Vihonviimeiset kuulumiset Lontoosta

Harry Potter Studion ja kirjakauppojen koluamisen ohella ennätimme Lontoossa tehdä toki paljon muutakin: kävellä kilometrikaupalla, tutustua nähtävyyksiin, jotka olivat ensikertalaiselle Lontoon kävijäpojalleni uusia, istua puistoissa lukemassa kirjaa sekä syödä ja syödä!

Päivisin poikkesimme katujen ja pienten puistojen viehättäviin kahviloihin, iltaisin söimme lähipubissa tai libanonilaisessa (se oli taivaallista ruokaa!) tai haimme take away -sushia herttaisilta srilankalaisilta tai voileivät Harrodsilta. Muulloin söimme aika kohtuuhintaan, mutta viimeiseksi kokonaiseksi Lontoo-päiväksemme, lauantaiksi, varasin high tean Harrodsilta! Sen jälkeen oli pakko etsiä samaa Lapsang souchong -teetä alakerran ruokahallista myös tuliaisiksi kotiin.

Kiersimme monet ydinkeskustan yleiset puistot, niin pienet kuin isotkin. Kuljimme kaikki linnojen läheiset isot puistot St. James Parkin, Green Parkin, Hyde Parkin ja Kensington Gardensiin päästä päähän, välillä pysähdellen penkeille lukemaan. British Museumin läheisen Russell Parkin kahvilaan poikkesimme kahtena päivänä kahvittelemaan. Ihailimme Edvardin aikaisia taloja, niiden koristeellisesti laatoitettuja ovisyvennyksiä ja yksilöllisiä kaari-ikkunoita oven yllä ja haaveilin kodista tällaisessa 1700-luvun asunnossa.

Kävelimme lähes joka päivä 15 kilometriä. Hameen kanssa järkevimmät kävelykengät eivät ole toimivin yhdistelmä, joten melkein joka päivä sipsuttelin siroissa ballerinatossuissa tai tallustin sandaaleissa, aivan kuten Italiassakin. Kenkävalintani kostautui, sillä palattuamme Suomeen astuminen toisen jalkan päkiällä teki viikkoja aivan tavattoman kipeää. Edes lenkkareissa ei ollut hyvä ja jouduin ajamaan pyörällä kaikki matkat, jopa kävelyalueilla, koska astuminen ei käynyt lainkaan. 

Jalkahoitajani epäili minun saaneen hiusmurtuman. Muistan kuinka sama kävi aikoinaan äidilleni. Hän kärsi kuukausia, ravasi erikoislääkäreillä ja kävi jopa jalkaterän magneettikuvauksessa. Lopulta hän tuli Helsinkiin parhaaksi suositellulle erikoislääkärille, joka ensimmäiseksi totesi, että "heitä kaikki halvat lenkkarit roskiin ja hanki kunnolliset!" Sen tehtyään äidilläni ei ollut koskaan enää jalkaongelmia. 

Joukkoliikenteen kortit Oyster Cardit oli meillä toki myös, sillä asuimme West Hampsteadissä, jonne kävelemisestä olisi tullut aika paljon lisäkilometrejä päivittäin. Se oli Jubilee-linjan varrella, joten pääsimme sinne helposti metrolla, mutta myös bussilla. Tiian blogista voi lukea lisää Oyster Cardeista, itse en tosin aivan yhtä vaivattomana sitä pitänyt. Minulle kävi nimittäin niin, että olin ladannut kortille 50 puntaa ja matkan puolivälissä tarkistin automaatista saldon. Jostain syystä se näytti jäljellä olevan enää vain kolme puntaa. Kiireesti latasin kortille toiset 50 puntaa. Maasta poistuessamme onnistuin kyllä automaatin kautta saamaan palautuksena lapseni kortin käyttämättömät punnat, mutta omalla kortillani oli jäljellä 53 puntaa, eikä sitä palauttanut automaatti eikä Heathrow'n metron tiski. Virkailija neuvoi minua hakemaan rahat takaisin sähköpostitse ja antoi yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka toimia. Lähetin viestin heti palattuamme ja viimein pari viikkoa sitten sain anteeksipyynnön, että ruuhkan vuoksi on kestänyt. Viestissä luvattiin, että muutaman päivän kuluttua saisin meiliä HSBC-pankista ja että minun pitäisi lähettää sinne tilinumeroni, jonne rahat palautettaisiin. Eipä ole viestiä kuulunut vieläkään, joten odottelen yhä 53 puntaani (melkein samaa summaa euroissa).   

Koska mukanani oli ensikertalainen, teinipoikani, emme tietenkään voineet jättää käymättä pakollisissa turistinähtävyyksissäkään. Camden Marketilla pistäydyimme kuvaamassa, Madame Tussaudkin oli nähtävä. Oli se taas muuttunut aika paljon sitten viime kertani muutama vuosi sitten, jolloin olin siellä tyttären kanssa. Tuntuu siltä, että joka kerta siellä vahanuket vähenevät ja oheistoiminta lisääntyy. Uutta oli lisämaksullinen Sherlock Holmes -aiheinen interaktiivinen näytelmä. Tussaudsin sisäänpääsylippujen ostaminen tuntui yhdeltä farssilta, sillä pari tuntia yritin illalla netin kautta ja joka kerta se tyssäsi pankkitunnustautumiseen. Onneksi aamulla ei ollut jonoa, tällä kertaa en siis jonottanut neljää tuntia kuten edellisellä kerralla tyttären kanssa (olimme tuolloin jonon ainoat, joilla oli kirjat mukana). 

British Museumia, Towerin linnaa eikä St. Paul'sin katedraalia voinut jättää väliin tietenkään. Kolmosen kanssa kiersimme ne turhankin nopeasti, toisin kuin aikoinaan esikoisen kanssa, jonka kanssa edes St. Paul'sista ei selvinnyt alle 3,5 tunnin, Towerin linnassa meni 7 tuntia...

Airbnb-asuntomme eli vanhaan autotalliin sisustettu kämppämme sijaitsi hyvällä paikalla West Hampstedissä lähellä Abbey Roadia. Arvatkaa vaan minkä kuuluisan suojatien yli ajoimme muutamaan kertaan bussilla. Eikä voinut olla tunnistamatta turistien määrästä!

Se pikkuisen harmittaa, että Westminster Abbeyyn en päässyt vieläkään. Aika ei taaskaan riittänyt. Se varmaan jää siihen kertaan, jolloin joskus lähden Lontooseen ihan aikuisessa seurassa. Työni puolesta siihen tuskin menee montaakaan vuotta. Seuraavalla kerralla voisin olla tehokkaampi ja lähteä vaikka kielikurssille :)