Joululahjani

 

On kiva tirkistellä muiden saamia lahjoja. Kuka saa käyttöesineitä, kuka hempeitä hepeneitä. Romaaneja tai suklaata, kaikki ne kertovat saajastaan ja usein myös siitä, kuinka hän aikoo vapaataan viettää.

 

Meillä ei ole tapana kovin paljon lahjoja jaella. Lapset pukki toki hukuttaa lahjavyöryn alle ja joka vuosi lahjoja on aivan liikaa, mutta onneksi tänä vuonna suurin osa heidänkin saamisistaan olivat suussasulavia.

 

Suvun kanssa olemme vuosia sitten sopineet, ettemme muista toisten perheiden lapsia emmekä aikuisia. Jotain pientä ehkä, kuten tänä vuonna kanssamme joulua viettänyt serkkutyttö sai samanlaisen suklaarasian kuin muutkin lapset. Aikuisille annoin isot Drockilan kynttilät, mutta isäni ja veljeni unohtivat tai lahjoittivat ne meille takaisin. He kun eivät kuulemma kynttilöitä polta (miehet eivät tunnelmoi). Meillä taas niitä palaa joulun alla paljon.  

 

Mieheni kanssa olemme jo vuosia sitten sopineet, ettemme osta toisillemme lahjoja. Totesimme sen turhaksi, sillä kumpikaan meistä ei osaa ostaa toiselle sitä, mitä tämä haluaa. Esikoisen ollessa pieni, yritin hukuttaa mieheni lahjoihin ja kauniisiin (mieleisiini) vaatteisiin. Ostin niin neuleita kuin kalsareitakin. Joulun jälkeen mies palasi töihin ja minä kiikutin rattaiden alla kaikki lahjani takaisin kauppaan. Yksikään valitsemani ei kelvannut miehelleni, meillä kun sattuu olemaan niin täysin erilainen maku!

 

 

 

 

 

Erilaisen maun vuoksi ja turhien tavaroiden välttämiseksi minäkään en anna mieheni valita omia lahjojani. Minä olen hyvin tarkka siitä, että korttikotelon tai avaimenperän pitää olla juuri oikeansävyinen tai oikeanlaisella koristekuviolla somistettu. Mieluummin olen ilman, jos en löydä mieleistäni. Tästä syystä aion mennä taas yhden vuoden eteenpäin yli 20 vuotta vanhalla Mulberryn nahkakoteloavaimenperällä, jonka vetoketju ei mene enää kiinni ja avaimet repsottavat, koska nahkaläpyke, jos avaimet ovat kiinni, on revennyt. Haaveissani on nimittäin glitterein kimalteleva luksusavaimenperä, mutta mieleistäni en löytänyt. En "sitä oikeaa", siksi tuo avaimenperä saa odottaa seuraavaan jouluun. Onneksi kyse on vain avaimenperästä, "SEN OIKEAN" löysin sentään jo 24 vuotta sitten... :)

 

 

 

  

 

Hakusessani on jo jonkin aikaa ollut alushame tai pari. Pikkujoulujen aikaan harmittelin, että minulta puuttuu sellainen tukea-antava alusmekko, jotta voisin käyttää vartalonmyötäistä kimalleneulepukuani ilman, että jenkkakahvat ja muut ylimääräiset muotoni pursuavat puvun yksityiskohdiksi. Koska myös sukkahousuvarastoni kaipasi samalla täydennystä ja minulla on vain yksi luottosukkahousumerkki, tein kerralla isot ostokset kyseisen merkin corner shopissa Stockmannilla. Sain siitä kaupanpäällisiksi käsivoiteen.

 

Matkalla sovituskoppiin näin tuon kukallisen alusmekon. Oikeastaan se on yöpaita, mutten voi kuvitellakaan tarkenevani noin hepeneissä yöllä. Minulla kun pitäisi melkein ennemmin olla paksu flanellipyjama paksun untuvapeitteen alla lämmikkeenä. Nappasin yöhempeneen sovitukseen ja totesin sen täydelliseksi alusmekoksi hameiden alle. Tuo kaula-aukon pitsi vielä kruunaa mekon, sillä minullahan on tapana käyttää pitsisiä aluspaitoja jättisuurten kaula-aukkojen täytteenä.

 

Vein lahjani paketointipalveluun ja sujautin pakettiin mukaan saamani käsirasvan. Yllätystä on kerrakseen, kun joku toinen on paketoinut saamani lahjan =D

 

 

 

 

Lapsilta sain herkkuja. Sain tarkkaan harkittuja lemppareitani eli yhdeltä lakuja, yhdeltä käsintehtyä suklaata ja kahdelta valkosuklaata. Oli ihanaa myös nähdä, mitä he antoivat toisilleen. Jokainen heistä oli tarkkaan miettinyt, mistä kukin pitää, ja ostanut ne vähäisillä ja vaivalla siivoamalla ansaitsemillaan rahoillaan. Voi miten ihania ovat nuo lapset <3 

 

Aattoiltana odotti tyynyni sisällä vielä yllätys. Kun painoin pääni tyynyyn, sen sisällä oli jotain kovaa, rapisevaa. Vedin paperin esiin ja tuijottelin sitä epäuskoisena. Kuvassa oli timanttisormus. Se oli mieheni yllätys, hän lupasi ostaa minulle haluamani sormuksen. Olin kai jossain vaiheessa sellaisen perään haikaillut ja sormukset ovat ainoita aitoja koruja, joita käytän.

 

Voi olla, että jätän tämän lupauksen kuitenkin tällä kertaa lunastamatta. Timantit ja kulta ovat verirahoja, niiden tuottaminen on lisännyt verenvuodatusta ja sotia ja niiden louhiminen ja jalostaminen tuhoaa ympäristöä. Tästä syystä minusta on käsittämätöntä, että aitoja kultahippuja käytetään luksusvaikutelman lisäämiseen kasvo-voiteisiin ja jopa kuohuviiniin. Se tuntuu jotenkin niin first world -luksuksesta, 80-luvun juppeilulta, jossa vain omilla hedonistisilla nautinnoilla on väliä.

 

Mutta... olenhan nainen ja edellisessä elämässäni ehkä harakka, joten rakastan kaikkea mikä kiiltää. Ehkä pyydän, että saisin sen sormuksen lahjaksi sitten, jos joskus saan vakituisen viran. Silloin se oikeasti tuntuisi ansaitulta. Ja siihen asti mieheni selviää halvoilla joululahjoilla, kun hän voi luvata sen sormuksen minulle ihan jok'ikinen vuosi... =D 

 

Siihen asti riittänee kaksi sormusta. Niihin liittyy tarinoita, joista kerron joku toinen kerta.

 

 

 

 

Mukavaa uudenvuodenaattoa <3