Hellepäivien puuhastelua ja paras helleasu

Vitsit olen nauttinut näistä helteistä. Yhtä vaikeaa on minun ymmärtää ihmisiä, jotka niitä tuskailevat, kuin monen on vaikea ymmärtää minun valitustani silloin kun kylmää - tai edes viileää. Minulle kun täydellinen on jopa 40 asteen hellekin.

Kaikkein kuumimmat päivät, jolloin mittari kipusi yli 30 asteen, sattuivat kaupungissa viettämäämme aikaan. Mutta ei se haitannut. Jostain kumman syystä tällaisella helteellä olen jopa energisimmilläni. Sadepäivät tuntuisivat aina niin sopivilta siivous- ja touhuamispäiviltä, mutta silloin tunnen itseni täysin vetämättömäksi. Saisin varmaan paljonkin aikaiseksi, jos joka päivä olisi takuuvarmasti lämmintä. (Oi, Singaporen ilmastoa on niin ikävä.)

Nyt en kuitenkaan malttaisi olla sisällä enempää kuin on pakko. Suurimman osan päivistäni olenkin viettänyt ulkosalla. Koska viime talvi meni sohvaperunana (jos näin voin sanoa ahkerasta työnteosta), yhdyin nyt kuumilla ilmoilla urheilemaan. Ja paras liikuntalaji helteelle on mielestäni pyöräily. Kun rauhallisesti polkee, ei ennätä tulla kuuma vaan päinvastoin, ilmavirta viilentää oikein mukavasti. Yleensä siis palelen pyöräillessäni, mutta helteellä se oli mukavan vilpoisaa puuhaa. Lähes joka päivä minulla on ollut hoidettavia asioita kaupungilla, jonne olen kulkenut polkien.

Ilmalämpöpumppua ja tuuletinta emme ole tarvinneet, läpiveto on viilentänyt kotimme riittävästi. Olen harmitellut, ettemme tiedä, mihin on joutunut Singaporesta aikoinaan ostamamme retrotuuletin. Se oli Singaporessakin meillä enemmän koriste kuin käyttöesine, sillä elelimme mukavasti ilmastointia ja tuuletinta käyttämättä. Huono puoli oli se, että vaatteet homehtuivat kaappeihin. Itsemme olisi sitä tarvinneet nytkään, mutta olisin voinut lainata sitä jollekulle vanhukselle tai vaikkapa omalle isälleni, joka valittelee kuinka kuumaa on hänen kotonaan.

Vanhukset minua eniten surettavatkin. Tytär oli heinäkuun kesätöissä palvelutalossa ja kertoi, kuinka kuuma siellä oli. Olihan siellä muutama tuuletin, mutta ei niistä paljon apua ollut. Ja omasta kokemuksestanikin tiedän, ettei muistisairasta aina saa pakotettua edes juomaan.

Päivisin olen ollut tyytyväinen, ettei ole tehnyt mieliä popsia ruokaa. Raikas salaatti varjossa istuen on maistunut parhaimmalta.

Omalta pihaltamme emme ole poistuneet iltaisinkaan. Olemme grillailleet kotimaisia kasviksia tai testailleet uusia reseptejä, kuten tyttären lahjakirjasta löytämäämme vuohenjuusto-kesäkurpitsapastan reseptiä (lupaan yrittää saada sen julkaistua mahdollisimman pian) ja Jamie Oliverin Italia-muunnoksia. Vielä ruokailun jälkeen olemme istuneet kotipihallamme pitkään, lukien, kirjoitellen, jutellen, trooppisista valoisista öistä nauttien usein nukkumaanmenoon asti. Pari viikkoa mäkäräiset olivat tosin kiusanamme, mutta ne katosivat pian vieraittemme lähdettyä.

Öisin en ole edelleenkään luopunut untuvapeitteestäni, mutta olemme sentään nukkuneet parvekkeen ovi auki.

Entä kuinka olen varustautunut vaatetuksella? Samastun Pirkko Arstilan mietteisiin, joka ihmetteli ihmisten helleasua tiukkoja farkkuja. Vaikka farkut ovat lempparini viileällä säällä ja vaikka sama asu on yleisin pekingiläisilläkin, jopa 40 asteen helteessä työskentelevillä puutarhureilla, en ikimaailmassa pystyisi ja haluaisi käyttää kuumalla mitään paksua ja tiukkaa. Ei, parasta on mahdollisimman ilmavat ja ohuet vaatteet, kuten yläkuvien leninki tai alakuvien toppi ja hame. Hameen ostin kuopuksen vauva-aikaan Mötivistä, se oli viimeinen kappale ja on aina ollut minulle vähän liian iso.


   

 
 

Skirt: Mötivi
Top: Naf Naf

(Old treasures from my wardrope)