Induktioliesiostoksilla ja italialaisessa kahvilassa Helsingin pitäjän kirkolla

Olen kaivannut induktioliettä jo vuosia. Singaporessa, Töölössä ja Pekingissä totuimme kaasulieden nopeuteen, ja kun kerran on päässyt maistamaan vaivattomuutta, tuntuu sähköliesi aivan hirmuisen kömpelöltä ja hankalalta. Niinpä edellisessä kodissamme selvitimme kaasun mahdollisuutta, mutta kaasun vetäminen taloon osoittautui mahdottomaksi ja kaasupullon kanssa pulaaminen ei puolestaan innostanut. Niinpä me olimme aikamme pohtineet ja selvitelleet mahdollisuuksia, ja kun eräänä päivänä vanha sähkölietemme veti viimeisen henkosen ja sammui, ajoimme kauppoihin ja ostimme induktion.

Me rakastimme induktioliettämme. Ainoa mikä siinä kiusasi, oli hipaisunäppäinten monimutkaisuus. Lieden säätämiseksi piti joka kerta painaa montaa eri näppäintä. Muutoin se oli unelma: nopea, vaivaton, turvallinen. Kun vesi kiehui, liesi säätyi itsestään hiljaisemmalle. Kun unohdin veden kiehumaan kattilasta tyhjäksi, liesi tunnisti tyhjän kattilan ja sammutti itsensä. Enää en sulattanut muovisia rintapumppuja kattilan pohjalle kuten aiemmin. Eikä paperiastia syttynyt tuleen, kun mieheni pani vahingossa väärän hellan päälle - induktiohan lämmittää vain vain tunnistaessaan teräksisen astian. 

Kun muutimme, jouduimme hyvästelemään induktiomme ja hyväksymään keraamisen lieden. Liesi oli jo vanha, ja koska emme halua hylätä hyväkuntoisia vanhoja esineitä uusien tilalta, ajattelimme, että käyttäisimme vanhan loppuun. Keittiömme kodinkoneet ovat kaikki yli 20 vuotta vanhoja, ostettaessa olleet varmaan parasta saatavilla olevaa laatua, sillä asuntomme myyjä oli taloa remontoidessaan hankkinut aina vain parasta ja kalleinta: keittiökaapit on teetetty Saksassa ja hanat tilattu Italiasta. Tähän mennessä ainoastaan alkuperäinen astianpesukone on vetänyt viimeisensä ja korjaaja suositteli koneen vaihtamista vedoten putkiin, joita ei pysty näkemään. Kun vanha kone irroitettiin, selvisi, että putket olivat lähes läpiruostuneet ja olisivat voineet aiheuttaa vesivahingon.

Olemme siis odottelleet vuosia keraamisen lieden hajoamista, mutta se on toiminut kuin unelma. Paitsi siis, että se on hirmuisen hidas lämpenemään, jäähtymään ja lisäksi vaarallinen, koska käytämme sitä jatkuvasti laskutilana, koska pöytätasoa ahtaassa keittiössämme on vähän. Pari kertaa pieniä palovahinkoja on jo sattunut, kun joku on vahingossa pannut päälle väärän hellan, jonka päällä on ollut syttyvää materiaalia. Joka ilta kun lämmitän maitoa mikrossa, nostan mikrosta muovikuvun hellalle ja myöhemmin palaan alakertaan tarkistamaan, ettei hellaa vain ole vahingossa käännetty päälle. Nupin kun tökkää niin helposti jollain esineellä kääntymään.

Heinäkuussa Hesarissa oli sitten juttu paloturvallisuudesta ja se sai meidät heräteltyä. Meidän hajamielisyytemme ei varmasti tästä enää parane ja perheessämme on niin montaa keittiössä touhuajaa. Miksi ottaa riski, että koko puutalo palaa joku päivä. Näiden seitsemän vuoden, jolloin me (tai vuokralaisemme) olemme tätä taloa asuttaneet, sekä edellisen omistajan 20 vuoden aikana keraaminen lietemme on varmasti jo palvellut kunniakkaasti pitkälle. Ja kukaties joku toinen vielä antaa sille uuden elämän jossain toisessa keittiössä. 

Yhteistuumin päätimme lähteä induktioliesiostoksille. Ajoimme Tammistoon ja kiersimme kaupoissa valikoimaa tutkien. 

Meillä oli muutama tiukka kriteeri valinnallemme:

- Levyjen lämpötilansäädön pitää olla mahdollisimman yksinkertainen: ei plussaa/miinusta tai että ensin valitaan levy ja sen jälkeen pääsee muuttamaan lämpötilaa, vaan mieluiten että jokaiselle levylle ja jokaiselle lämpötilalle pitää olla oma valintanappula.

- Liedessä pitää olla booster-mahdollisuus eli nopean kiehauttamisen valinta.

- Pitää olla ainakin kaksi isoa levyä, jotta yhtä aikaa voi keittää pastaa isossa kattilassa ja kastiketta isolla paistinpannulla tai yhtä aikaa mahtuu liedelle kaksi valtavaa paistinpannua.     

- Lieden reunaa suojaa metalli tai ainakin reunat on viistottu, jotta emme saisi reunaa hajalle kolauttamalla kattilalla.

- Edellisen hellan aukko on 60 cm, mikä määräsi myös uuden hellan koon.

Hyvin nopeasti totesimme, että etsimämme liesi löytyy hintahaarukkasta 600-900 euroa, jolla saa hyvän peruslieden. Mitään erikoisuuksia me emme liedeltämme kaivanneet. Mielen vaihtoehdot putosivat nopeasti pois valikoimasta, koska sen tämän hintaluokan liesistä puuttuu booster-toiminto.

Aika nopeasti vaihtoehdoiksi löytyi kaksi hyvää, joissa on lähes kaikki yllämainitsemani edut. Toinen oli Electroluxin HHB630FNK, jossa positiivisenä lisänä on grillausmahdollisuus. Liesi on saanut paljon positiivisia arvioita Ruotsista, josta liesi on peräisin. Valitettavasti nettisivuni halusi väkisin kääntää arviot ruotsista suomeksi ja automaattikäännökset olivat enemmänkin kummallisia. Mutta käyttäjät vaikuttivat tyytyväisiltä (11 käyttäjän keskiarvosana 5/5 tähteä) ja etenkin lieden grillausmahdollisuutta ylistettiin. 

Toinen oli puolestaan hieman kalliimpi AEG:n Saksassa valmistettu IKE64471FB. Tässä puolestaan lisänä on Maxisense-keittoalue, jossa pystyy kädenkäänteessä vaihtamaan kuumemmalta viileämmälle levylle. Tämä on saanut paljon arvosteluja Keski- ja Itä-Euroopasta, sanallisten arvosteluiden pakkoautomaattikäännökset ovat lyhyitä ja epäselviä, joten niistä ei saanut kauheasti tolkkua. 17 käyttäjältä liesi on saanut keskiarvosanaksi 4,5/5 tähteä eli hyvät arvostelut sekin.

Otimme tunnin aikalisän ja lähdimme pohtimaan ostospäätöstä kahvilaan. Lähistöltä löytyi Helsingin pitäjän eli Pyhän Laurin kirkon (pääkaupunkiseudun vanhimman rakennuksen) vierestä kahvitupa Laurentius, joka kartan mukaan on "viihtyisä". Ajoimme sinne ja löysimme vanhasta hirsitalosta mukavan tunnelmallisen kahvilan, jossa tarjolla on niin erikoiskahveja, kakkuja kuin italialaista artisaanigelatoakin. Kahvilan pihapiirissä on pizzauuni, josta saa aitoa napolilaista pizzaa. Kahvitella voi niin sisällä kuin terassillakin.

Tullessamme kahvila oli aivan täpötäynnä, huomasimme etenkin pizzan ja jäätelön vetävän väkeä taloon. Valitsimme kahvit, kakut (pistaasijäätelöäkin oli pakko maistaa) ja istuimme pöytään, jossa kahveja juodessamme selasimme netistä tarkempia tietoja noista hellamalleista. Muutama mainosvideokin tuli katsottua.

Joku kerta täytyy tulla maistamaan pizzaa ja sunnuntain brunssikin houkuttelisi. Litra pistaasijäätelöä voisi lähteä mukaankin. Kesäiset kuvat ovat siis heinäkuulta, mutta kahvila on edelleen auki ja pizzauuni lämpimänä. 

Kahvittelun jälkeen teimme päätöksen ja ajoimme ostamaan AEG:n lieden. Grillaus- ja Maxisense-toiminnot eivät asiaan vaikuttaneet (arvelimme, ettei niiden käyttöä varmaan tulisi edes opeteltua). Valinnan ratkaisivat loppupelissä reunat, jotka AEG:ssä ovat mataliksi viistotetut, kun taas Electoluxissa tasaisen korkeat (ja helpommin rikki kolautettavat). Ja kuulemma AEG:tä pidetään astetta laadukkaampana kuin Electroluxia. Näin kolmen kuukauden koekäytön jälkeen olemme edelleen tyytyväisiä. Nyt pidetään peukkuja, että tämä liesi kestää vähintään seuraavat 20 vuotta!   

Huippua muuten, että edelleen hyväkuntoinen vanha hellamme jatkaa myös yhä elämäänsä. Panimme ilmoituksen Tori.fi-myyntipaikalle ja tunnin sisällä se oli haettu uuteen kotiin!