keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Asuvalintoja joulujuhlaan







 
 
 

Koulun joulujuhlaan asua etsiessäni huomasin, että onpa noita jouluisia juhla-asuja kertynyt useita. Onneksi niille on myös käyttöä. Koulujen joulujuhlien ja lasten harrastusten vuoksi juhlamenoja on paljon näin joulun alla. Moni juhla-asu onkin ollut jo päälläni ennen joulua, ja minulle on tärkeää erityisesti jouluna pukeutua juhlavasti joka päivä. Lapsia se harmittaa, koska heidänkin on vedettävä kauluspaidat päälleen ja samettihousut jalkaansa. Teinipojat pukevat ne tosin mukisematta (tosin samat vaatteet usein koko viikon ajan), mutta kuopusta kauluspaitapakko kiukuttaa kovasti. Hänen mielestään hyvää juhlaa ei pitäisi pilata ikävillä vaatteilla.
Tässä esittelen siis jälleen yhden juhla-asuni. Hame on ollut vuosia käytössäni jouluisissa tapahtumissa, ja siitä on moni minulta kysynyt, onko se Desigualin. Ei ole. Palahame on teetetty yhdistämällä kaksi vanhaa vaatekappaletta. Simppeli yläosa ja osa paloista on Max Maran villakankaisista cigarette-housuista, jotka ostin joskus parisen vuosikymmentä sitten. Ne olivat vuosia ensin käytössä ja sen jälkeen lahkeiden levennyttyä pyörivät kymmenisen vuotta kaapissa tyhjänpanttina. Taisi juuri näissä olla pieni reikäkin muistona, kun kaaduin jäisellä kadulla aamukiireissäni. Niinpä niistä tuli sopiva yläosa hameeseen, jonka halusin rakentaa tyttäreni rikkimenneistä samettihousuista.
Tyttärelläni oli pienenä koululaisena Keski-Euroopasta ostettuja samettifarkkuja, jotka oli somistettu ihanin värikkäin kirjailuin, lasihelmin ja Swarovski-kivin. Haikein mielin myin ne aina eteenpäin. Nämä mustat farkut olivat onnekkaasti kuitenkin kokeneet sen verran kovia (keinu oli viiltänyt housuihin suuren palkeenkielen) ja ne olivat roskiskamaa. Halusin saada kankaan ja etenkin ihanat koristelut talteen ja näin sain itselleni juhlahameen, joka on ollut nyt jo vuosia käytössäni joulun alla. Paitsi että jouluna en yleensä voi pukea sitä päälleni: silloin en kerta kaikkiaan mahdu!
Vasta näistä kuvista huomasin, että pusero näyttää lähes siniseltä mustan hameen rinnalla. Se lienee kuitenkin näköhäiriö, sillä mielestäni pusero on todellisuudessa musta, ainoastaan kauluksen koristelu on sininen. Tämä pusero on hankintani parin vuoden takaa Pekingistä, länsimaissa alusvaatteistaan tunnetun japanilaisen Wacoalin Salute-mallistoa. Merkin upeiden pitsiliivien kupit ovat aivan liian kapeita jopa kaltaisilleni pienirintaisille  länsinaisille, joten ne jäivät vain haaveekseni. Samoin silkkiset yöpuvut, jotka olivat uskomattoman kauniita, mutta myös mairean hintaisia. Sen sijaan rakastuin näihin puseroihin, jota löysin eräistä Pekingin maineikkaimmista ostoskeskuksista ja joihin juuri ja juuri raaskin ”sijoittaa”. Koska puseroiden rinnalla myytiin settiin kuuluvia pitkiä kalsareita, en ole aivan varma, onko puserot tarkoitettu oikeastaan luksusaluspaidoiksi, mutta minun silmissäni ne ovat täydellisiä juhlapuseroita. Tämä sinikoristeinen on valmistettu lyocellistä, mutta minulla on myös toinen samantapainen puhdasta villaa.
Olen myös aikaisemmin esitellyt vastaavan kiinalaisen Aimer-merkin täällä, osana asua, joka muuten viime viikolla päätyi kuin päätyikin päälleni koulun joulujuhlaan...

Shirt: Wacoal
Skirt: Max Mara/Pampolina/Remake
Shoes: Carvela Kurt Geiger

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)