torstai 30. elokuuta 2018

Syksyisissä

 

 
Viimein olen kaivanut syysvaatteet esiin, vaikka vieläkin on onneksi aika kesäistä. Olen kyllä aina pitänyt syksystä, ainakin paljon enemmän kuin keväästä, jopa sateesta huolimatta. Muistan kun lapset olivat pieniä, työntelin heitä ihan tyytyväisenä sateessa, nauttien sen lämmöstä. Mieluummin syyskuinen lämmin sade kuin kylmä kesäkuinen. Onhan siinä paljon eroa, onko lämpötila 10 vai 20 astetta!
 
  Vielä siis kuljen hameissa ja ilman sukkahousuja. Sukkikset ovat sellainen asia, että jos ikinä voin välttää, niitä en jalkaani pane. Onko teillä muilla samanlaista klaustrofobista suhtautumista sukkahousuihin vai ovatko ne mielestänne välttämätön paha? Vai onko teillä täysin neutraali asenne niihin?
 
Tässä viimeisten parin viikon lempiasuni. Hame on taas löytö kaapistani, toinen kahdesta lempihameestani Singaporen ajoilta kahdenkymmenen vuoden takaa. Sen jälkeen nämä hameet hautautuivat vuosikymmeniksi odottamaan ja monesti suunnittelin teettäväni niistä jotain uutta, kangas kun on erittäin hyvälaatuista viskoosia. Onneksi en ehtinyt, sillä nyt olen tästä jälleen niin onnellinen.
 
Parina mustapohjaiselle, oranssikukikkaalle hameelle olen käyttänyt mustaa neuletakkia, jonka olen jo kuvannut pariin otteeseen tänä kesänä (täällä ja täällä). Sekin on yli kymmenen vuoden takaa, kuten myös kuvien valkoinen t-paita. 
 
Vaikka korkkarit ovat kouluni oloissa huono valinta, joskus tekee mieli panna sellaiset jalkaa. Niinä päivinä, jolloin en aja autolla töihin vaan bussilla, koska jatkan suoraan matkaa kaupungille. Kuten tänään. Välituntivalvonnassa sain sitten taluttaa pelissä loukkaantunutta lasta sisään ja miettiä, kumman nilkka olisi sen jälkeen pahemmin nyrjähtänyt.
 
Mieheni ei oikein osaa kuvata "bloggarikamerallani" ja suurin osa kuvista oli tarkentanut takana olevaan kallioon, joten nämä olivat valitettavasti parhaimmat otokset.
 
 
 
 
.  Floral skirt: Laura Ashley
Cardigan: Repeat
T-Shirt: Filippa K

2 kommenttia:

  1. Rakastan sun tyyliä ja Laura Asheyltä löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa. <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Minäkin olen aina rakastanut Laura Ashleyä, niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Varsinkin kukkakuoseja.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)