Tänä vuonna en ole ollut kovin ylpeä itsestäni. Lentomaileja on tullut hankittua aivan liikaa, kun nyt syksylläkään en osannut rauhoittua, vaan ikävä kalvoi niin, että heti kun minun oli mahdollista pitää muutama päivä lomaa, matkustin ulkomailla asuvaa tytärtämme katsomaan. Luulin tosin lennelleeni ilmastoystävällisemmillä potkurikoneilla, kunnes minulle vasta viikko sitten selvisi, että ne olivatkin suihkukoneita...
Joulusta on jo pari viikkoa, mutta tekee mieli vielä julkaista nämä valokuvat saksalaisista joulumarkkinoista. Kuukausi sitten itsenäisyyspäivän tienoilla olin lähes viikon tyttäreni luona Saksassa ja kiersimme kahden kaupungin perinteiset jouluiset markkinat. Edellisen kerran olen ollut joulumarkkinoilla Saksassa 27 vuotta sitten, sinä vuonna jolloin asuin siellä. Silloin piipahdin markkinoilla i päivä, matkalla yliopistolta kotiin. Niin tein nytkin, tyttäreni ollessa yliopistolla...
Harhailin markkinoilla tuntikausia. Jo ensimmäisenä iltana, kun saavuin bussilla kaupunkiin ja tytär oli katsastamassa erästä asuntoa, kiersin kirpeässä pikkupakkasessa vanhankaupungin joulumarkkinoita ristiin rastiin lentolaukku mukulakivikaduilla kolisten.
 |
| Bongaatteko suomenkieliset tekstit näyteikkunassa :o |
 |
| Schupfnudeln - Sauerkraut mit Spätzle |
 |
Itsenäisyyspäivän vietimme teatterissa katsomassa musikaalia The Ghost. Sitä jonka leffaversiosta Patrick Swayze edelleen muistetaan.
Eräänä iltana kävimme leffassakin. Katsomassa uuden saksalaisen komediaelokuvan Das perfekte Geheimnis. Se oli hauska, toimintaa oli vähemmän, puhetta sitäkin enemmän. Elokuvan juonena on kuinka harmiton salaisuuksienpaljastuspeli ystävien kesken illanvietossa voi saada ihmissuhteet sekaisin (ja mitä kaikkea ihmiset kännykkäviestien kautta puuhaavatkaan).
Tämän blogitekstin lopusta löytyy traileri kaikille saksan kielen ystäville.
Edelleen minua harmittaa, että edellisellä käynnilläni jäi näkemättä syksyn toinen saksalainen uutuuskomedia Ich war noch niemals in New York. Se ei enää pyörinyt tyttäreni kotikaupungin leffateattereissa.
Tässä vielä kuvia tyttäreni kotikaupungista. Sää oli alkuviikosta kirpeää pikkupakkasta ja sen myötä myös aurinkoista. Vähän niinkuin meillä tänään Suomessa. Tytär ja minä haikaillen muistelimme aikaa Pekingissä ja totesimme, että nämä Keski-Euroopan talvipäivät niin tuovat mieleemme Pekingin talven. Kun on pieni pakkanen, ei lunta maassa ja kaikki on ympärillä kuollutta ja puut ja maa harmaita, mutta silti aurinko kirkastaa päivän. Sitä on niin ikävä... <3
No, saimme sitten tihkusadettakin niskaamme ja silloin olikin jo aivan kuin Suomessa. Tyttärelle puolestaan oli järkytys tulla jouluksi kotiin ja todeta, kuinka ankea ja harmaa Suomi on talvella. Hän oli odottanut näkevänsä lunta :)
Kuvasarjan alin kuva on tyttäreni huoneesta väliaikaisasunnossaan kimppakämpässä. Enää hän ei siellä asu, muutti pois nyt joulun jälkeen. Asunnon löytäminen on todella kiven alla. Osa syy matkaani oli tulla auttamaan asunnonetsinnässä. Tytär oli jo parin kuukauden ajan etsinyt uutta kämppää, koska ensimmäinen asunto oli alivuokralaissuhteessa vain kolmeksi kuukaudeksi. Itku hänellä oli jo päässyt marraskuussa, koska hän oli hakenut jo montaa huonetta eikä ollut saanut mitään.
Saksassa on tapana, että opiskelijat vuokraavat kimpassa huoneiston ja etsivät itse huoneisiin vuokralaiset. Tyttären kaupungissa asunnonhakijoita on paljon, joten kämppiksillä on mistä valita mieleisensä. Huoneen löytäminen on kuin työnhakuprosessi, mutta voittaja ei ole se asunnonomistajan kannalta luotettavin vuokralainen vaan kämppisten mielestä sopivin naapuri. Haussa on siis yhteisöön parhaiten sopiva tyyppi. Hiljainen ja ujo ulkomaalainen ei aina ole se suosikki, varsinkin kun on hakijoita joista valita...
Jotenkin äidin saapuminen paikalle toi onnea ja yhtäkkiä hänellä olikin nollan sijasta kolme huonetta, joista valita. Yksi oli tajuttoman kallis mutta syrjässä ja kaiken lisäksi vain osa-aikainen (siksi siihen ei ollut hakijoita).
Toinen olisi ollut pitkäaikainen vuokra-asunto. Mutta se oli kaukana kaupungin ulkopuolella ja melkoisen kallis sekin. Lisäksi siinä oli jotain outoa. Asunnossa oli asunut nuori intialaisnainen, joka etsi asuntoon uutta vuokralaista. Hän ei osannut saksaa ja ehkä siitä syystä hän ei ollut ymmärtänyt, että huonekalu olisivat kuuluneet asunnon vuokraan. Hän oli itse ostanut kaikki huonekalut uusina ja halusi nyt Intiaan palatessaan myydä ne seuraavalle vuokralaiselle. Asunnon omisti välitysfirma, joka sitten kutsui tyttäreni firman tiloihin "tutustumiskäynnille". Menin mukaan, selvitimme yhdessä kaikki käytännönasiat ja annoin myös firmalle oikeuden tarkistaa "vakuuteni luottokelpoisuudestani" vuokralaisen vanhempana.
Tytär ilmoitti sitten tälle intialaistytölle, että hän olisi kyllä kiinnostunut huoneesta, muttei halua ostaa huonekaluja. Lopputulos oli sitten vähän sekava vyyhti.
Kävi nimittäin niin, että tyttäreni ennätti saada ihanan pikkuhuoneen ja vieläpä tosi halvalla aivan vanhankaupungin laitamilta (alakuvat ovat hänen uusilta kotihuudeiltaan) ja tehdä siitä vuokrasopimuksen. Asunto on tosin jälleen vain lyhytaikainen kolmen kuukauden alivuokralaiskämppä, joten uusi raskas hakuprosessi alkaa taas samantien.
Pian tämän jälkeen toisen kämpän välitysfirmasta soitettiin, että hän voisi tulla tekemään vuokrasopimuksen. No tytär ihmetteli, että hän luuli intialaistytön haluavan jonkun toisen (ehkei ketään toista halukasta sitten ollutkaan, kun kaikki pelästyivät huonekalujen ostamista). Tytär sitten koki, että tästä sekaannuksesta taisi seurata huonot välit välitysfirmankin suhteen. Itse puolestaan jännittyneenä odottelen, mitä tästä vakuusjutusta vielä seuraa. No, olin kyllä tarkkana, etten varmasti sitoutuisi vielä mihinkään maksuihin allekirjoituksellani. Mielenkiintoista prosessissa oli taas nähdä, kuinka erilaiset ovat käytänteet eri maiden välillä - jopa Euroopan sisällä. Ja kuinka tärkeää on osata hyvin maan kieltä.
Traileri uutuuselokuvasta Das perfekte Geheimnis kaikille saksalaisen komedian ystäville
