torstai 9. elokuuta 2018

Pellavahame on nyt open ystävä

    Koulut alkoivat taas ja saman tien seurasi taas helleaalto. Ihanaa, etenkin koska normaali opetukseni alkaa vasta ensi viikolla. Silloin oikein rytinällä, mikäli lukujärjestykseni pitää paikkansa ja mitä kauhulla odotan. Minulle on merkitty niin paljon tunteja, etten ymmärrä, kuinka mahdan niistä selvitä. On ollut lukuvuosia, jolloin en ole saanut tuntimäärääni täyteen, mikä valitettavasti vaikuttaa muun muassa ikälisiini yhä edelleen. Ja nyt näköjään taidan joutua kerralla tekemään niiden vuosien tunnit... Noihin menneiden vuosien lisiin se ei tietenkään vaikuta. Tällaista on kadehdittu open työ. Toisaalta täytyy olla onnellinen, että tänä vuonna minulla ainakin on töitä - ja vieläpä ihanassa työympäristössä. Voipi olla, että ensi vuonna aikaa on liikaakin...

Vielä täytyy siis ahkerasti blogata, sillä jatkossa tuskin ennätän. Ensi viikolla, jolloin alkaa 60 tunnin työviikot...

Itse asiassa minun piti tänään suunnitella koko ensi viikko valmiiksi kaikkea ulko-ohjelmaa, mutta työt jäivät kesken, kun kiirehdin keskustaan hammaslääkäriin. Jonne saavuin yli tunnin etuajassa! Kiireessä kun katsoin kellonkin väärin :)

Toivoisin, että hyvät lämpimät kelit - sellaiset kuin tänään - jatkuisivat oikein pitkään, jotta voisin suunnitella kaikkea kivaa puuhaa ulos. 

Siksi eivät syysvaatteetkaan vielä kiinnosta minua lainkaan, eivät kotona eivätkä kaupoissa, vaan annan niiden odotella vielä mieluummin varastossa ja pukeudun hempeisiin kesävaatteisiin. Kuten tähän remakoituun pellavahameeseen, jonka päälliosa on kirppikseltä ja kiinni ommeltu alushame on vanha teiniaikainen romantiikanpuuskassani hankittu yöpaitani. Se oli aikoinaan kauhean kallis (äitini mielestä), mutta palveli minua vuosia. Myöhemmin se oli lasteni leikeissä ja Lucia-neidon pukunakin sitä käytettiin. Viimein olkaimet olivat rispaantuneet rikki, ja silloin se päätyi alushameeksi tähän pellavahameeseen.

Linen skirt: Remake
T-Shirt: Uniqlo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)