Hieman hirvitti, että ennättätänkö lukea lähes 400-sivuisen kirjan kuukaudessa, mutta onneksi sattui syysloma väliin ja silloin rauhoituimme iltaisin kämpille lukemaan. Vain muutama päivä meni yli laina-ajan, mutta siitä hyvästä maksan mielelläni sakot (pyydän anteeksi teiltä, jotka jonotitte kirjaa minun jälkeeni).
Jatko-osassa Döden klär i domino Hannah on rikoksen ratkaistuaan palannut smoolantilaisesta maalaiskylästä kotikaupunkiinsa Tukholmaan, jossa hänen muotisuunnittelijan uransa ei ota lähteäkseen vauhtiin. Tukholmassa ihailtu ranskalainen muotiguru Christian Dior on vastikään kuollut ja menestyvä muotisalonki päättää järjestää tämän kunniaksi muistomuotinäytöksen. Hannah saa muotisalongista toimeksiannon ommella "dominotakkeja" näytökseen.
Samanaikaisesti saapuu Hannahin nuori ystävä Laila Smoolannista vierailulle kaupunkiin ja pääsee Hannahin opastuksella tutustumaan jännittävään muotimaailmaan ja ihmisiin, jotka saavat siitä elantonsa - halusivat he sitten tai eivät. Kuten toimittaja Marie-Louiseen, joka joutuu kirjoittamaan muotijuttuja, koska on nainen. Mieluummin hän toimittaisi rikosjuttuja, mutta se on miestenmaailmaa, kuten korkeimmat paikat muotimaailmassakin.
Sattumalta vierailulle Tukholmaan sattuu myös rikoskomisorio Johan Holm, johon on Hannah tutustunut kesällä edellisen rikoksen parissa. Holm saapuu Diorin muistonäytökseen kera vaimonsa ja tämän sedän väärän koivun takaa. Muotinäytöksessä tapahtuu murha ja jälleen kerran Hannah on ensimmäisenä ja tarkkanäköisimpänä paikalla. Yhdessä Johan Holmin kanssa hän ryhtyy selvittämään rikosta ja kuten edellisessäkin osassa, myös jonkinlaista väreilyä ilmassa on havaittavissa näiden kahden rikoksenratkaisijan välillä.
Homous ja lesbous ovat selvästi ajankohtaisia aiheita Ruotsissa(kin), sillä en muista ainoatakaan lukemaani tuoretta ruotsalaisdekkaria, jossa esiintyisi vähintäänkin yksi pakkohomo. Muotimaailmaan sijoittuvassa kirjassa aihe on kuitenkin luonteva ja oikeastaan välttämätönkin, vaikka kyse on kuitenkin tabusta, sijoittuvathan kirjan tapahtumat 50-luvulle. Aihetta käsitellään selvästi nykyajan normaaliudesta käsin, täysin luonnollisena asiana, vaikka annetaankin ymmärtää, että taustalla häämöttää häpeilyä ja halveksunnan pelkoa. Muotikuninkaiden huhutaan elävän kulissiavioliitoissa ja maaseudulla homoutta kavahdetaan. Samanaikaisesti kuitenkin Hannahin ystävät tekevät itsestään rohkeita paljastuksia kuin ohimennen. Mieleeni muistuu näkemiäni väkivaltaisia kohtauksia elokuvasta Tom of Finland, jossa homoseksuaalit sekä Suomessa että Berliinissä elivät piilotellen ja salaillen omaa identiteettiään ja suhteitaan jopa omilta perheiltään. Mahtoiko elämä olla tuolloin vähemmän julmaa Tukholmassakaan, edes muotipiireissä?
Mielenkiintoinen yhteys nykypäivään syntyy myös aiheesta pakolaisuus. Sotien runteleman Euroopan varjot näkyvät yhä Tukholmassakin ja useammalla kirjan sivuhenkilöistä on taustallaan pakolaisuus ja yritys aloittaa Ruotsissa uusi elämä. Menneisyyden haamuista on kuitenkin mahdoton päästä eroon. Herttainen naapuri madame Irma näkee natseja ja myrkyttäjiä joka puolella, kärsii pelkojensa vuoksi nälkää ja yrittää varjella naapurintyttöjään pahalta. Ja tytöt puolestaan kantavat huolta hänestä.
Ei ihme, että Marie Bengtsin esikoinen on suomennettu ja uskon, että paraikaa kääntäjä puurtaa tämän teoksen parissa. Marie Bengts punoo juonta melko taitavasti, näkökulmaa hahmosta toiseen vaihtaen. Melkeinpä jokainen merkittävä henkilöhahmo on tarkkaan harkittu ja tarpeellinen juonen saattamiseksi eteenpäin.
Loppu tässä kirjassa miellytti minua erityisesti, koska viimeaikoina olen lukenut liian monta kirjaa, jonka lopussa on väkivaltaa. Miksi toiseksi viimeisessä luvussa pitäisi paeta murhaajaa, joka yrittää vaientaa sen, joka tietää hänen puuhistaan liikaa. Pidän enemmän agathachristiemäisistä lopuista, joissa etsivä rauhallisesti paljastaa koko vyyhdin.
Kiinnostavaa on myös 50-luvun ajankuvaus sekä kurkistus muotimaailmaan. Kuvaukset kankaista saavat minut suorastaan tuntemaan ne hyppysissäni. 50- ja 60-lukujen kankaat ovat upeita, tiedän sen omasta kokemuksestani, sillä minunkin vaatekaapistani löytyy äitini perintönä muutamia. Voin vain kuvitella ne ihanuudet, joita käytettiin luksusateljeiden haute couturessa. Selvä piikki nykyaikaan on mielestäni Hannahin pelko maineensa menetyksestä, mikäli hän antautuu suunnittelemaan vaatteita väheksyttyyn postimyyntiin. Janssonit, Anttilat ja Henkkamaukat... sitä rataahan maailma on kulkenut. Kaikki se hieno käsityötaito on vedetty minun elinaikanani vessanpytystä alas. Tällainen ajatus jäi viimeiseksi mieleeni kytemään kirjan luettuani.
Hannah Lönn var omgiven av mörker. Sidentaften strömmade ut ur symaskinen och formade vågor innan den fortsatte ringlande ner över bordskanten. Hon kom att tänka på floden Styx och dess dunkla vatten, att vara på väg dit hon inte ville, att det svarta inte bara höll på att ta över rummet utan även hennes liv.
Ryggen värkte. Hon tände en cigarett, ställde sig vid fönstret och masserade ryggslutet med den fria handen och tittade ut på ete grådystert Södermalm. Mörkklädda människor promenerade Katarina Bangata fram med uppdragna axlar som om de frös. Himlen var stålgrå och det lilla dagsljus som fanns skulle snart försvinna. Bara en månad tidigare hade lönnarna i allén sprakat i gulröda färger, nu såg de döende ut med nakna, spretande kvistar.
Hon drog på munnen när hon insåg det tragikomiska i situationen: en vissen Lönn stod och tittade på andra vissa lönnar.
Kuvat eivät taaskaan liity Tukholmaan vaan tyttäreni kotikaupunkiin Saksaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)