tiistai 6. lokakuuta 2020

Syksyisiä juttuja ja metsäretkiä






Tänään on vaihteeksi niin sateinen päivä, etten muista milloin viimeksi on ollut tällaista. Olisiko ollut kolme viikkoa sitten, jolloin kävimme sieniretkellä poimimassa viimeiset kanttarellit ja löysin aivan hirveästi suppilovahveroita. Jouduimme jättämään metsään niitä paljon todettuamme, ettemme jaksaisi enempää putsata kerralla. Varsinkin kun ne jäivät minun siivottavakseni. Äänikirjaa kuuntelin samalla, kun puhdistin niitä tuntikausia. Nyt niin kuivatettuna aika iso määrä odottamassa talvisia sienikeittoja.









Itse asiassa tänään oli aikomuksemme lähteä taas sieneen, mutta sadepäivä muutti suunnitelmat. Ehkä ensi viikonloppuna sitten. Sitä paitsi heräsin tänä aamuna kurkkukipuisena ja kävin iltapäivällä koronatestissä. Parempi siis olikin olla lähtemättä metsään tartuttamaan ketään - niin kuin vaikkapa peuroja tai metsänhenkiä...    










Onneksi tässä viikkojen myötä on ollut ulkoilumahdollisuuksia monenlaisia. Haltiala on ollut pyörälenkkiemme etappi näin syksylläkin, tosin viime retkestä on jo aikaa pari viikkoa. Silloin oli jopa harvinaisen viileää, lähdimme aurinkoisessa säässä, mutta terassilla istuessamme ilma muuttui yhtäkkiä ja paluumatka sujuikin viileämmissä merkeissä. Onneksi olin sentään ottanut varalta käsineet mukaan...












Mutta voi että, miten viikko sitten kesäilmat taas palasivat. Tai melkein. Luontokin taisi mennä sekaisin, sillä löysin metsästä kypsyviä ahomansikoita. Mittarin mukaan oli 20 astetta, tosin nahkatakki ei kuitenkaan ollut kävelyllä yhtään liikaa. Kotipihalla kokeita korjatessani tarkenin kyllä hyvin kääriytymällä lämpimään neuleeseen. Ja illalla istuskelimme naapurien kanssa pitkään yöhön viltteihin kääriytyneinä. Voi kun ei talvi tulisi vielä pitkään aikaan...

Sisäänajoin uusia pupulenkkareitani niin, että sain valtavat vesikellot kantapäihini. Pyöräilimme ja lenkkeilimme, löysimme kotikaupunkimme metsistä uskomattomia paikkoja, joiden olemassaolosta meillä ei ole ollut tietoakaan. Aidattuja alueita, salaisia bunkkereita. Mielikuvitus laukkaa, mitä kaikkea näissä tapahtuukaan. 










Mutta nyt siis toisin kuin Trump, odottelen kotona karanteenissa tuloksia. Toivottavasti en pitkään.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)