Kävin läpi vanhoja postauksiani, että olenko koskaan kirjoittanut vuotuisista naapurustojuhlistamme. Enpä ole tainnut kuin kerran yhdellä kuvalla sivuuttaa juhlat, vaikka ne ovat niin tärkeä osa yhteisöämme.
Meillä on tapana joka vuosi elokuussa järjestää isot juhlat lähipuistossa, jonne kaikki kantavat pöytiä ja tuoleja ja tuovat ruokaa ja juomaa. Tapa ei koske vain nykyistä naapurustoamme vaan edellisen kotimme naapureiden kanssa meillä oli samanlainen tapa. Vain yhden kerran viimeisten 16 vuoden aikana meillä ovat jääneet nämä juhlat väliin: se oli kolme vuotta sitten, jolloin jouduimme koulujen vuoksi palaamaan Pekingiin jo ennen juhlia. Ja kyllä se harmitti. Lapset ovat kasvaneet niihin niin, että kun esikoinen pienenä listasi vuoden parhaat juhlat, olivat naapurustojuhlat listan kärjessä jopa ennen synttäreitä ja joulua! Onneksi meillä oli silloin Pekingissä vastaavat juhlat compoundimme ravintolan pihalla.
Ensimmäisen kerran nämä juhlat on kuulemma järjestetty 20 vuotta sitten. Paikalla oli enää harvoja ihmisiä tuolta ajalta, mutta on aivan mahtavaa, että perinne jatkuu yhä ja uudet ihmiset kannattelevat sitä. Muutoin sitä tuskin oppisimme kaikki naapuruston ihmisiä tuntemaankaan, mutta nämä juhlat edesauttavat tutustumista. Joka vuosi saamme tavata uudet tulokkaat ja yhdistettyä nimet ja talot vanhoihin tuttavuuksiin. Kummasti ne aina unohtuvat!
Harmi on tietenkin, että usein sitä tulee enimmäkseen istuttua ja juteltua niiden naapureiden kanssa, joiden kanssa muutenkin viettää paljon aikaa. Mutta onneksi eilenkin pyysimme erään iäkkään pariskunnan pöytäämme ja tutustuimme näin ihmisiin, jotka ovat aitiopaikaltaan seuranneet naapurustomme elämää 41 vuoden ajan. He tyytyväisinä seurasivat kulmakunnan kaikenikäisistä lapsista koostuvaa laumaa, joka juoksenteli sinne tänne ja pimenevässä illassa keksi hakea taskulamput piiloleikkiä maustamaan. Ei silloin ennen kuulemma ollut näin paljon lapsia alueellamme!
Vaikka päivä oli lämmin, kosteus toi illalla mukanaan kylmyyden. Yli yhteen me kuitenkin sinnittelimme pihalla, täkkeihin ja huopiin kääriytyneinä, kunnes oli pakko luovuttaa ja lähteä viimeisinä nukkumaan. Muistelimme kuitenkin iltoja vuosien takaa, jolloin sinnikkäimmät istuivat jopa neljään asti. Taisi jonain kesänä yöllinen sadekuuro ajaa meidät lopulta nukkumaan!
Tänään sää taas suosi ja palanneen kesän kunniaksi minäkin vielä kaivoin oikein kesäisen mekon ylleni. Teimme pyöräretken ja perhepiknikin Lammassaareen ja Kuusiluotoon. Minulle paikka on tuttu, mutta mieheni ei ollut koskaan käynyt niissä ja hän oli aivan hämmästynyt. Että Helsingissä on tällainenkin keidas. Hän heti suunnitteli, että tännehän voisi tuoda firman ulkomaalaisia vieraita. Eihän se ole kuin puolen tunnin automatkan päässä työpaikalta ja sitten puolisen tuntia kävellen pitkospuita pitkin.
Ulkomaalaisista puheen ollen: naapuriin oli muuttanut uusi vaihto-oppilastyttö, perheensä jo kolmas vaihtari. Minäkin vakuutuin, että vaihto-oppilasperheenä oleminen mahtaa olla tosi kivaa ja aloin pehmittämään miestäni, että mekin saisimme oman. Toisilla on koirakuumetta, toisilla vaihtarikuumetta. Edellinenkin kyllä koetaan meillä: koirien lisääntyessä naapurustossa on perheemme teinipoika kinunnut koiraa jo monta kuukautta. Saa nähdä, kumpi muuttaa meille ensin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)