Suomi 100 Janien seurassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Linnan juhlista mieleeni tulee aina muisto, kuinka toista lasta odottaessani löhösin sohvalla ja kaadoin kuumaa glögiä ison vatsani päälle. Loppuillan vietin suihkussa viilentämässä kihelmöivää ihoani, ja vatsaani jäi sinipunainen jälki pitkäksi aikaa muistoksi tuosta kuumasta glögistä. Siitä on nyt 14 vuotta. Tuo ilta taisi olla muuten ainoita kertoja aikuisiälläni, jolloin olen katsellut muiden juhlintaa. Yleensä olen itse ollut jossain juhlissa. Joko kotoisasti naapurien kanssa yhdessä lasillisen kohottaen tai sitten virallisemmin fiinisti milloin opiskelijoiden, milloin diplomaattien parissa.

Singaporessa asuessamme Suomen suurlähettiläs arvosti tavallisten suomalaisten työtä maansa lähettiläinä vieraassa maassa ja kutsui kaikki Singaporen suomalaiset koolle juhlimaan kotimaamme itsenäisyyttä. Pekingin Suomen suurlähetystö ei Pekingin vuosiemme aikana arvostanut lainkaan sitä työtä, jota me tavallinen joukko maamme kansalaisia teimme maamme edustajina, vaan kelpuutti itsenäisyyspäivän juhliin vain silmäätekevimmät suomalaiset. Suomen itsenäisyyttä suurlähetystö juhlisti lähinnä kiinalaisvieraiden kanssa. (Itse asiassa suurlähettiläs nuukaili niin, ettei meille tavallisille pulliaisille riittänyt edes karjalanpiirakoita. Suurlähettiläällä oli nimittäin jo jalka toisen oven välissä, Peking oli hänelle vain kahden vuoden ponnahduslauta Suomen EU-edustuston päällikön paikalle…) Niinpä meitä lähtikin viime vuonna joukko Pekingin suomalaisia vierailulle Shanghaihin sikäläisten suomalaisten ja Suomen konsulaatin järjestämään jokavuotiseen itsenäisyyspäivänjuhlaan.

Tänä vuonna vietimme juhlaa taas naapurien kanssa, mutta vähemmän kotoisissa merkeissä ja vähän kauempana kotoa. Naapurimme kutsui meidät Janien järjestämään juhlaan Vanhalle ylioppilastalolle. Opiskeluaikoinaan heitä oli ollut muutama Jan, jotka yhdessä ryhtyivät järjestämään juhlia ja tapahtumia, ja tätä juhlaperinnettään he ovat elvytelleet noin seitsemäntoista vuoden välein (edellinen kerta oli kuulemma Millenium). Jo vuosia sitten he olivat varanneet Vanhan ylioppilastalon täksi illaksi, silloin kun sen varauslista oli ollut vielä tyhjä.

Niinpä minäkin varasin ajoissa kampaajan ja kaivoin esiin vanhan asuni. Siitä lisää seuraavassa postauksessani.

Uutta ostin vain meikit. Päivittäiseen arkimeikkiini kuuluu vain kulmien ja ripsien korostaminen, muita meikkejä en enää omistanut. Edellisen kerran olen ostanut juhlameikkejä (luomiväriä ja huulipunaa) noin kaksikymmentä vuotta sitten. Vuosia nekin lojuivat käyttämättöminä kaapissani, mutta viimeisten vuosien aikana olen muutaman kerran kaivanut luomivärini esiin ja märän siveltimen avulla elvyttänyt ne henkiin. Pekingistä muuttaessamme heitin ne pois ja päätin korvata Suomessa uusilla. Nyt viimein sain aikaiseksi poiketa Body Shopiin ja hakea jotain uutta.  Nuorena eläintensuojelijana olin hyvin tietoinen kosmetiikasta, jota ei ole testattu eläimillä. Tänä päivänä aktivismi on karissut ja yhä edelleen elän siinä illusiossa, että Body Shop olisi jotenkin luotettavampi kuin muut kosmetiikkayritykset, vaikka samaa ikuisesti karttamaani L’Oreal-ketjua sekin lienee.

Uudet olivat myös kynnet, jotka laitatin jo hyvissä ajoin. Kovasti oppilaat ihmettelivät, miksi minulla tuikkii sinisiä kiviä kynsissäni.

Tiistaina iltapäivällä töissä kohotimme opettajanhuoneessa lasilliset alkoholitonta kuoharia. Sen jälkeen muut ajoivat kotiin ja minä jäin yksin töihin valmistelemaan ohjeita sijaiselleni. Kuudelta illalla aloitin viiden päivän minilomani: ajamalla ensimmäiseksi ruokakauppaan.

Eilen esikoinen lähti yksinään kirkkoon kuuntelemaan itsenäisyyspäivän jumalanpalvelusta. Hänen palattuaan kotiin vääntäydyimme liikkeelle. Jotain halusimme tehdä koko perhe yhdessä. Menimme keskustaan katselemaan, kuinka Helsinki viettää itsenäisyyspäivää. Ennätimme käydä yhdessä pikku lounaalla, sen jälkeen muu perhe lähti presidentinlinnalle ja minä kampaajalle. Sen jälkeen olikin jo kiire kotiin laittautumaan Janien juhlaa varten.

Lähtiessä kotimme tuli täyteen tyttöjä, pojat puolestaan pakenivat naapuriin poikien juhlaan. Taksitilauksemme meni hieman pieleen, tilatun 8 hengen taksin sijasta paikalle tuli pieni farmaritaksi. Onneksi saimme pian tilattua toisen, joka ennätti vielä kierrättää meidät Töölön kautta, jotta saimme ihailla siniseksi valaistua Töölönrantaa ja ihmetellä natseja ja alpakoita.

Ja niin saavuimme Vanhalle ylioppilastalolle, jossa melkein yksitoista ”Jania” toivotti meidät tervetulleiksi juhlistamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä – eller ”Finland 100-års självständighet”.

 

Paikka on meidän kannaltamme perinteikäs. Täällä vietimme mieheni kanssa 23 vuotta sitten suhteemme ensimmäistä itsenäisyyspäivää. Emme kuitenkaan ensimmäistä yhteistämme, sitä olimme viettäneet jo vuotta aikaisemmin Dipolissa. Ystäväporukassa tuolloinkin. Tuosta illasta lähtien olenkin juhlistanut Suomen itsenäisyyttä lähes joka vuosi – ja lähes aina saman miehen seurassa!

P.S. Yhtenä Singaporen vuotenamme hän joutui itsenäisyyspäivänä työmatkalle ja sen illan vietin ystäväni seurassa suurlähetystössä Lea Lavenia kuunnellen. Aikuinen nainen laulattaa vieläkin :)