perjantai 28. syyskuuta 2018

Kesähitti syksyn mausteilla






Kyllä meillä on vielä ihana syksy. Niin kaunista ja mukavan lämmintä. Vasta parina viimeisenä päivänä olen palellut tuulessa ja ihmetellyt, että nytkö se kesä viimein väistyy. Aamuisinkin oli viikko sitten vielä niin miellyttävän lämmintä, että jos ei olisi aamukasteen vuoksi ollut niin kosteaa, olisin  varmaan syönyt aamupalanikin ulkona.
 
Onkohan kukaan muu teistä sinnitellyt hameissa tähän asti? Vihdoin ja viimein oli minunkin pakko antaa periksi ja ryhtyä käyttämään farkkuja, paljaat sääret kun eivät enää tahdo pysyä lämpiminä. Ja ohuet sukkahousut ovat minulle ehdoton ei, ei. Paksut sukkikset menettelevät, mutta vasta sitten, kun voin kulkea ne jalassa hikoilematta.

Luokassani on kuuma ja huono ilmanvaihto, mikä sanelee aikamoiset edellytykset pukeutumiselleni. Heilun suurimman osan ajasta jaloillani, enkä halua hikoilla. En voi kuvitellakaan paksuja neuleita, tai neuleita ylipäänsä. 

Kerrospukeutuminen on toimivin ratkaisu – siten että alin kerros on lyhythihainen toppi tai ohuen ohut sifonkipaita.  Luonnonmateriaaleista totta kai.




Tässä on yksi tämän syksyn hittiasuni. Esittelin tämän jo alkukesästä, mutta nyt olen maustanut sitä syksyisesti lyijynharmaalla neuletakilla. Andiatan valkoiset farkut ovat asun ainoa uutuus, ostin ne keväällä etsittyäni pitkään minulle sopivia valkoisia farkkuja. Jotenkin olen aina ollut tyytymätön peilikuvaani valkoisissa housuissa, kunnes löysin nämä.


Sifonkipaita on vuosia vanha, löytö joskus kauan sitten Hulluilta Päiviltä. Pöllökorun sain lahjaksi korealaiselta ystävältäni. Pekingistä tuomani käsintehty nahkalaukku sopii erinomaisesti paidan kanssa sävysävyyn.
 
Graafisesti leikattu, paloista valmistettu ohut neuletakki on myös löytö Pekingistä. Olin useamman kerran ihaillut tätä italialaista silkkiviskoosineuletta, mutta hinta oli aina kauhistuttanut minua, ja lisäksi tällaiset palavaatteet pitäisi mielestäni valmistaa kierrätetyistä tai upcycling-kankaista, ei uusista materiaaleista. Mutta sorruin, kun näin tämän kerran -70 % alessa. Vaikken muutoin pidä harmaasta väristä, tämän hauskat graafiset muodot ovat mielestäni todella virkistävät ja siitä syystä tämä on ollut syksyinen lempivaatteeni jo parin vuoden ajan. Vaatteet joudun tosin valitsemaan tämän pariksi huolella: neule nimittäin päästää jatkuvasti väriä, vaikka olen pessyt ja silittänyt sen jo moneen kertaan. Alle puettavien vaatteiden on siis oltava helposti pestäviä. Kaikki nahkalaukkuni ovat myös saaneet osansa irtoavasta väristä, siksi niissä on kaikissa harmaita läiskiä. Onneksi nekin lähtevät sienellä pesemällä.
 
Lastenmalliston farkkutakki on se sama, jonka olen vuosia sitten ostanut Saksan Ebaystä käytettynä. Kennel & Schmengerin kengät ovat puolestaan Nectarinesta ja hankittu kymmenisen vuotta sitten. Vaikka ne ovat jo aivan kulahtaneet, kaivan ne aina syksyisin jalkaani, etenkin tämän neuletakin pariksi. Ja ainakin ne ovat mukavat jalassa töissä!





Blouse: Marc Aurel
Jeans: Andiata
Cardigan: T.B2 / Trend Basic 2
Belt: COS
Ballerina shoes: Kennel + Schmenger

Most of these are my old favourites


2 kommenttia:

  1. Hirmuisesti tykkään valkoisista farkuista ja käytän paljon vielä nyt syksylläkin. Tuo paita on aivan ihana, kauniit värit!

    Mukavaa sunnuntaita Ei-Leen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos. Tämä asu oli päälläni tänäänkin. Oikea Mamma Mia -asu, jo toista kertaa Mamma Miassa, tällä kertaa leffassa

      Poista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)