempoista mandariinia, että olisimme saattaneet jopa hieman ymmärtää kierroksesta. Emme kuitenkaan jaksaneet pitkään seurata tykkien esittelyä.

 

Sotia enemmän meitä kuitenkin kiinnosti kulttuurihistoria eli kuinka tornissa elettiin. Siitä jäljellä on vielä keskiaikainen wc ja keittiö. Lukemani mukaan tornin nimitys tulee siitä, että vartija pystyi näkemään tornista talojen savupiippuihin eli kurkistamaan keittiöön!

 

Tajusimme myös, kuinka lähellä musta surma kävi Suomea. Vaikkei vitsaus kenties koskaan tehnyt pahaa tuhoa Suomessa, saartoi se maamme kuitenkin ja aiheutti pahaa jälkeä sekä Visbyssä että Tallinnassa!  

 

Mielenkiintoinen on myös Neitsitornin etymologia. Torni mainitaan 1373 nimellä Megede torn nimettynä oletettavasti tornipäällikön Hinse Meghen mukaan. Saksaksi se vääntyi muotoihin Mägdethurm ja Mädchenthurm, eli sananmukaisesti neidontorni. Siitä se kääntyi myöhemmin vironkieliseen muotoon Neitsitorn.

 

Kerrotaan, että tornissa kummittelisi. Kiipesimme kyllä kapeita portaita alas surullisiin vankityrmiin, joiden ikkunoista aukeavista upeista näkymistä olen napsinut osan noista syyskuvista. Kummituksiin emme törmänneet.

 

 

 

 

 

 Sunnuntaina palasimme Toompean mäelle, jonne matkalla poikkesimme Niguliste kirikuun eli Pyhän Nikolauksen kirkkoon. Siellä on nähtävillä viimeinen jäljellä oleva pätkä Bernt Notken maalauksesta Kuolemantanssi. Mielenkiintoista, että alun perin kenties 30 metriä pitkästä maalauksesta on jäljellä enää ainoastaan 7 metriä, kaikkein korkea-arvoisimmat henkilöt. Vastaavia maalauksia on ollut muitakin, mutta tämä on viimeinen jäljellä oleva.

 

Sattumalta tapasimme myös kirkossa tuttavaperheen, jonka äiti on taidehistorioitsija. Hän perehdytti meitä myös joihinkin muihin kirkon maalauksiin ja niiden maalareiden elämään. Osa maalauksista on kuulemma vastikään palannut näyttelystä Suomesta.