sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Huippulöytöni juhlakauden avajaisiin ja mietteitä muista kauden avajaisista



Hyvää isäinpäivää! 

Kyllä ovat isäparat saaneet päivänsä vuoden synkimpään ajankohtaan. Toisaalta on ihanaa, että tätä vuoden synkintä ja ankeinta aikaa piristävät juhlat. Maltan tuskin odottaa joulua, jolloin saan monena päivänä peräkkäin pukeutua ihaniin juhlavaatteisiin. Puhumattakaan sitä ennen pikkujouluista, joita minulla onnekseni on tiedossa ainakin yhdet. 

Juhlakauden meillä aloittavat kuitenkin synttärijuhlat ja eilen olivat vuorossa ensimmäiset. Oikeastaan ne olivat vähän varaslähtömme isäinpäivään, jota vietämme tänään rauhallisesti kotosalla ja mieheni kokkailee meille juhla-aterian (kuten tavallista). Lapset ja minä tosin teimme hänelle tänä aamuna aamupalan valmiiksi. Yritin tosin varata meille pöydän Farougesta, mutta se oli täynnä ja ennätämmehän me sinne joskus toisten sunnuntaibrunssille. Oma isäni ei halunnut lähteä kotoaan mihinkään ja appeni viettää omaa juhlapäiväänsä sairaalassa. Tapaamme toivottavasti parin viikon päästä uusien synttärijuhlien merkeissä.


Mutta nyt palaan eilisiin juhliin. Siitä hyvästä syystä, että kyseessä on juhlat, joissa ruoka on erinomaista ja sitä on reilusti, jouduin unohtamaan monituiset ihanat juhlahameeni, jotka ovat minulle nykyään (siis edelleen) vähän turhan tiukat. Puristavassa hameessa on ikävä juhlia. Ei, myönnettävä on, etten enää ole niissä mitoissa kuin pari vuotta sitten. Puhumattakaan viisi vuotta sitten, huoh.

Valitsin siis vähän arkisen mutta mukavan väljän hameen, joka on aika orpo vaate vaatekomerossani. Siitä syystä että se on musta! Hameen pariksi valitsin vieläpä toisen mustan vaatekappaleen, koska hetki oli vain otollinen tälle kauniille silkkiorganzapuserolle, pääsihän se oikeuksiinsa lämpimissä sisätiloissa, joissa kolmekymmentä vierasta lämmitti huonetta eikä minunlaiseni kylmäkallen tarvinnut kääriytyä villaneuleisiin. Anne Fontainen pusero on viimekesäinen löytöni Emmystä ja olen esitellyt sen täällä. Varmuuden vuoksi otin mukaani toisen second hand -löytöni parin vuoden takaa, paljetein koristellun juhlavan villashaalin. Sille kuitenkin oli käyttöä ainoastaan ulkona kaulahuivina.







Päivän harmauteen oli aivan pakko saada lisäväriä ja siksi panostin näyttäviin jalkineisiin. Selaan aina Emmyn uutuustuotteet ja aina silloin tällöin teen samanlaisia löytöjä kuin tuo silkkipuseroni. Näin kävi muutama viikko sitten, jolloin myyntiin tuli yhtäkkiä useammat Minna Parikan nilkkurit ja kengät. Oletettavasti kyse oli jostain näytöskenkäerästä, sillä useimmat kengät olivat uudenveroisessa kunnossa. Iskin silmäni heti näihin kirkkaanpunaisiin nilkkureihin, jotka olivat vieläpä juuri minun kokoani. Mutta kun pari päivää emmin, ne ennättivät jo mennä. Sitten pari viikkoa myöhemmin selasin hakusanalla Parikka, niin eivätkös ne olleetkin taas myynnissä ja silloin iskin kiinni heti. 

Ensireaktioni kenkien saapuessa muovipussissa oli julma tuomio. En ymmärrä, miksi ihmeessä kalliita kenkiä lähetetään ilman laatikkoa. Kuinka kukaan edes säilyttää kenkiä ilman laatikkoa, ei mahdu minun järkeeni. Itse kun hoidan, huollan ja rakastan kenkiäni ja kohtelen niitä melkein paremmin kuin lapsiani, minun on vaikea ymmärtää, ettei joku piittaa vähäänkään kalliistakaan kengistään vaan kohtelee niitä kuin vierasta sikaa. Aivan varmasti Emmyyn jää ylimääräisiä kenkälaatikoita, joita voisi hyödyntää kenkäpareille, joista sellainen puuttuu.

Joten kun avasin pussin ja näin ruttuun lyttääntyneet nilkkurit, meinasin lähettää ne takaisin saman tien. Mutta sitten vedin ne jalkaani ja totesin, että kengät ovat juuri minulle sopivat ja jalassa mukavat. Ehkä sittenkin saan myös ruttaantuneen nahan suoristumaan lestien ja hoitoaineiden avulla. Ja toisaalta, kaipa sekin oli kuntoon laskettu: kengät nimittäin myytiin "tyydyttävässä" kunnossa, vaikka niillä on kävelty ehkä kerran ja pussiin survomisesta aiheutuneen lyttääntymisen lisäksi niissä oli vain pieni käytönjälki: pikkuiset naarmut korkojen palloissa! Loppujen lopuksi onnittelin siis itseäni huimasti, kun sain satojen eurojen nilkkurit sopuhintaan. Mikä löytö!

Aika paljon huomiota sekä puseroni että nilkkurini keräsivätkin juhlissa. Naisten keskuudessa siis. 
Miehet lähinnä pyörittelivät silmiään, että mikä Parikka... :)

Oli minulla toisetkin korkkarit (niiden kuva täällä) vaihtokengiksi sisälle. Niitä kannan kuvien pienessä mustassa pussukassa, sen ostin noin 25 vuotta sitten juhlakengäpussiksi nuoruuden menoihini.






Juhlakauden avajaisissa tuli puhetta myös toisenlaisista avajaisista. Viime aikoina pääkaupunkiseudun uutisissa on näkyvästi esillä ollut kahdet avajaiset. Ensin syyslomalla uutisoitiin kauppakeskus Triplan avautuminen ja sen ämpärijonot. Toissapäivänä Kamppiin avattiin kokonaisella kerroksellaan Euroopan suurimmaksi yltävä Mujin liike ja uutisissa kerrottiin, kuinka se veti tuvan täyteen väkeä. 

Eilisten juhliemme vieraiden joukossa oli useita pitkämatkalaisia, jotka olivat saapuneet jo aikaisin aamulla junalla Helsinkiin ja viettäneet ylimääräistä aikaansa tutustumalla näihin kahteen nähtävyyteen. Päivän puhutuimmaksi aiheeksi nousikin: "Joko olet käynyt Triplassa?" 

Pakko tunnustaa: en ole käynyt! Eräs vieraista kehui kauppakeskusta sanoen, että se on ainoa kauppakeskus, jossa hän voisi kuvitella viihtyvänsä. Minun on kyllä vaikea uskoa sen erinomaisuuteen, ennen kuin itse näen. Kauppakeskus, joka näyttävästi erottuu muista ketjuliikkeistään vain sillä, että sinne ovat rantautunut Suomen ensimmäiset vielä halvemmat halpisketjuliikkeet, ei kuulosta minusta kovin houkuttelevalta. Olen nähnyt muotisuunnittelijaksi opiskelevan Inca Paatelan videot kohumuotiliikkeiden vaateläjistä, jotka näyttävät täsmälleen yhtä puoleensavetäviltä kuin roskavaateläjät Napolin kaduilla. Ehkä minun kuitenkin pitäisi käydä omin silmin katsomassa, jotta puhuisin omista havainnoistani enkä toisen käden tiedosta.

Vertailuksi, että Redissä olen pari kertaa piipahtanut. Käynyt syömässä Food Marketin Bali Bruchissa rendangin ja todennut että ihan ok, vaikkei toki vedä vertoja aidolle indonesialaiselle beef rendangille. Muuta syytä mennä Rediin en keksi.

Muji sai vierailta kehuja myös. Minulle liike on ennestään tuttu Pekingistä, siellä tämä japanilainen liike erottui eleettömyytensä, simppeliytensä sekä luonnonkuitujen käytön ja maanläheisten värien ansioista. Laadukkaanoloisia tuotteita, paljon luonnonmateriaaleja, kutsuisin sitä "artektyyliksi", joka on varmasti skandinaavien ja japanilaisten mieleen. Perusbalmuiria halvemmilla hinnoilla. Ei siis lainkaan minun juttuni. Vaatekaapissani ei ole mujivärejä eli valkoista, harmaata, beigeä ja mustaa. Jos ostan vihon, en osta ruskeakartonkista perusvihkoa, sillä "koulutyyliä" saan koulussa riittämiin. Haluan värejä, kuvionteja ja kimalletta. En tarvitse uusia läpinäkyviä muovipulloja matkalle mukaan, säästän hotellien pikkupullot ja täytän niitä uudestaan. On minulla vielä vanhoja filmipurkkejakin tallessa matkasampoota varten! 

Mikäli tuotteet kuitenkin ovat laadukkaita ja pitkäikäisiä, olen iloinen siitä, että saimme laatukaupan skandinaavis-japanilaisen tyylin ystäville! Jokainen tuote, joka kestää, jota arvostetaan ja josta huolehditaan niin, että se saa elää elinkaarensa loppuun asti, vähentää uusien tuotteiden valmistusta ja toivon, että tämä on myös Mujin asikkaiden missio. 




Coat // Desigual
Lyocell linen skirt // Massimo Dutti
Silk organza blouse // Anne Fontaine
Ankle boots // Minna Parikka
Wollen shawl // Frangi
Tights // Wolford
Bag // handmade in Indonesia 25 years ago
Tote bag for evening shoes // bought in Stockmann 25 years ago

All these items are old treasures from my wardrobe or a second-hand catch.




Mitä mieltä sinä olet näistä uutuuskaupoista? Tarvitaanko niitä sinun mielestäsi? Entä kuinka teillä vietetään isäinpäivää? 

Mukavaa ja leppoisaa sateista isäinpäivää!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)