Reissuasuni Tallinnassa ja mietteitä shoppailusta

 

 

Mieluiten tietysti olisin ollut yhtä kauniina kuin tämä kultasepänliikkeen ikkunassa patsastellut posliinikissa.

 

Koska sää ei kuitenkaan ihan näin kevyttä asua sallinut, enkä olisi myöskään noin siroilla koroilla jaksanut keikkua koko päivää mukulakaduilla, oli pukeutumiseni asteen verran vähemmän näyttävää.

  

 

 

 

 

 

Massimo Duttin ruskea nahkatakkini muutaman vuoden takaa sekä Repeatin vaaleanpunainen pashminani sekä Fornarinan farkut ovat kuuluneet vakioasuuni töissä ja kaupungilla koko tämän syksyn ja monta syksyä aikaisemmin. Hyvin ne toimivat myös kaupunkilomalla Tallinnassa. 

 

Repeatin huivi on kulkenut kanssani jo pitkän taipaleen. Lähes yhtä kauan ja melkein yhtä erottamattomana kuin esikoiseni, siis 18 vuotta. Tyttäreni oli pieni vauva, kun lempivärini hennon vaaleanpunainen ja -sininen tulivat ilokseni muotiin. Kokonaisen vuosikymmenen harmauden jälkeen. Paitsi että halusin haalia näitä vauvavärejä pienelle tyttövauvalleni, hankin myös itselleni joitakin hempeitä neuleita ja paitoja. Neuleet minulla on yhä jäljellä, paidat taisin kuluttaa puhki jo vuosia sitten. Tuo vaaleanpunainen on pysynyt vaatekaappissani vuodesta 2000 lähtien ja yhä lisääntynyt.

 

Erään kerran tuona talvena kuljin Nectarinen ohitse ja poikkesin sisään. Olin jo pitkään haaveillut aidosta pashminasta, ja kun näin siellä tämän Repeatin pehmeän huivin, en voinut vastustaa kiusausta. Siitä lähtien pashminani on ollut läheinen ystäväni, jonka olen pakannut mukaani aina, kun olen halunnut varautua pysymään lämpimänä. Se on lämmittänyt minua pitkillä lennoilla, iltamenoissa viileinä kesäöinä ja talvipakkasilla, tanssiaisissa iltapuvun paljastamien olkapäiden suojana sekä Olavinlinnan kylmien kiviseinien sisällä oopperasta nauttiessani. Koko tämän syksyn ajan se on lämmittänyt minua nahka- tai villakangastakin parina. Vain yhden kerran olen pesettänyt sen pesulassa, muutoin sille on riittänyt pelkkä tuuletus.

 

 

 

 

Ensimmäisenä päivänä pukeuduin ohueen Gantin puuvillasifonkipaitaan, samaan jonka olen esitellyt täällä aikaisemminkin. Harvinaista, että kaapistani löytyy jotain niinkin yksitoikkoista kuin musta-valkoinen pusero, mutta kukkakuviollinen kuosi vei minut mukanaan ja yhä edelleen, noin kymmenen vuoden jälkeen, rakastan tätä puseroa. Puseron alla, kuten tavallista, Rosemunden pitsihelmainen toppi, yllä Odd Mollyn pitsineule. 

 

Kuten eräästä yläkuvasta näkyy, äidillä ja pojalla oli yhtenäinen leopardityyli jalassa.

 

 

 

Sunnuntaina asuni oli muutoin sama, vain puserot vaihtuivat. Silkkipusero on sekin parin vuoden takaa, tällä kertaa Massimo Duttilta, ja sen alla on Rosemunden pitsihelmainen toppi, sävynä prikulleen sama vanha roosa. (Molemmat on kuvattu täällä). Välissä on jälleen pitsineuletakki Odd Mollylta.

 

Lauantai-iltana vaihdoin ravintolaan toisen asun, mutta siitä ainoan kuvan säästän ravintolapostaukseeni. 

 

 

 

 

 

Tässä myös välähdys Tallinnan shoppailuelämään. Ostoksilla emme käyneet (ellei marsipaania ja juustoa oteta lukuun). Erään kaupan kohdalla jouduin kyllä nykimään itse itseäni hihasta ja pitämään itseni aisoissa ja pysyttelemään kävelykadulla, sen sijaan etten poikennut liikkeeseen. Siinä putiikissa myytiin ihania koristeellisia sateenvarjoja sekä tuota glitterein koristeltua toppatakkia. Onneksi meillä oli jo sen verran kiire lautalle, kun viimein huomasin tuon liikkeen, vaikka olimme kävelleet sen ohitse jo useampaan otteeseen. Onneksi, sillä takkeja minulla on jo ennestään riittämiin eikä pitkävartiselle sateenvarjolle ole käyttöä.

 

Viru Keskuksessa piipahdimme matkalla KGB-museoon (jonne emme kuitenkaan päässeet). Panin mielenkiinnolla merkille, että kaikki ostoskeskuksen katutason sekä seuraavan kerroksen liikkeet olivat merkkiliikkeitä, aivan kuten paremmissa ostoskeskuksissa Pekingissä. Näihin kerroksiin ei H&M:llä  tai edes Gapillä usein ole asiaa, vaan halvemmat liikkeet löytyvät ylemmistä kerroksista tai katutason alapuolelta. Erona vain, että Pekingissä liikkeet ovat Pradaa, Chanelia, Fendiä tai Armania, kun taas Viru Keskuksessa merkit ovat paremmin tavalliselle kukkarolle sopivia: Hilfiger, Karen Miller, Michael Kors. Vertailin paikkaa mielessäni suomalaisiin ostoskeskuksiin, eikä mieleeni tullut yhtäkään, josta ei tärkeimmissä kerroksissa ensimmäisenä tulijaa tervehtisi Lindex, Kappahl tai H&M.

 

Jäin miettimään, keitä tämä ostoskeskus palvelee? Vaikea kuvitella, että tämä olisi pystytetty suomalaisia turisteja varten, kotimaisten ostariemme perusteella mehän olemme ennemmin henkkamaukkakansaa. Mahtaako tavallisella tallinnalaisella olla varaa shoppailla näissä kaupoissa, ottaen huomioon, että palkat eivät tietääkseni ole Suomen tasolla. Liikkeiden hintoja en tosin katsonut, mutta samaa ihmettelin myös Vanhankaupungin ravintoloista: hinnat ovat yhtä korkeat kuin Suomessa, kuinka paikallisilla on siihen varaa?

 

Ehkä paikalliset valitsevat ravintolansa Vanhankaupungin ulkopuolelta. Sieltä, minne turistina en halua mennä, joutuisinhan lähtemään muurien ulkopuolelle. 

 

Ketkä ovat siis siinä tapauksessa Viru Keskuksen kohderyhmää? Venäläiset kukaties. 

 

Mitä muuten me ostimme Virosta. Marsipaania ja juustoa. Edellinen oli huippuherkullista.

 

Nyt kerron vielä lopuksi sen toisen muistikuvani Virosta vuodelta 1994. Tämä tapahtui Viru Keskuksen Kaubamajassa. Olin naistenvessassa pesemässä käsiäni, juuri astunut ulos kopista, joka oli niin iljettävän likainen, että minua iljetti. Olin yrittänyt sinnitellä pöntön yläpuolella talvitakissani ja laukkuani kanniskellen, jotta en vahingossakaan koskisi mihinkään, en vessan likaisiin seiniin tai pönttöön.

 

Silloin vessaan käveli tyylikäs virolaisnainen, huiman korkeissa koroissaan ja pitkässä liehuvassa villakangastakissaan ja asteli koppiin vähääkään piittaamatta siitä, mihin takin helma osui, ja heitti vieläpä laukkunsa vessan lattialle. Minä tuijotin ihmeissäni.

 

Kiinassa asuessamme totuin kyykkimään talvitamineissa sottaisissa vessoissa varoen eritteiden tahrimia tai muuten vaan likaisia seiniä, ovia ja lattioita. Siihen tottuu ja jossain vaiheessa sitä lakkaa kummeksumasta. (Vaikka jälkeenpäin joka kerta tuntuu aivan ihanalta asioida puhtaassa suomalaisessa yleisessä vessassa.)

 

Silti kuva tuosta tyylikkäästä naisesta likaisessa vessassa on piirtynyt sarveiskalvoilleni.