Onnellisen bibliofiilin Lontoo

Ensin meitä oli vain tytär ja minä, ennen kuin muutama vuosi sitten mukaan liittyi poikani, joten nykyään perheessämme on jo kolme bibliofiiliä. Muistan vieläkin tämän pojan, joka - toisin kuin kaikki sisaruksensa - ei pienenä malttanut kuunnella kirjoja lainkaan. Siinä missä sisar rakasti kirjoja niin, että opetteli lukemaan nelivuotiaana ja 5-vuotissyntymäpäivänään otti käteensä paksun Marikki-kirjan ja luki sen lähes yhdeltä istumalta, ei tämä poika malttanut edes istua syliin kuuntelemaan lukemistani. Hän ei ollut kuin isoveljensä, joka jo vauvana istui sängyssään ja kuunteli korva tarkkana, kun luin iltasatua: ei, tämä poika keskittyi täysin auto- ja pyssyleikkeihinsä. Kun isoveli pysähtyi vaikka kesken kävelyn ahmimaan akuankkojaan, tämä pienempi räjähteli ja poksahteli kulkiessaan.

Kolmasluokkalaisena sain hänet viimein innostettua lukemaan, olin näet vinkannut opettajalleen Linnanmäen lukukisan, jolloin koko luokka ryhtyi lukemaan. Silloin hän ahmi Harry Potterit. Pekingissä yritin suostutella hänen opettajiaan vinkkaamaan hänelle englanninkielisiä kirjoja. Ja sen sijaan että hänelle englanti kakkosena tunneilla annettiin tylsiä kuvakirjoja luettavakseen, rukoilin heitä antamaan hänen itsensä valita kirjat lukutunneilleen. Opettajat nauroivat minulle. Kunnes...

Eräänä päivänä hän löysi Suomi-koulun kirjastosta Rick Riordanin Salamavaras-kirjan. Sehän on helppo jatke fantasiaseikkailukirjoja rakastaville ja isosiskonsa oli ahminut samoja kirjoja muutamaa vuotta aikaisemmin. Kolmonen halusi lukea kirjoja lisää ja onnekseen ei löytänyt niitä enempää suomen kielellä. Niinpä hänen ei auttanut muu kuin tarttua englanninkielisiin. Samalla kun hän ahmi kaikki käsiinsä saamansa kirjat, hänen kielitaitonsa karttui aivan huomaamatta. Jälkeenpäin opettajat ihmettelivät, kuinka hän niin nopeasti otti kielen haltuunsa. Niinpä, lukemisen voimasta...  

Kerroin aiemmassa postauksessani, kuinka Kolmonen on lukenut kaikki Harry Potterit neljään kertaan: kerran suomeksi ja kolme kertaa englanniksi. Sekä kaiken, mitä Rick Riordan on tähän mennessä julkaissut (uutuudet tilataan Amazonista jopa jo ennen niiden ilmestymistä). 

Nykyään hän ei enää fanita Riordaneita eikä Rowlingeja. Nykyään hänen suurin gurunsa on Tolkien. Samalla hänestä on kertynyt aivan bibliofiili: enää ei riitä vain lukeminen vaan kaikki kirjat pitää omistaa. Tiedän nyt, että Tolkienilta on ilmestynyt 38 teosta, joista 29 on hänen poikansa postuumisti julkaisemia. Lontoon matkan jälkeen poikani on näistä 31 kirjan onnellinen omistaja!

Daunt Books

Daunt Books, Edvardin aikainen kirjakauppa Merylebone High Streetillä, sopivasti puolivälissä matkalla Baker Street 221b:stä (ja Madame Tussauds'sta) British Museumille.

Lontoon matkamme pääkohde olivat kirjakaupat. Ensimmäiset päivät lähinnä jahtasimme kirjoja. Pojallani oli kyllä jo ennestään muutama Tolkienin kirja, mutta ainakin parikymmentä kirjaa hän raahasi mukanaan Lontoosta. Ja sitä ennen raahasi niitä ympäri Lontoota, kun kuljimme kaupasta toiseen, suunnistimme kartan avulla isoihin kirjakauppoihin ja poikkesimme pieniin kirjakauppoihin ja antikvariaatteihin. Olisi ne kuulemma saanut Amazonistakin tilattua, mutta niin korkeaan hintaan että näin säästimme muutaman satasen.

Kirjakauppojen kiertäminen sopi minunkin suunnitelmiini, sillä minullehan tämä oli tavallaan työmatka. Paitsi kielitaidon aktivoimista myös materiaalin hankkimista. Poikani kolutessa fantasiaosastoa minä tutkin tarkkaan kielten opetusmateriaalit ja English as a second language -hyllyt.

Hatchards

Hatchardsin kummitus?

Hatchards on sijainnut samassa paikassa Piccadillyllä vuodesta 1797.

Brittiläiset kirjakaupat ovat jo nähtävyys itsessään. Emme olleet ainoat, jotka valokuvasivat interiöörejä vanhoissa lontoolaisissa kirjakaupoissa. Rintarinnan seisoin puku päällä olevien japanilaisliikemiesten kanssa kuvaamassa Daunt Book -kirjakaupan Edvardin aikaista hallia. Vitsi miten nautin Hatchardsin kauniista 1700-luvun lopun portaikoista ja antiikkipöydille sommitelluista kirjapinoista. Tällaisessa ympäristössä kirjojen selaaminen on erityisen innostavaa.

Parhaat löydöt teimme kuitenkin Charing Crossin Foylesissa, josta minä löysin tarvittavat materiaalit ja lapseni lähes kaikki Tolkieninsa. Lähdettyämme ammotti Tolkien-hylly tyhjyyttään...

Bibliofiilin pyhiinvaelluskohde on myös British Library lähellä King's Crossia. Valtavan rakennennuksen alakerrassa on Treasures Gallery, jossa tutkimme kaikki näytteillä olevat vanhat kirjat: ihmettelin Emily Bronten minimaalisen pientä käsialaa, jolla on hän kirjansakin kirjoittanut (minä vaivoin näin lukea tekstiä ja lukunäköni on vielä hyvä) ja ihastelin 800 vuotta vanhaa Magna Cartaa, maailman ensimmäistä perustuslakia, joka säädettiin rajoittamaan Robin Hoodistakin tunnetun julman Juhana-kuninkaan valtaa. 

Kovin pitkälle ei turistina pääse British Libraryssä, sillä näyttelyä lukuunottamatta kirjaston teoksia säilytetään tutkijansaleissa, joihin tavallinen maallikko ei noin vain kävele. Ei hätää, jokainen 18 vuotta täyttänyt voi rekisteröityä tutkijaksi ja siihen riittää passi ja allekirjoitus. Tarvitaan kuitenkin tuo maaginen 18 vuoden ikä ja sitä ei poikani saavuta vielä viiteen vuoteen. Lohdutin häntä, että seuraavalla Lontoon vierailullaan hän on varmasti täysikäinen ja pääsee tutkimaan British Libraryn aarrekammioita: sieltä varmasti löytyy kirjeitä ja papereita, jotka käsittelevät Tolkienin elämää! Täys'ikäisyyttä odotellessa...

Eihän bibliofiilin Lontoosta voi tietenkään unohtaa myöskään Baker Street 221B:tä! Se oli poikanikin must see -listalla, vaikkei hän ole Sherlock Holmeseja lukenutkaan. Minä sen sijaan olen, nuorena ahmin varmaan lähes kaikki Arthur Conan Doylen kirjat (ne olivat itse asiassa ensimmäiset lukemani englanninkieliset teokset) ja minulle ainoa oikea Sherlock Holmes on Jeremy Brett. Kirjoja tuntemattomalle museo Baker Streetillä ei anna paljoakaan, mutta jos tuntee kirjat läpikotaisin, nauttii jokaisesta pienen yksityiskohdan tunnelmasta: tämä on se huone, jossa suuri nero keksi ratkaisut (vaikkei se oikeasti olekaan...)