maanantai 28. toukokuuta 2018

Viikonlopun puuhia

 
 
 
  
 
 
 


 
 

 
 
 
 
 
 
 
 

  
 

 
 


 
 
  
 
Viimeinen viikonloppu ennen kesälomaa. Opettajan työssä sitä voisi kutsua arviointiviikonlopuksi. Arvosanojen piti olla kirjattuna Wilmaan tänä aamuna, joten koko viikonloppu meni enemmän ja vielä enemmän arvosanoja pohtiessa. 
 
Olen loistava keksimään vaihtoehtoista tekemistä, kun vähemmän mieluisat työt odottavat. Kenkien hoitaminen varastoon on juuri sopiva tällaiseksi sijaispuuhaksi. Edellisellä viikolla oli mieheni jo vihjaillut talvikengistä eteisessä ja kysellyt, milloin ne mahtavat siitä kadota. Olin vastannut että kesälomalla, mutta tänä viikonloppuna priorisoin ja kaikkein ensimmäiseksi ryhdyin puhdistamaan kenkiä. No, oikeastaan tein sen arvioinnin yhteydessä. Sain välillä pienen hengähdystauon ja aikaa sulatella ajatuksiani, kun kävin suihkuttelemassa kenkiä. Sen jälkeen taas jatkoin arvosanojen laskemista ja arviointilauseiden pohtimista. Kaksi päivää humahti täysin näissä kahdessa tärkeässä tehtävässä.
 
Mieheni hoivasi minua laittamalla ihania herkkuja, kuten yleensä. Esimerkiksi grillattua turskaa viismausteella maustettuna (kaikki lapset tykkäsivät siitä aivan älyttömästi) ja minun lemppariani, fenkolisalaattia. Ehkä julkaisen nämä Strömsö-kokkien reseptit täällä joku päivä.
 
Ehdimme me sunnuntai-iltana sentään käydä katsomassa myös esikoisen esityksen. Sieltä kyllä lähdin kiiruusti ja kipitin jatkamaan töitä. Vasta illalla nukkumaan mennessäni huomasin, että ai niin, maanantain oppitunnitkin pitäisi vielä suunnitella... 
 
Onneksi olin istunut viime viikolla koululla pitkiä iltoja tekemällä QR-koodiratoja nettitehtävistä ja niillä selvisin osan tunneista. Tänään istuin taas myöhään iltaan töissä väsäämässä lisää QR-koodeja huomiseksi. Viimeiset tuntisuunnitelmat tänä keväänä.  :)
 

2 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia ja siis aivan ihania persoonallisia kenkiä, tykkään niin paljon. Väriä elämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun vaatekaapistani ei taida löytyä muita kuin persoonallisia kenkiä :)

      Poista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)