sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Mutsifarkut ja tontun hiippatakki

Edellistä postausta kirjoittaessani huomasin, että minullahan on vaikka mitä tänä syksynä lempivaatteiksi nousseita vaatteita, joita en ole vielä esitellyt täällä. 







Nämä nykyään mutsifarkuiksi kutsutut Calvin Kleinit ostin muistaakseni kesällä 1993. Kesätöiden loppupuolella, suurine tienisteineni, matkustin junalla asioille Hesaan. Jostain syystä rohkenin poiketa johonkin hienoon merkkivaateputiikkiin (oliko se La Matta tai joku sen vieressä oleva liike), jossa törsäsin hillittömän summan näihin farkkuihin. Jos oikein muistan, hinta oli 600 mk. Tänä päivänä sadan euron farkut eivät ole mitään, mutta tuolloin se oli valtava summa farkuista ja vielä opiskelijan lompakosta. Nämä farkut ovat siiitä lähtien pyörineet kaapissani ja olleet kaikki nämä vuoden jonkin asteisessa käytössä. Muutama vuosi sitten nämä olivat jo ihan roskiskamaa. Vuosia käytin niitä mökillä, mutta pari vuotta sitten paikkautin kuluneet haarat ja farkut pääsivät taas parempien farkkujen joukkoon. 








Paita on Fornarinan, löytöni muutaman vuoden takaa. Syksyinen vakiovarusteeni kaapissani. Cowboy-tyyliset kukkanilkkurit ovat pari vuotta vanhat Odd Mollyt, jotka ovat mielestäni oiva pari mutsifarkkujen pariksi.





Mustan neuletakin löysin pari vuotta sitten Reloven kirpputorilta Töölöstä. Välillä olen meinannut panna tämän eteenpäin, "koska se on niin 'perus-' ", mutta se jää aina pelkäksi aikeeksi. Sillä tämä Marc Cainin neuletakki on jotenkin niin ihanan pehmeä ja helppokäyttöinen, joten aina se löytää tiensä käyttööni. Varsinkin näin syksyllä, kun kaipaan lämmintä neuletta farkkujen pariksi. 

Ja eihän se ole ihan "perus-". Eihän tontun hiippa ole koskaan mitään peruskamaa... Eihän?  




 

2 kommenttia:

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)