Kirjailijatreffeillä Roslagenin saaristossa

On erään kirjailijan syy, miksi menimme Roslagenin saaristoon. Tyttäreni on lukenut useita hänen kirjojaan ja halusi päästä näkemään kirjojen tapahtumapaikat. Eikä siinä kaikki. Hän oli myös selvittänyt, että kirjailija itse asuu saaristossa. Hänelle tyttäreni kirjoitti ja sopi tapaamisen. Ja niin siinä kävi, että eräänä aamuna huomasin istuvani tunnetun kirjailijan kanssa treffeillä kolmantena pyöränä. Minä joka en ole lukenut yhtäkään hänen kirjaansa enkä tiedä niistä yhtään mitään. No myönnettäköön, että tyttäreni on kyllä puhunut kirjoista tosi paljon ja yrittänyt selittää minulle niiden juonta ja analysoida niitä minulle. Aivan kuin olisin jaksanut kuunnella.

Taustalla siintää Ahvenanmaa

Loppujen lopuksi vietimme kokonaisen päivän tämän kirjailijan kanssa. Hän vei meitä kirjojensa tapahtumapaikoille ja mikroruokalounaalle kotiinsa. Tyttäreni keskusteli hänen kanssaan kirjoista ja yhdessä me kaikki analysoimme maailmaa. Kirjailija kertoi meille uskomattomia asioita elämästään ja kokemistaan seikkailuista. Aasia yhdisti meitä kaikkia, samoin kiinnostus historiaan. 

Jälkeenpäin minulle selvisi kirjailijan kirjoittaneen myös dekkareita. Nehän on minunkin luettava.

Kirjailijan kotoa lähdimme mukanamme valtava kassillinen hänen kirjoittamiaan kirjoja, jotka hän halusi lahjoittaa tyttärelleni - omistuskirjoituksella tietenkin.

Kiitokseksi kaikesta näkemästämme, kuulemastamme ja saamastamme, veimme me hänet illalla syömään ravintolaan. Ravintolan terassilla näimme kaksi ihmellistä luonnonilmiötä, u hämmästyttivät tämän vuosikymmeniä saaristossa asuneen kirjailijankin. Ensin aurinko teki laskiessaan mielettömän kuunsillan meren ylle. Kameralla en saanut sitä kunnolla ikuistettua. Sen jälkeen huomasimme, kuinka vedenpinta lähes poreili, niin täynnä se oli pinnassa pujahteleviä pikkukaloja. Uskomattoman päivän jälkeen palasimme vielä yöksi täyshoitolaamme. Seuraavana aamuna vuokrasimme vielä täysihoitolamme emännältä pyörät ja teimme kierroksen edellisenä päivänä vierailemissamme paikoissa, ennen kuin palasimme iltabussilla Tukholmaan.

Kun myöhemmin kerroin saksalaiselle ystävälleni, kenet olimme tavanneet ja missä, hän oli aivan kade. Hänkin rakastaa Ruotsia, sen luontoa ja kaiken kukkuraksi tämän kirjailijan kirjoja.

Yöni olivat aika unettomia vanhassa täysihoitolassa. Olin päässyt puoliväliin ja kaikkein kauheimpiin kohtiin Tukholman saaristosta kertovassa jännityskirjassani, jota olin lukenut ennen reissua ja koko alkumatkan ajan. Moneen kertaan olin meinannut lopettaa sen kesken, mutta vielä olin antanut kirjalle mahdollisuuden. Kunnes Roslagenissa kirjan maisemat, 100 vuotta vanha talo ja 19-vuotias tyttäreni seurassani nostivat vilkkaan mielikuvitukseni liian vauhdikkaaseen lentoon. Valvoin yöt, yritin lukea rempseän leppoisaa Sophie Kinsellaa rauhoittuakseni ja hautasin pelottavan dekkarini
matkalaukkuni pohjalle. Kuinka yksi kirja voikaan saada ihmisen ahdistumaan niin.

Seuraavaksi kerron, mikä kirja se oli.