Lukemisen merkityksestä

Ainoa kirja, jota lapsena suostuin kuuntelemaan ääneen, oli Seitsemän veljestä. Mutta kun opin lukemaan, aloin suorastaan ahmia luettavaa. Perjantai-iltapäivisin ajoimme äidin kanssa kirjastoon. Äidin etsiessä luettavaa itselleen ja pikkuveljelleni valitsin minä omani. Iso Marimekon ostoskassi täyttyi kirjoista ja normimäärä, jonka yhtenä sunnuntaipäivänä luin, oli seitsemän kirjaa. Kerran tuttu kirjastovirkailija tivasi minulta ankaraan sävyyn, miksi lainaan kerralla niin paljon ja palautan seuraavalla viikolla. Millään hän ei uskonut selitystäni, että ennätin lukea kaikki kirjat viikossa.

Samanaikaisesti itse sepitin satuja. Joskus kirjoitin tarinoita myös veljeni tai ystävien puolesta, mikäli heidän runosuonensa oli ehtynyt ja heidän läksynään ollut tarina meinasi jäädä keksimättä. Kokonaisen kirjan kirjoitin yläasteella, vaikken toki tohtinut lähettää sitä minnekään. Pöytälaatikkoon se jäi, vaikka jopa jatko-osa siihen oli tekeillä.

Uudelleen rakastuin lukemiseen asuessani kaukana kotoa ja kulkiessani viikonloppuisin pitkiä matkoja junilla. Koko viikon odotin junamatkaa, sainhan silloin rauhassa keskittyä kirjaani. Luin kaikki agatha christiet ja dorothy l. sayersit. Olin aivan dekkarifani.

Lasten syntymän jälkeen väheni omaksi nautinnokseni lukemiseni. Monet dekkarit tuntuivat liian raaoilta eikä aikaa enää ollut. Ainakaan mielestäni. Lapsilleni sen sijaan luin ääneen todella paljon. Kirjastokorttiemme rajat paukkuivat, kun kirjastosta raahasin kirjoja rattaiden alla, ja maksoin järkyttävät summat myöhästymismaksuina. Sen ansiosta kuitenkin kaikki lapseni rakastuivat tarinoihin ja heistäkin tuli lukijoita. Esikoinen oli vasta neljä oppiessaan itse lukemaan. Viisivuotissyntymäpäivänään hän sai lahjaksi Astrid Lindgrenin paksun Marikki-kirjan, istuutui portaille ja alkoi lukea. Muutamassa päivässä hän ahmi koko järkäleen.

  

Lukemisesta on paljon hyötyä ja vain vähän haittaa. Itse asiassa ainoat haitat, jotka keksin, liittyvät lukemiseen uppoutumiseen. Minullakin lapsena läksyt jäivät tekemättä, kun lukeminen kiinnosti enemmän. Välillä valvoin salaa yömyöhään, koska en malttanut panna kirjaa kiinni. Korvani eivät kuulleet äidin ohjeita, koska olin uppoutunut kirjan maailmaan. Tuttuja asioita myös tämän päivän vanhemmille vaikkakin toisenlaisesta asiayhteydestä, eikö totta? 

Tutkimusten mukaan hyötyä lukemisesta on vaikka kuinka paljon: Se laajentaa sanavarastoa ja opettaa kieltä, kehittää mielikuvitusta ja antaa tietoa. Se sanoittaa tunteita ja opettaa ajattelunkeinoja ja empatiakykyä. Se viihdyttää, rentouttaa ja rauhoittaa.
   
Lukemisella on merkitystä myös vieraiden kielten taidon karttumiseen. Vuosia sitten selvitin aineenopettajaopintojen lopputyössäni lukemista osana vieraiden kielten opintoja ja tuolloin kiinnostuin erityisesti amerikkalaisen kielitieteilijän ja pedagogin Stephen Krashenin tutkimuksista. Hän on todennut, että vapaaehtoinen lukeminen on ainoa keino kielitaidon korkeimman tason saavuttamiseen. Pekingissä asuessamme minulla oli onni saada kuulla tämän karismaattisen emeritusprofessorin esiintyvän ja olin todella vaikuttunut. Silti vielä enemmän olen vakuuttunut hänen puhumastaan asiasta seuratessani sekä omia lapsiani että oppilaitani ja heidän kielitaidon kehittymistään.

Kun esikoiseni luki ensimmäistä vuotta englantia, hän tarttui Rick Riordanin uusimpaan, paksuun romaaniin ja alkoi suomentaa sitä sanakirjan avulla. Kakkosella englanninopinnot eivät olleet vielä edes alkaneet, kun hän tutki aikuisille suunnattuja strategiapelikirjojen ohjeita englanniksi. 

Jotta Kolmoseni oppisi nopeasti englantia kansainvälisessä koulussaan Pekingissä, yritin houkutella häntä tarttumaan englanninkielisiin kirjoihin ja pyysin opettajia avukseni. Viimein sattuma tuli avukseni: Suomi-koulun kirjastosta hän löysi Riordanin Salamavaras-kirjan ja hurahti siihen. Koska sarjan muita osia ei ollut saatavilla suomeksi, hän alkoi lukea niitä englanniksi. Ja kielitaito karttui kohisten. Eikö kuulostakin tutulta: vuosia sitten tapahtui samanlainen ilmiö uusien Harry Pottereiden ilmestyttyä kauppoihin. Innokkaimmat ostajat olivat tavallisia suomalaislapsia.




Lukemisen merkityksestä on puhuttu vuosia, mutta silti asia on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Vasta heinäkuussa Yle uutisoi, kuinka moni yläkoululainen ei ymmärrä lukemansa tekstin sisältöä. Siis suomeksi.

Tämä vuosi on Espoon kouluissa lukemisen vuosi ja me opettajat pohdimme, kuinka kannustaisimme ja innostaisimme lapsia lukemaan. Samantapaisissa työryhmissä olen ollut useaan kertaan: milloin ideoimassa lukuhetkivalokuvakilpailua ja -näyttelyä Suomi-kouluun, milloin välittämässä lukukisavinkkejä opettajille ja vanhemmille.

Kieltenopettajana keskityn enimmäkseen vieraisiin kieliin ja jälleen kerran kirjastokorttien rajoja paukkuu, kun lainaan vieraskielisiä kirjoja kouluuni ja välitän niitä oppilailleni pulpettikirjoiksi. Ajatukseni on, että kynnys kirjaan tarttumiseen madaltuu, kun kirja löytyy omasta pulpetista. En tarkista lukevatko oppilaat näitä kirjoja, mutta yllättävän monen kädessä olen lainaamani kirjan nähnyt. Joukossa on useita, jotka tämän tästä tulevat pyytämään minulta uutta. Ja kyllä, aivan tavalliset neljäsluokkalaisetkin pystyvät jo lukemaan paksuja englanninkielisiä kirjoja sanakirjan avulla. Mikäli heillä riittää motivaatiota. Kuten eräällä lukemisen haasteista kärsivällä pojalla, joka lainasi vaikean strategiapelikirjan ja seuraavalle tunnille kantoi sen kainalossaan riemuiten, että se on paras kirja, jonka hän on ikinä lukenut! 

Vanhemmat,  asia koskee myös teitä. Jos siis haluatte lapsistanne fiksuja, opettakaa heidät lukemaan kirjoja. Jos haluatte heistä kielitaitoisia, kannustakaa heitä lukemaan vierailla kielillä. Tehkää heille tämä palvelus elämää varten!

Opettajan ja äidin vinkkinä seikkailukirjojen ystäville vihjaisen, että Rick Riordanilla on paljon suomentamattomia kirjoja ja uusia ilmestyy pari kertaa vuodessa. Luettavasta ei ihan heti tule pulaa...

 

Entä kuinka jatkuu tarina minun lukemisestani? Synnytyslaitoksella kuopuksen syntyessä tartuin taas kirjaan. Ensimmäiseksi luin Agatha Christien tuotannon uudestaan, seuraavaksi P.D. Jamesin.


 Muutaman vuoden ajan olen kohottanut kielitaitoani ja pitänyt sitä yllä lukemalla kaikki kirjat alkuperäiskielellään. Luen vuoroin kaikilla osaamillani kielilläni - paitsi kiinaksi. Mukanani kulkee aina kirja käsilaukussani, jonka kaivan esiin bussissa ja jonottaessani. Iltaisin pyrin sänkyyn yhdeksältä, jotta ehtisin tunnin rauhoittua dekkarin parissa. 

Viime keväänä tajusin, että automatkoillani voisin radion sijasta kuunnella äänikirjoja. Liikenteeseen keskittyessäni on riittävästi haastetta jo kuuntelemisessa suomeksi, joten uusin tuttavuuteni dekkarimaailmassa on Leena Lehtolainen. Nykyään tunti päivässä työmatkallani kuluu rattoisasti komisario Maria Kallion kaverina Espoon poliisipiiriin tutustuen. Suosittelen.

P.S. Yläkuvassa uusimmat lukuvinkkini!