Kesäisiä pehmodekkareita naapurista osa 2: Murha maalaisidyllissä

Vielä on kesää jäljellä, lauloi Mamba. Se lienee myös elokuun soitetuin kappale koulujen aamunavauksissa.

Vielä sitä kuitenkin on ja toivottavasti myös aikaa lukea. Minä ainakin luen aina iltaisin kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Siksipä jatkan kuukausi sitten aloittamaani ruotsalaisten kirjojen vinkkausta, sillä esittelemättä on vielä kolme kesäistä kirjaa, joita olen lukenut tänä kesänä. 

Ensimmäinen on Marie Bengts, jonka suomennokseen Murha maalaisidyllissä törmäsin viime syksynä kirjamessuilla. Sen kansi houkutteli tutustumaan ja lainasin kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi kirjastosta. 

En sax i hjärtat -kirjan tapahtumat sijoittuvat 50-luvun smoolantilaiskylään ja kertoo muotisuunnittelijaksi halavasta Hannahista, jonka ura on on hänen pettymyksekseen tyrehtynyt taidokkaaksi ompelijaksi. Naisena kun eteneminen on vaikeaa, jopa muotialalla. Vuosia sitten Tukholmaan lähtenyt Hannah Lönn palaa kylään auttamaan sairastunutta tätiään. Sivusta ja ulkopuolisena hän seuraa kylän asukkaiden elämää:  ahdasmielisyyttä, juoruilua ja silti yhteen hiileen puhaltamista, kun on kyse ulkopuolisisten - kuten rikostutkijoiden - sekaantumisesta kylän asioihin. Heinäkuun lopun helteissä painiva kylä valmistautuu kahden nuoren häihin, mutta pinnan alla kytee. Kaikki ei ole niin onnellista, kuin annetaan ymmärtää. Ylimpänä mestarina soppaa hämmentämässä toimii eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja, ikäneito Asta Granqvist, joka on toimelias saamaan muiden asiat järjestykseen. Ja sitten tapahtuu murha...  

Juoni etenee useamman minä-kertojan suulla. Kylässä on useampia omintakeisia hahmoja ja minulle ne tuovat muistot lapsuuteni mökkipaikkakunnan erikoisista ihmisistä. Ja siitä, kuinka pienessä yhteisössä erikoisiakin hahmoja arvostetaan ja kunnioitetaan, he ovat tärkeä osa yhteisöä. 50-luvun miljöön kuvaus on mielenkiintoista, onhan se aikaa jolloin omat vanhempani ovat olleet pieniä, isovanhempani puolestaan samanikäisiä kuin kirjan Hannah. Teksti on sujuvaa ja kirja säilyttää otteensa ja jännityksen lähes loppuun saakka. Murhilla ei mässäillä, itse tekoa ei kuvailla kuten ei ruumiidenkaan rikosteknisiä yksityiskohtia vaan ainoastaan löytäjänsä silmin. Eli pehmodekkari minun makuuni.

Valitettavasti sarjan alkuperäisteokset eivät ole kansiltaan yhtä houkuttelevia kuin ensimmäisen osan suomennos, joka toivottavasti ei ole vain vetävä vaan on säilyttänyt myös alkuperäisteoksensa vedon.

Suosittelen kirjaa lämpimästi ja itse aion piakkoin hankkia kirjailijan uusimman teoksen, Hannah Lönnin uusista vaiheista kertovan jatko-osan Döden klär i domino. Kirjat löytyvät myös pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmästä.

Elokuisia viikonloppuja: kaksi juhla-asua ja ihania ruokia

Viime viikolla opettajan pitkä kesäloma päättyi ja arki alkoi heti. Perjantai-iltana lähdin taas tuttuun tapaan vasta seitsemän jälkeen töistä...  

Kesä jatkuu kuitenkin vielä ja onneksi myös säät kesäisinä (paitsi tänään). Ohjelmaa ja juhlaa riittää jokaiselle elokuun viikonlopulle ja putki jatkuu vielä syyskuussa, jolloin vietämme Kakkosen rippijuhlia. Tässä viimeisten kahden ihanan viikonlopun kuvasatoa. Viikko sitten olin serkkuni nelikymppisillä tässä tummansinisessä pitsimekossa, joka on toinen vaihtoehtoni päälleni myös Kakkosen rippijuhliin. Mikäli silloin vielä näin avoimessa asussa tarkenee...

Viime viikolla sää vaihteli. Meidän oli tarkoitus pyöräillä serkkuni juhliin, mutta aamulenkillä sormia palelsi niin, että sormikkaita kaipasin lämmikkeeksi. Iltapäivällä istuin tuntikausia serkkuni lämpimällä terassilla tässä avoimessa asussa.

Eilen ajoimme ystäväperheen mökille, jossa vietimme ihanan aurinkoisen ja lämpimän päivän herkutellen, saunoen ja seurustellen. Järvivesi tuntui niin lämpimältä että! 

Kyllä taas totesimme, kuinka herkullista suomalainen ruoka on. Turhaan Berlusconi mollasi meidän ruokaamme ja ivaili, kuinka suomalaiset eivät edes tiedä mitä prosciutto on. Eipä graavilohi yhtään jää prosciutton varjoon... Savukalasta puhumattakaan!

  

Suomalaiset saisivat kyllä muistuttaa nuorisoaan siitä, kuinka mökillä elellään ja otetaan muut huomioon. Myöhään yöhön vastarannan mökkeilevä nuoriso piti huolta koko lahden musiikkitarjonnasta ja aloitti taas aamupäivällä meidän pakkaillessamme autoa. Onneksi tällä kertaa tarjonta oli Queeniä eikä teknoa, kuten juhannuksena oli kuulemma ollut. Omille teinipojilleni huomautin, että kun joskus mökkeilette omien kavereittenne kanssa, muistakaa tämä: naapurien ei tarvitse sietää teidän musiikkivalintaanne eikä kuunnella teidän riitojanne! Pojat nyökkäsivät ymmärtäväisinä. 

  

Sattuipa meillä myös hääpäivä viimeisten viikkojen aikana. 21. sellainen. Kahdenkeskistä matkaa emme ole tehneet sitten yhteentoista vuoteen, mutta joka vuosi käymme sentän kahdestaan syömässä. Tällä kertaa kohteemme oli sama kuin viime vuonna eli Holiday Sipulin yhteydessä. Herkullinen octopus oli jäänyt mieliimme herkullisena makumuistona. Tällä kertaa paikka oli kuitenkin pettymys. Ruoka oli kyllä hyvää, vaikkei kuitenkaan ikimuistoista (mansikka on kadonnut tahinikukkakaalista ja se on sääli). Ravintolassa raikasi musiikki niin kovaa, että pyysimme siirtoa pöydästämme ravintolan perukoille kauas kajareista. Ja jotenkin kaikki oli vähän liian rentoa minun makuuni hääpäivän suhteen. Ennemmin tänne voisi tulla arkiaterialle, mutta hääpäivänä haluaisin vähän juhlavampaa. Kaikki kannettiin pöytäämme kerralla ja sitten olimmekin syöneet ateriamme yhdessä hujauksessa. Hyvä puoli siinä toki oli, että pääsimme nopeasti pois metelistä. Poikkesimme sitten mummotunneliin lasilliselle ja juttelemaan kahden kesken. Hyvin meillä juttua riittää keskenämme yhä edelleen - 25 yhdessäolovuoden jälkeen!

Tänäänkin meillä on erityinen päivä: tänä iltana esikoisemme saapuu ulkomailta, jossa hän on ollut koko kesän töissä. Ellei myöhästy, hänellä kun on tapana jättää lähtö viime tippaan. Eli rauhassa emme saa odottaa vielä tänäänkään. 

Nyt täytyy kerätä kaikki Nerf-pyssyt pois tyttären sängyn vierestä. Tuskin hän on nukkunut ne vieressä ja ne voisivat paljastaa, että joku muu on lainannut hänen sänkyään.

Yhdessä emme ennätä hänen kanssaan juhlia, hän saapuu niin myöhään, että minun on mentävä jo aikaisemmin nukkumaan jaksaakseni aamulla herätä aikaisin pitkään työpäivään!

Vieläkö sinulla on lomaa jäljellä vai joko on arki alkanut?

Farkkuleninki ruotsalaisittain #lempivaatteeni

Mikä on ollut tämän kesän lempivaatteeni? Jos ei lasketa sitä valkoista second hand -hametta, joka on vilahdellut tämänkesäisissä kuvissanikin jatkuvasti - milloin Napolissa, milloin missäkin -, on se varmasti ollut tämä Laura Ashleyn farkkuleninki. Viime kesänä esittelin jo tämän kaivettuani ikivanhojen vaatteitteni varastoa ja löydettyäni tämän sieltä. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen se pääsi jälleen käyttöön Gotlannin matkallamme. 

Tänä kesänä siitä tuli matkustusvaatteeni numero yksi. Jok'ikisellä kerralla, kun vaihdoin paikkakuntaa ja maata junalla, bussilla tai lentäen, matkustin tässä leningissä. Lisäksi vadstenalaiset varmaan luulevat, etten muita vaatteita omistakaan. Leninki on niin helppo, rento ja mukava päällä. Se ei rypisty eivätkä pienet tahrat tai nuhruuntuminen erotu. Koska se ulottuu nilkkoihin, lämmitti se myös silloinkin, kun kulkuneuvossa helteisenä päivänä ilmastointi jylläsi täysillä. Jos oikein tuli viileä, saatoin piilottaa alle lyhytlahkeiset leggarit. Ylävartalon peitoksi oli helppo vetäistä neule päälle. Helteessä ohuehko ja leveähelmainen leninki puolestaan on mukavan vilpoisa. Pyöräillessäkin se päällä on helppo polkea eikä helma jäänyt kertaakaan pinnojen tai ketjujen väliin.

Kaunis hopeavyöni on jossain kadoksissa, joten kaivoin somisteeksi tuon keltaisen nahkavyön. Siitä tyttärellä riitti naurunaihetta matkallamme Ruotsissa: "Äiti, sä näytät ihan Ruotsin lipulta!"

Paluu menneisyyteen: Lontoo 2013

En sittenkään päässyt vielä Lontoosta eteenpäin. Täyttynyttä kovalevyä tyhjentäessäni löysin vanhat Lontoon kuvat kesältä 2013, jolloin edellisen kerran kävin kaupungissa. Silloin mukanani oli esikoiseni, joka tuolloin oli 13-vuotias pikkutyttö. Lähes samat paikat kiersimme silloinkin, joten oli hauska katsella kuvia ja vertailla, kuinka paikat ovat muuttuneet. Ja kuinka minä ja lapseni olemme muuttuneet...

Tämänvuotiset kuvani Madame Tussaudsista löytyvät täältä. Herttuatar Camilla ainakin näyttää aivan samalta kuin tuolloinkin, asuaan myöten. Hatun hän on vain pukenut ylleen ja vaihtanut käsilaukkuaan.

Tuolloin tunsin enemmän julkkiksia kuin tänä vuonna. Mitähän on tapahtunut? 

Prinsessa Dianan leninki on tänä vuonna toisenlainen, mutta hänellähän oli mihin vaihtaa. Kuvaa en ole vielä julkaissut, mutta näette sen myöhemmin eräässä hamepostauksessani.

Lähes joka kuvassa esiinnyn joko minä tai tytär. Hän on toki muuttunut paljon näiden vuosien aikana, olihan hän tuolloin vielä pikkutyttö, vasta teinivuosien alussa, kun hän nyt on jo niiden lopussa: 19-vuotias neiti. Hänen vanhoja kuviaan en kuitenkaan julkaise ilman hänen lupaansa. 

Entä minä, olenko minä muuttunut noista ajoista? Yllätyksenä itsellenikin: en ole. Taidan näyttää ihan samanlaiselta kuin tuolloin, jopa kampaustani myöten. Muutamaa kiloa hoikempi olin tuolloin, samoin ruskettuneempi vietettyäni paljon aikaa lasten kanssa leikkipuistossa. Ehkä vähän nuoremman näköinen. Jos vierekkäin vertailisin tämänkesäisiä ja näitä kuusi vuotta sitten otettuja kuvia, tuskin edes tunnistaisin, kummat ovat kumpia...

Nuo kaikki vaatteetkin löytyvät edelleen kaapistani ja välillä päältäni. Aika moni noista on päässyt blogikuviini täälläkin. Osa on edelleen siistejä vaatteitani, vain balleriinat ovat päätyneet mökkikäyttöön. Vain nuo laukut ovat poissa käytöstä, sillä mustassa on vetoketju rikki ja punaisesta katkesivat tekonahkaiset kädensijat. Korjaajaa etsin niille.

Leggari-hame -yhdistelmiä haikailen takaisin muotiin. Olihan se niin näppärää, kun viileälläkin ilmalla saattoi käyttää hametta leggarien päällä. Muistan kuinka ensin vihasin tuota muotia ja vasta viimeisinä vuosina otin sen omakseni. Ja nyt kaipaan... :) Farkkuhameeni on eräs Remakessa ompeluttamani hame, jota en ole vielä koskaan esitellyt teille.

Tätä vanhanajan karkkikauppaa etsin tänäkin vuonna, mutten löytänyt sitä enää.

Muutoin emme paljonkaan ostoksilla käyneet, lapseni mielestä tosin kiersimme shoppailemassa ihan liikaa (parit Juicy Couturen veluuriasut taisivat mukaamme lähteä aleista). Yksi yhteinen shoppailujuttu meitä kuitenkin yhdisti. Tuolloin olin lukenut kaikki Sophie Kinsellan Himoshoppaajakirjat ja tyttärenikin oli lukenut ne perässäni ja tykännyt kauheasti niiden hauskasta huumorista. Lontoossa meidän oli ihan pakko bongailla kauppoja, joissa Becky Bloomwood kävi.

Tämä neule on tällä hetkellä poissa käytöstäni, koska se oli kärsinyt vakavia vaurioita viime syksyn pesussa tai varastoinnissa. Huomasin kesän alussa toisesta hihasta purkautuneen pätkän, jonka toivottavasti saan vielä joku päivä korjattua.

Kuvissa näkyvät tummansiniset farkut jatkavat elämäänsä Fenix-lintufarkkuinani, ne olen esitellyt viime syksynä täällä.

Minulla oli ihana matka silloinkin kahdestaan lapseni kanssa, ja tyttärelle on jäänyt siitä niin rakkaat muistot, että hän jatkuvasti palaa muistelemaan tuota yhteistä matkaamme. Kiersimme todella hartaasti museoita, seitsemän tuntia ei riittänyt Museum of Londonin kiertämiseen, juuri ja juuri Tower of Londonin tutkimiseen hyvin huolellisesti. Uskokaa tai älkää, mutta St. Paulsin katedraaliin voi käyttää 5 tuntia! Tämä näkyy myös lapseni nykyisissä urasuunnitelmissa. 

Välillä pysähdyimme puistoihin lukemaan. Kirjat kaivoimme esiin myös pitkissä jonoissa, kuten jonottaessamme sisään Madame Tussaudiin. Pari niistä taisi olla Kinsellan :)

Marxin hauta Highgaten hautausmaalla

Bye bye London! Sometimes we'll meet again!