Historian havinaa Vadstenan luostarihotellissa ja linnassa

Sinä sunnuntaiaamuna, kun konsertin ja trooppisen illan jälkeen heräsimme, satoi tuntikausia aivan kaatamalla kuin tropiikissa. Sade piiskasi maata vaakasuorassa ja me kauhulla mietimme, kuinka selviämme kävelymatkasta laukkuja kiskoen. Yritin tilata taksin, mutta tuloksetta. Onneksi herttainen vuokraemäntämme tarjosi meille kyydin keskustaan, emme tosin kehdanneet kertoa jäävämme kaupunkiin ja vaihtavamme vain yösijaa. Halusimme näet yöpyä viimeisen yön luostarissa.

  

Matkaa suunnitellessamme oli alusta lähtien selvää, että keskiaikaisessa kaupungissa yövymme tietysti keskiaikaisittain. Mutta emme tietenkään olleet ajoissa varautuneet ja varanneet yösijaa. Keväällä huomasimme olevamme jo erittäin myöhässä, joka ainoa yösija Vadstenassa oli varattu ja ainoa vapaa majoitus konserttiyöksi löytyi yli 10 km päästä Motalasta. Sielläkin tylsästä laatikkomaisesta Best Western -hotellista. 

Lopultahan me onnistuimme saamaan peruutuspaikan airbnb-mökkiin hevostilalle, mutta yö keskiaikaisessa luostarissa kummitteli yhä mielessämme. Pommitin hotellia viesteillä, että mikäli huone vapautuisi ja jossain vaiheessa meillä oli useita erilaisia varauksia eri kautta. Huonetta konserttiyöksi emme sitten onnistuneet saamaan, joten loppujen lopuksi yövyimme airbnb:ssä kaksi yötä ja kolmannen yön vietimme lopulta luostarihotellissa Klosterhotellet Vadstena.

Hotelli on aivan mielettömän ihana, vanha, kaunis ja tunnelmallinen. Toki se on jopa nykyturistin makuun jopa ylellinen ja aivan toisenlainen kuin se askeettinen rakennus, joka sen on täytynyt olla palvellessaan ensin kuninkaanlinnana 1200-luvulla ja sata vuotta myöhemmin birgittalaisluostarina. 

Yövyimme vuodelta 1293 olevassa päärakennuksessa, jonka toisessa päässä olevissa museotilat ovat vielä siinä asussa, missä luostari oli Pyhän Birgitan aikana, hänen rukoillessaan ja saadessaan näkyjään samoissa huoneissa.

Kuten kuvistakin näkee, oli huoneemme oikein viihtyisä. Rakennuksesta varmaan kerrotaan vaikka mitä kummitusjuttuja - kuten aina vanhoista rakennuksista, mutta yhtään ei pelottanut. Jotenkin tunsin, että kaikkialla suorastaan huokui rauha ja turvallisuuden tunne. Silloinkin kun palasimme illanhämärässä luostarin hautausmaan kautta.

Sateen tauottua kävelimme - jälleen kerran! - linnalle. Samaan paikkaan, jossa olimme jo viettäneet kaksi päivää sitä ennen. Olimme jo olleet kerran linnan sisätiloissa, yökierroksella, mutta halusimme tutustua tiloihin myös päiväaikaan. Tutustuimme museoon hyvin hartaasti, vietimme siellä tuntikausia ja luimme joka ikisen tekstin. Istuimme pitkiä toveja niillä samoilla puisilla ikkunapenkeillä, joilla prinssit ja prinsessat ovat istuneet meitä ennen 500 vuotta sitten (heidän puuhun raapustetut pelilautansa ovat yhä näkyvissä penkeissä) ja googletimme lisätietoja historiasta. 

Sen jälkeen, kun kuningas Magnus Eriksson ja hänen kuningattarensa Blanka olivat lahjoittaneet Birgitalle vanhan Bjälboättens-kuninkaanlinnan luostaria varten (sen jossa yövyimme), oli Kustaa Vaasa rakennuttanut uuden nykyisen linnan paikalle. Tuo puulinna, jossa vietettiin Kustaa Vaasan ja Katariina Stenbockin häät, paloi myöhemmin. Se oli myös tapahtumapaikkana Kustaa Vaasan tyttären Cecilian aiheuttamalle skandaalille, joka nykyään tunnetaan nimellä Vadstenabullret. Sisarensa Katarinan häiden jälkeen 19-vuotias Cecilia-prinsessa pääsi isoveljensä Erikin mukaan saattamaan nuortaparia matkaan Tukholmasta Itä-Friisiaan Saksanmaalle. Seurue yöpyi Vadstenan linnassa, jossa vartijat yhyttivät sulhasen pikkuveljen Johanin prinsessa Cecilian makuukammarista. Tapahtumien jälkipuinnissa maiden väliset suhteet kärsivät, nuorenparin muutto Itä-Friisiaan lykkääntyi puolellatoista vuodella ja suoraan rysän päältä kiinnijääneen nuoren Johanin arvellaan ajan tavan mukaan menettäneen rangaistukseksi miehisiä osiaan.  

Nykyisen renesanssilinnan, Vadstena Slottin, on rakennuttanut Kustaa Vaasan poika Magnus-herttua, joka puolestaan kärsi mielisairaudesta. Hänen elämästään ja sairauden aiheuttamista näyistä johtuvista teoistaan kerrotaan linnassa useita tarinoita. 

Matkalla linnalle näimme kävelytiellä rannassa parikin seuruetta, jotka olivat sateen jälkeen valmistautuneet uimareissuun (pyyhkein ja kylpytakein). Solsidan-elokuvan nähneenä kiemurtelin, jotta en purskahtaisi nauruun. Tämä tapa marssia kaupungin halki kylpytakeissa aamu-uinnille on jotenkin niin kaukana suomalaisesta kulttuurista. Vaikka muistankin erään juhannuksen kymmenisen vuotta sitten, kun ystäväni ja minä sekä muutama mukula kuljimme kylpytakeissa Eiran poikki merenrantaan. Oli tuulista ja kylmää, mutta saunasta piti päästä pulahtamaan veteen! Turistit kuvasivat meidän pulikointiamme.

Gamla Konditoriet, Vadstenan vanhin kahvila oli paikka, johon vielä piti pysähtyä paluumatkalla. Oi, mitä herkkuja ruotsalaisten konditorioiden hyllyt notkuvat, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta. Voi että, miten ihastuin sellaisiin sitruunaisiin marsipaanileivonnaisiin. Citronrutor, niitä voisi syödä päivät pitkät. Onneksi niitä ei löydy Suomesta...

Laten lipittäjänä hämmästyin ruotsalaisessa kahvilakulttuurissa sitä, ettei Ruotsissa saa lainkaan lattea rasvattomalla maidolla! Kahviloissa minua tuijotettiin aivan kakkosella, kun yritin pyytää rasvatonta maitoa. Ei ollut tarjolla edes kevytversiota, vain rasvaista täysmaitoa. Koko käsitettä ei kerta kaikkiaan edes tunnettu! Kun sama tapahtui myös Starbucksissa, jossa olen sentään ympäri maailmaa juonut latteni aina rasvattomana (no ainakin Suomessa, Kiinassa ja Englannissa), oli pakko uskoa, että kahvilakulttuureissamme on todellakin yllättävän isoja eroja naapurimaiden välillä. Ruotsalainen latte on paksu, kermainen ja makea, toisin kuin minun hieman pistävänmakuinen kevytjuomani. Olen ennemmin karvaan maun ystävä :)

Mutta vielä palatakseni Vadstenan vanhimpaan kahvilaan. Täällä kuulimme ensimmäisen kerran puhuttavan suomea. Ja ylipäätään muuta kieltä kuin ruotsia.

Pyhän Birgitan hauta

Iltapäivällä tutustuimme vielä luostarin kirkkoon ja osallistuimme Vesperiin, iltajumalanpalvelukseen.  Paikalla oli todella paljon väkeä, paljon pappeja ja harmaisiin villaviittoihin pukeutuneita pyhiinvaeltajia. 

Vesperin jälkeen vaihdoin farkkumekon taas siistimpään asuun ja menimme syömään luostarin fiiniin ravintolaan. Se oli kylläkin äidin makuun valittu ruokapaikka, tytär olisi mieluummin syönyt aasialaista pikaruokaa kuin hummerikeittoa ruotsalaisittain...

Ruokailun jälkeen kymmeneltä teimme vielä yhden kävelylenkin, tietenkin linnalle - kuinkas muuten! Kaupunki oli jo aivan hiljentynyt, koko matkan aikana tapasimme yhden bitcoinien ja tyttöystävänsä perään itkevän narkkarin sekä keski-ikäisten miesten seurueen, joka oli palaamassa veneelleen ja yritti houkutella meitä mukaansa. Toivotimme heille mukavaa iltaa ja kuljimme pimeän ja yksinäisen linnan poikki. Oli vaikea uskoa, että edellisenä iltana linna oli ollut niin eläväinen. 

Kaupungin keskustaa kohti suunnatessamme melkein törmäsimme samaan narkkariin, joka kovasti huitoi ja heilutteli meille ja huuteli tervehdyksiä suomeksi. Hän jäikin sitten illan viimeiseksi näkemäksemme ihmiseksi. Lämpimänä sunnuntai-iltana klo kymmenen Vadstenan kaupunki on aivan kuollut. Ei ristinsielua liikkeellä. Oikaisimme hautausmaan kautta hotelliin nukkumaan.