Syyskuun luetut ja lukemattomat kirjat

Olen innostunut postaamaan lukemiani ja kuuntelemiani kirjoja. Näin seuraan samalla itsekin, kuinka paljon ennätän nauttia kirjallisuudesta kunkin kuukauden aikana. Syyskuun aikana nautin loppuun asti kuusi hyvää dekkaria.

Syyskuussa olin aika ahkera, vaikka työt veivätkin paljon vapaa-ajastani. Hullua vain on, että vapaa-ajallani yleensä puuhastelen kaikkea muuta kuin luen. Sen sijaan työmatkat varmistavat minulle pääsyn kirjallisuuden pariin. Äänikirja pärähtää päälle heti, kun käynnistän auton. Julkisilla liikkuessani minulla on aina kirja kassissani, joskus myös kuulokkeet korvilla.

Nyt syyskuun aikana olen uskaltautunut rohkeasti täysin uusille vesille ja tarttunut kirjoihin, jollaisia en muutoin valitsisi. Tästä johtuen olen myös luovuttanut aloittamiani teoksia. Edellisen kerran luovutin kirjan vuosi sitten, jolloin Napolin-matkamme innostamana ryhdyin kuuntelemaan Elena Ferranten ylistettyä Loistava ystäväni -kirjaa. Kuuntelin sitä tunnin ja luovutin. Minusta se oli niin tavattoman tylsä.

Syyskuussa luin Hesarista artikkelin Jussi Marttilan Turku-aiheisista murhista uutuusteoksessa Veden varaan. Löysin sen Storytelistä ja aloitin kuuntelun. Kuvaus on liian yksityiskohtaisen karmaisevaa (siitä huolimatta että kelasin jo ruumiinavauskuvauksen ohi) ja lukijan ääni on liian äijämäisen karhea ja monotoninen. Ehkä se sopii hyvin kuvaukseen elämän synkkiin puoliin perehtyneestä keski-ikäisestä yksinäisestä yksityisetsivästä, joka elämä pyörii hyvän ja pahan rajamailla. Ehkä tämä kirja sopii paremmin samankaltaisille miehille. Puolitoista tuntia riitti minulle.

Aloitin myös Stuart Turtonin bestseller-esikoisromaanin Evelynin seitsemän kuolemaa. Olin pitänyt kirjaa kädessäni kirjastossa ja kiinnostunut takakannen esittelystä, jonka mukaan kirja olisi Agatha Christien ja Black Mirror -tv-sarjan yhdistelmä. Agatha Christie -fanina innostuin, jälkimmäisestä minulla ei ollut hajuakaan. Olisi kuitenkin pitänyt lukea ensin Hesarin arvostelu ja tajuta, ettei moinen yliluonnollinen Elämäni murmelina -sekoilu ole minun juttuni. En ole edes koskaan jaksanut katsoa tuota mainitsemaani leffaa, ja samantapaisilla aineksilla höystetty trilleri ei todellakaan ole minua varten. Kuuntelin kirjaa puolisen tuntia ja kotimatkalla vaihtoin toiseen. 

Mitä sitten luin ja kuuntelin syyskuussa? Vanhoja tuttuja, kuten Agatha Christietä, ne lämmitävät aina mieltäni ovelasti punotuilla juoniverkoillaan, rauhallisuudellaan ja nokkelilla kielellisillä ilmauksillaan. Lisäksi Lars Svedbergin näyttelijänkyvyt tuovat äänikirjoihin aivan omanlaisensa aspektin ja syvyyden. Agatha Christiet äänikirjoina ovat oikeita hyvänmielen dekkareita, "feel good crime".

Kuunneltuani elokuussa Mirva Saukkolan uutuuden ja elämäni ensimmäisen chick lit -dekkarin kokeilin hänen vanhempaa tuotantoaan. Aloitin toimittaja Noora Honkasuon edesottamuksista kertovan trilogian, mikä oli minulle pettymys. Ensimmäisen osan Murha on muotia kuuntelin, mutta se pursusi niin imelää romantiikkaa ja seksiakteja, että oli vähän liikaa tällaiselle keski-ikäiselle perheenäidille. Itse juoni kannatteli sen verran, että kuuntelin lyhyen romaanin loppuun.

Oli minulla myös mahtavia kirjallisuuselämyksiä uusien ystävien parissa. Löysin saksalaisen Tatjana Krusen, jonka Grabt Opa aus! löytyy sekä pääkaupunkiseudun kirjastosta Helmetistä että lyhentämättömänä Bookbeatistä. Kirja on täyttä korpinmustaa huumoria ja nauroin välillä vedet silmissä. Kyse ei ole mistään perinteisestä dekkarista, vaan juoni on outo, sinänsä liiankin outo ja vähän hepponen gangsteritarina. Sitä ei ole punottu yhtä loistavasti kuin pari vuotta sitten esittelemäni  Angelika Buschan romaanin juoni, mutta henkilöhahmot ja kirjailijan tyyli ovat vähintäänkin yhtä hauskoja, artopaasilinnamaisen kuivalla huumorilla höystetty karmaiseva tarina. Mistähän johtuu, että meillä Suomessa hallitaan musta huumori lauluissa muttei dekkareissa? Meillä on Gösta Sundqvist ja Arttu Wiskari, muttei vastaavaa dekkaristia.

Vahingossa päädyin myös lukemaan aika karmaisevan brittidekkarin. M.R.C. Kasasian -nimisen kirjailijan The Mangle Street Murders -kirjan simppeli mutta viktoriaanisuutta ja sherlockholmes-tyyliä tihkuva kansi veti minua puoleensa ja lainasin kirjan kirjastosta jo ennen koronasulkua. Olen uusinut sitä moneen otteeseen ja nyt viimeisen pakon edessä ennen uhkasakkoja luin kirjan. Samalla seurasin tekstiä kuunnellen sitä Emma Gregoryn lukemana äänikirjana. Juoni on todellakin aika karmaiseva, viiltäjäjack-tyylinen tarina 1880-luvun Lontoosta. Silti kyse ei ole mistään tavallisesta sarjamurhaajatapauksesta, vaan juonikkaasti punotusta murhavyyhdistä, jota selvittävät erimielisyyksistään huolimatta yhdessä paikallinen julkkis, ylimielinen "henkilökohtainen etsivä" Sidney Grace, ja hänen älykäs ja empaattinen holhokkinsa March Middleton. Kumpi onkaan oikeilla jäljillä ja kumpi väärässä...? Sarjaan kuuluu useampia osia, jotka polttelevat mieltäni ja haluan lukea ja kuunnella jatkoa tämän etsiväparin tarinaan.     

Syyskuussa löysin myös uuden mahtavan ruotsalaisen dekkarikirjailijan. Kristina Appelqvistin Helena Waller -pehmodekkarisarjasta minun on kirjoitettava vielä myöhemmin aivan oma postauksensa.

Syyskuun aikana luin ja kuuntelin loppuun seuraavat kuusi dekkaria: 

englanniksi (paperikirja Helmetissä ja äänikirja Storytelissä): 

M.R.C. Kasasian: The Mangle Street Murders (Gower Street Detective Series osa 1)

ruotsiksi (paperikirja Helmetissä ja äänikirja Storytelissä ja Bookbeatissa): 

Kristina Appelqvist: Minns mig som en ängel (Helena Waller -sarja, osa 1)

saksaksi:

Tatjana Kruse: Grabt Opa aus! (paperikirja Helmetissä ja lyhentämätön äänikirja Bookbeatissa)

Christiane Franke ja Cornelia Kuhnert: Miss Wattenmeer singt nicht mehr (Bookbeat)

suomeksi (Storytel): 

Agatha Christie: Hercule Poirot ja salainen kaava 

Mirva Saukkola: Murha on muotia