keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Särää ja vetyä - paikallisherkkuja Etelä-Karjalassa













Tässä seuraa jatkoa kuviin Lappeenrannasta. Tänä vuonna jätimme väliin hiekkalinnan ja Linnoituksen, jotka ovat aivan ihania ja must-paikkoja Lappeenrannassa, mutta me olemme nähneet ne jo niin monet kerrat. Satama-Sannin vedyt oli kuitenkin syötävä aamupalaksi.  











Kun piipahtaa Lappeenrannassa, kannattaa poiketa Lemin kautta. Missään muualla Suomessa ei saa aitoa särää eli "yhtä Suomen seitsemästä ihmeestä". Se on lampaanlihaa, jota on haudutettu tuhatvuotisen reseptin mukaan yhdeksän tunnin ajan koivuisessa kaukalossa. Tässä linkki Ylen arkistoon, kuinka särän valmistamista esitellään 60-luvulla.  

Oikein paikka nauttia särää olisi käsittääkseni Lemin kotiseutuyhdistyksen Museosärässä, mutta myös Kippurasarvi on tarjoillut särää modernimmassa ilmapiirissä jo yli 40 vuoden ajan. Me olemme testanneet molemmat, mutta edellisistä kerroista on aikaa parisenkymmentä vuotta. Nyt Kippurasarvi oli sopivasti auki ja varasimme pöydän kymmenelle sieltä. Särä tuodaan annoksina perunan kanssa pöytään, mutta sitä saa syödä niin paljon kuin masu vetää. Lisänä tarjoillaan talon rieskaa. Seurueemme punaisen lihan välttäjille sai etukäteen tilata kanaa ja kalaa.  










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)