keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Arvokas arkineule Emmystä


 
 
Tänään olin sinivalkoisissa töissä - olihan meillä lipunnosto koulussa. Sen asuni olen kuitenkin kuvannut jo vuosi sitten (kuvat täällä), joten en pane sanoma kuvia toista kertaa. Meidän juhlallisuutemme olivat aika lyhyet: välillä lipunnosto, johon sisältyi kaksi laulua: Siniristilippumme, jota harva koululaisista osasi ja me opet lauloimme sitäkin kuuluvammin - ihan vanhasta ulkomuististamme (vaikkemme kaikista sanoista olleetkaan aivan varmoja).  
 
 
 

 
 
Tässä siis tämänpäiväisen työasuni sijasta toinen arkiasuni, vanhat tutut, monen monituisissa kuvissa nähdyt farkkuni, sekä neuletakki, jonka ostin viime kesänä Emmystä. Tiedä mitä tämä Anna Suin neuletakki maksaisi uutena, sillä halpa se ei ollut käytettynäkään. Minulla ei montaakaan harmaata vaatetta ole, joten tämä oli ihan hauska "piristys" vaatekaappiini. Etenkään koska tämä ei kuitenkaan ole mikään ihan tavallinen yksinkertainen perusneule, vaan hihansuissa, helmassa ja vyössä on sifonkiröyhelöä. Toisinaan solmin vyön etupuolelle, toisinaan takapuolelle, vaatteista riippuen.
 
Rakkaat nilkkurini ovat muuten taas ne, jotka kerran jo saivat Pekingin suutarilta lopulliset hyvästit.  
 

 
Cardigan // Anna Sui
Top // Rosemunde
Jeans // Fornarina
Ankle boots // Kennel + Schmenger

 
 
Nyt kannattaa muuten lähettää vaatteita Emmyyn, sillä joulukuun aikana toimitetuista paketeista myyjä saa 20 % alekoodin, joka on voimassa joulukuussa. Minä ryhdyn pian keräämään pakettiani, olisi jo uusia tilauksia tiedossa.
 
 
Näkyikö itsenäisyyspäivän aatto jotenkin sinun asussasi tänään?

tiistai 4. joulukuuta 2018

Fenix-lintu nousee tuhkasta






Nämä kuvat otin itse asiassa vuosi sitten. Postaus jäi kuitenkin puolitiehen ja farkutkin hautautuivat taas tammikuussa kaappiini, kun joulunjälkeiset syömingit aiheuttivat housujen ikävän kiristymisen. Vaatteiden pieneneminen päättyi siinä vaiheessa, kun tajusin roudata loput suklaarasiat työpaikalleni. Meni kuitenkin aikaa, ennen kuin mahduin taas näihin farkkuihin. Nyt olen taas kaivanut ne käyttööni ja on aika julkaista niistä postaus.






Moni on minulta kysynyt, olenko ostanut nämä farkut Kiinasta, sieltähän varmaan löytää kaikkea erilaista. Hyvinkin nämä voisivat olla sieltä, tosin silloin tuskin mahtuisivat jalkaani. Ei - näiden tarina on aivan toinen. Farkkujen iloisuus on kotimaista jälkeä.







Aina siinä vaiheessa, kun reiteni hinkkaavat farkkuihini kulumareiän ikävään paikkaan, kiikutan ne Remakeen paikattavaksi. Yleensä haluan siinä vaiheessa viimeistään piristää perusfarkkujen tylsää ulkonäköä jollain värikkäällä, kuten tällä kertaa Fenix-linnulla. Olin juuri paikkauttanut edellisiin farkkuihin kukkakuvion, kun yhtäkkiä näin silmissäni jo seuraavan paikkauksen idean. Fenix-linnun levitettyjen siipien alle saisi kätkettyä isommankin kuluman. Sopivien farkkujen hajotessa kiikutin kuvan Remakeen, jossa Pia kehitteli ideaa edelleen. Ompelijan silmissä lintu lähtee lentoon toisesta reidestä eikä aivan keskeltä. Ehkä se syntymä-mielikuva oli vähän liikaa :)
  



Jeans // Filippa K / Remake
Cardigan // Odd Molly
Top // Massimo Dutti
Ankle boots // Kennel + Schmenger

(All these long-loved items are from my wardrope)








Huomaatteko muuten, kuinka vihreää oli myös vuosi sitten!


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Tilkkutäkkihame

 
 
Korvissamme on soinut tänään korvamato, Oopperan kummituksen tunnusmelodia. Kuopuskin on esittänyt sen jo moneen kertaan oopperalaulajain teatraalisin käsielein. Ja mitä kuuntelimmekaan aamulla Spotifysta.
 
 
 

 
 
Vieläkin naurattaa eilinen keskustelumme oopperan aulassa, kun mies kyseli käyttäytymisohjeita oopperaan ja kuinka me kokeneemmat, lapset ja minä, suolsimme ohjeita tyyliin, kuinka ensinnäkin kuuluu kommentoida kovaan ääneen muiden katsojien pukeutumista ja esiintyjien laulutaitoa. Ja kuinka on hyvin tärkeää tutustua vieruskavereihin ja takana ja edessä istuviin ja käydä näiden kanssa small talkia, mahdollisimman kovaan ääneen tietysti.  
 
 

 
 
Ihanaa, kun on juhlakausi on alkanut. Hauskinta siinä on tietysti pukeutuminen, eikö totta? Taidanpa tehdä koosteen kaikista pikkujoulujuhla-asuistani, joista osan olen jo esitellyt viime vuonna. Minulla on niin paljon juhla-asuja, etten ennätä kaikkia käyttääkään, eikä koskaan pitäisi olla ongelmaa, ettei olisi juhliin päällepantavaa. Vaan sittenkin, tänä viikonloppuna minulla oli kolme eri tilaisuutta, joihin sain pukeutua juhlavasti, ja silti tuntui, että jotain puuttuu vaatekaapistani tai kaikki osat eivät mätsää keskenään.
 
Lupasin eilen kertoa hameesta lisää ja sen tarinan voitte lukea alla. Yläosa on Kiinasta ostamani villainen Wacoalin paita, josta en ole varma, onko se tarkoitettu juhlatopiksi vaiko lämpimäksi alusasuksi (kimaltavine strasseineen)!
 
  
 
Patchwork skirt // Remake
Shirt // Wacoal
Pumps // Lorilei
Bag // Handmade in Indonesia
 
 
 
 Tätä eilen oopperassa käyttämääni hametta ette ole ennen päälläni nähneet. Tämä on Remaken Pian käsialaa ja teetin sen vasta vuosi sitten, kun minulla jotenkin oli mielessäni, että vaatekaapissani olisi tällaisen juhlahameen mentävä paikka. Yksi lempijuhlahameitani on vastaava paloista koottu hame, jonka esittelin vuosi sitten täällä. Valitettavasti se on minulle nykyisin liian tiukka, joten halusin toisen vastaavan numeroa suuremman. Tämän mallina oli alemmassa kuvassa oleva hame, jonka olin nähnyt jossain nettikaupassa. Hameessa käytetty brokadikangas tekee sen erityisen juhlavaksi ja tällä hetkellä minulla on brokadi-innostus, haluaisin kiiltävästä kankaasta itselleni jakkuja ja ties mitä.  
 
 
 
 
Niinpä kävelin kuva kainalossa Pian luokse ja hän etsi varastostaan minulle kangaspaloja, joista valitsimme sopivimmat väriyhdistelmät hameeseen. Osa kankaista on vanhoja huonekalukankaiden mallitilkkuja, punasävyinen pallokangas taisi olla joku vanha. Sinisävyinen on puolestaan kiinalainen qipao-kangas, käänsimmeköhän me sen vieläpä nurin päin. Mukana on myös paloja mieheni vanhasta takista, josta on tehty minulle hame (siitä postaus löytyy täältä).
 
 
 
 
 
 
Näissä vuoden takaisissa kuvissa hame on vielä viimeistelemätön raakile. Alta vilkkuva vihreä kangas on vuorisilkki aidosta silkistä, joku 50 vuotta vanha kangaspala, jonka Pia löysi kätköistään. Muutamien vuoripalojen materiaalia testailimme polttamalla kangastilkkuja, minä kun olen tarkka siitä, että materiaalin täytyy olla luonnonkuituja. Kaikki tilkut, jotka paloivat hiiltyneeksi kököksi, hylkäsin. Ne ovat polyesteriä eli muovia.
 
 
 
 
 
Lisäsimme hameeseen vielä graafisen vinon leikkauksen, joka toi Pialle lisähaasteita ja samalla innostavaa uuden testaamista. 
 
 
 
Ja tässä vielä kerran onnistunut lopputulos:
 
 

Entä mitä minulla oli tänään ylläni, siitä kuulette lisää myöhemmin...

lauantai 1. joulukuuta 2018

Oopperassa kummittelee taas

 
 
 
 

Mieheni ei käy mielellään oopperassa. Pari kertaa olen saanut hänet raahattua ystävien (ja ilmaislippujen) varjolla. Siksi hämmästyinkin keväällä, kun olin hankkimassa Stockan alennuslippuja Oopperan kummitukseen ja perheemme Whatsapp-ryhmässä hän suostui lähtemään kanssamme. Hyvin pettynyt hän oli tänään esityksen jälkeen kuultuaan, ettei se edes ole ooppera vaan musikaali. Kokikohan hän esittäneensä kultturellia aivan turhaan?

Minä ja lapset olemme nähneet musikaalin aikaisemmin Royal Albert Hallin vierailevana esityksenä Pekingissä kolme vuotta sitten (blogikirjoitus täällä). Silloin olimme aivan hullaantuneita, ja sama kävi taas tänään. Esityksen jälkeen on korvissamme soinut korvamato siten, että kuopuskin laulaa kovaan ääneen musikaalin melodiaa "Phantom of the Opera is here - in your mind". Lapset tosin jo kolme vuotta sitten muokkasivat sen muotoon "Oopperassa kummittelee taas - kauheaa".

Molemmat esitykset ovat olleet mahtavia ja aika samanlaisia. Pieniä eroja muistimme. Tytär muisti, että siinä vaiheessa, kun kummitus meloo Christinaa tunnelissaan, Royal Albert Hallin esityksessä paloivat lyhdyt upeasti joka puolella vedessä. Minä muistan, kuinka samaisessa esityksessä kattokruunu romahti alas vauhdikkaammin kuin Kansallisoopperassa tänään.

Nappasimme tänään nämä myös kuvia tästä asusta. Kylläpä oli kylmä ulkona näin vähissä vaatteissa. Huomenna esittelen teille tämän hameen, kuinka se on oikein valmistunut. Sitä ennen vielä muutama kuva rauhallisesta koti-illasta ja leningistä, jonka löysin viime vuonna Reloven second hand -liikkeestä Töölöstä.


 


 
Dress: Comma,
Shirt with lace: Rosemunde

 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kolmet synttärit ja yksi keskiaikainen leninki

 

Tässä näette synttärisankarin. Taas olen vähän vanhempi ja viisaampi, toivottavasti en kuitenkaan paljon ryppyisämpi.
On toinenkin synttärisankari, blogini, joka on nyt päässyt kehdosta taaperon ikään. Yksivuotispäivä oli tosin jo eilen, mutta onnistuin vain tuhoamaan postauksen, jonka olin valmistellut etukäteen.
Vielä on lähipiirissäni kolmaskin merkittävä synttärisankari: Kolmosemme tuli juuri kunnioitettavaan teini-ikään.
 
 
 
 

Minun syntymäpäivääni vietimme Ravintola Kuussa Töölössä. Edellisestä kerrasta on jo todella kauan, kun viimeksi olemme käyneet tässä ravintolassa, esikoinen oli silloin aivan pikkuinen.
Ei ole ihme, että ravintolalla on jo melko pitkä historia, ja edelleen se vaikuttaa olevan hyvin suosittu. Vaikka oli tavallinen arki-ilta, ravintola tuli aivan täyteen. Osasyynä lienee hyvä sijainti isojen hotellien vieressä, ja aika monessa pöydässä puhuttiinkin muuta kuin suomea. 
Ruoka oli hyvää, kuten tällaisessa ravintolassa sopii odottaakin. Lista on suomalaista kunnioittava, sillä raaka-aineet olivat enimmäkseen kotimaisia: kuten poroa, puolukkaa ja lanttua. Kuvia en ottanut tällä kertaa ja senpä vuoksi en edes muista, mitä söin. Kuopukselle tarjottiin puolitettuja lastenannoksia, mutta hän valitsi normaalikokoisen alkupalan, pääruoan ja jälkiruoan ja kaikki maistui.


 
 
"Äiti, tuo sun mekko näyttää ihan keskiaikaiselta", totesi esikoinen tästä leningistä nähdessään sen ensimmäisen kerran roikkumassa narulla tuulettumassa.
 

"Se on 70-luvulta", kerroin ylpeänä.
 
"Siis keskiaikaista", hymähti tytär ja jatkoi matkaansa.
 
 
 
 

 
 
 Tämä Muumineiti-nimisen ompelimoateljeen varmaan 70-luvulla valmistama samettileninki sai kunnian olla synttäriasuni.
 Leninki löytyi viime talvena Remaken kätköistä, sinne se oli pelastettu Fidalta päätymästä kaatopaikalle. Syynä oli iso ratkeama hihassa sekä oletettavasti myös kauhean ummehtunut haju.
 
Ihastuin mekon värikkyyteen ja kauniiseen malliin, etenkin kaulukseen sekä mansetteihin. Repeämää lukuun ottamatta kangas oli erittäin hyväkuntoista. Sametti ei ollut painunut pesuissa, kuten nykysametille usein käy. Hihat olivat tosin aavistuksen liian lyhyet minulle, mutta muutoin leninki istui kuin valettu.
 
Pia kaivoi Remaken kätköistä violetin samettipalan, josta valmistettiin uudet, vähän pidemmät hihat. Saadakseni vahvan kellarinhajun pois leningistä, jouduin pesemään mekon koneessa useaan kertaan, vuoroin pesuaineella, vuoroin etikalla. Etikkapesuja vaadittiin varmaan kolme-neljä, ennen kuin pahin haju oli selätetty. Välissä jouduin pesemään useamman kierroksen normaalipesuja sekä tuulettamaan leninkiä päiväkaupalla ennen kuin etikan haju oli poissa.
 
Tässä oli taas todiste, ettei vesipestävää materiaalia ole menetetty, vaikka siihen olisikin tarttunut kellarinhajua! Etikka on ihmeellinen aine.


 
 
Jos joku sattuu tietämään jotain kyseisestä ompelimosta, olisin kiinnostunut kuulemaan lisää.
 
 
 
 

Kolmosen 13-vuotissynttärijuhlia vietimme kotona herkutellen isompien sisarusten leipomalla mutakakulla. Sisarukset yllättivät veljensä tämän saapuessa kotiin. Olivatpa he vielä tehneet Kolmoselle ikiomankin pikkukakun, joka oli leivottu mukiin, jonka hän sai koulustaan Pekingistä. Tuossa kansainvälisessä koulussa on tapana, että luokan vanhemmat järjestävät koko luokalle muistolahjan lukuvuoden päätteeksi, jolloin luokka hajaantuu ja syksyllä kasataan uudestaan. Samalla moni oppilas muuttaa pois Pekingistä ja uusia saapuu. Tähän lahjamukiin on painettu luokan kuva, mutta se tulee näkyviin ainoastaan mukin lämmetessä. Muulloin se on musta.
Ensi viikonloppuna synttärikierre saa jatkoa. Tällä kertaa sankarina on tätini, joka täyttää 80.
 
 
Mukavaa alkanutta viikkoa ja ihania syksyn viimeisiä päiviä.