Bongasin tämän haasteen Marjukalta Fab Forty Something -blogista ja minullehan tämä sopii kuin piste i:n päälle. Rakastan ruokaa. Kun aikoinaan nuorena matkustin Singaporeen poikaystävääni tapaamaan, ensimmäisellä lennolla vierustovereinani ja keskustelukumppaninani istui singaporelainen pariskunta. He olivat ensikosketukseni aasialaisuuteen. Muistan kuinka he opastivat minua maansa kulttuurin ytimeen: "Me singaporelaiset rakastamme syömistä ja shoppailua." Tunsin tulevani kotiin.
Siinä mielessä minulla on aasialainen sielu, että ruoka on mielessäni lähes aina. Edellisen aterian jälkeen mietin jo seuraavaa. Tällaisella mielellä ja riittävällä seikkailunhalulla varustetun ihmisen on helppo selvitä Aasiassa: hyvä ruoka tuo aina mielihyvän ja ruoka on helppo keskustelunaihe, jos muut puheenaiheet päättyvät.
Toisaalta on erikoista, kuinka vähillä aterioilla elän ja kuinka uppoutuneena johonkin puuhaan saatan unohtaa kokonaan syödä. Sitä aasialainen tuskin ymmärtää. Kiinalainen tapa on tiedustella: "Oletko jo syönyt?" Neuvottelua ei kannata aloittaa, jos vastapuoli on nälkäinen. Eikä ruokapöydässä keskustella työasioista.
Millainen on aamupalasi?
En voi lähteä kotoa syömättä aamupalaa. Jos en syö ja juo pannullista kahvia, saan päänsäryn eikä päiväni lähde käyntiin. Aamupalaani kuuluu aina tietynlainen leipä, täsmälleen samanlaisen leivän syön joka päivä kuukausien tai vuosien ajan - kunnes kyllästyn siihen. Pekingissä söin kahden vuoden ajan joka aamu paksun, valkoisen, paahdetun ja voidellun paahtoleivän, jonka päälle levitin sitruunamarmeladia. Sitä tosin ei aina kaupasta saanut, jolloin jouduin turvautumaan bitter orange -marmeladiin.
Kun viimeisten viikkojen aikana sairastuin keuhkokuumeeseen, maistui minulle ainoastaan tulinen ruoka. Ayin kauhuksi, kiinalaisen lääketieteen mukaan kun sairaana saa syödä vain mietoja ruokia. Siitä lähtien olen syönyt ainoastaan ruispaloja, päällä vahvaa juustoa, tomaattia, chiliä ja korianteria.
Leipäni voi korvata ainoastaan eksoottinen aamupala. Esimerkiksi kiinalainen nuudelikeitto tai englantilainen aamiainen.
Arkinen bravuuri?
Syntyy mieheni käsissä. Hän on mestari loihtimaan aterioita vaikka tyhjästä ruokakaapista eikä siinä menee kauankaan, kun hän on pyöräyttänyt jonkun eksoottisen päivällisen. Vaikka osaan itsekin kokata, olen tavattoman hidas, unohdan jatkuvasti, mitä olinkaan tekemässä ja palaan tutkimaan reseptiä. Silloin harvoin, kun laitan arkiruokaa, teen makaronilaatikkoa tai keittoa ison annoksen, joka riittää useaksi päiväksi. Kun mieheni muutettua edeltä Pekingiin hoidin yksin perheen ruokahuollon, tein sunnuntai-illaksi kattilallisen kaali- tai linssikeittoa. Se riitti koko viikoksi - lapset kun vihasivat keittojani.
Suolaiset vai makeat herkut?
Yleensä kahvilassa otan mieluummin muhkean, täytetyn leivän, jossa on kasviksia ja mozzarellaa tai vuohenjuustoa täytteenä.
Makealle en ole perso, vaikka joskus niitäkin tekee mieli. Edellisen päivän pullaa en suuhuni pane, koska mielestäni on turha lihottaa itseään sellaisella, mistä ei edes nauti.
Mitä syöt, kun keittiön kaapeista ei löydy järkeviä raaka-aineita?
Panen mieheni loihtimaan jotain. Hän pystyy kyllä aina taikomaan jotain kuusihenkiselle perheellemme.
Paras lohturuoka?
En tiedä, onko minulla lohturuokaa. Salaatti? Tai ehkä ennemmin iso kupillinen lattea? Tai oikeastaan mikä ruoka vain käy.
Lempiruoka lapsena?
Pihvi ja ranskalaiset perunat. Ne olivat ravintolaruokaa, söimme ulkona tosi harvoin ja noita ei tarjottu koskaan kotona. Ihaniin lapsuusajan ruokamuistoihin kuuluu kuitenkin äidin tekemä maksakastike, mummin laittama läskisoosi ja isotädin lihakeitto, joka tuoksui hänen mökissään silloin, kun koko suku kerääntyi sinne kyläilemään. Ja sitten lisäksi pizza, jota teimme äidin kanssa lauantai-iltaisin: pizzaa ja Bergeracia. Päälle Kissa vieköön. Kuka muistaa?
Mitä jääkaapistasi löytyy aina?
Erilaisia maustekastikkeita: sambal oelekia ja muita chilikastikkeeta, sekä maitoa, voita ja juustoa.
Entä pakastimesta?
Leipää ja isäni poimimia marjoja.
Mausteet, joita käytät eniten?
Valkosipulia, chiliä ja suolaa.
Lempiruokakauppa?
Lähiruokakauppamme. Kolme vuotta sitten löysin ruokakaupassa asioimisen ihanuuden, kun koti ja lapset jäivät täysin minun vastuulleni. Pekingissä ryhdyimme mieheni kanssa käymään yhdessä viikonloppuostoksilla lauantaisin, Suomeen palattuamme perjantai-iltaisin. Mukavaa yhteistä aikaa. Välillä mieheni toteaa, että yksin hän joutuisi nopeammin, eikä minusta ole edes apua kaupassa. Höpöttelen vain hänelle niitä näitä. Kun näen tuttuja, saatan unohtua rupattelemaan pitkäksi aikaa. Tykkään kuljeskella hyllyjen välissä enkä ole tehokas. Mutta on ihanaa käydä lähiruokakaupassamme - oli se kotimme naapurissa Suomessa tai Pekingissä. Marketeissa käymme tuskin koskaan.
Mitä syöt kovimmassa kiireessä?
En mitään. Jos on kiire, en malta ajatella ruokaa. Selviän hyvin pitkiä aikoja syömättä, toisaalta saatan syödä kerralla todella paljon. Kyltymättömän vatsani ansiosta olen ylennyt blinijuhlien 20-kerhoon. :)
Uusin ruokainnostus omassa keittiössä?
Lomalla haluan testata reseptejä, joita opettelin tekemään Kiinassa. Viimeksi siihen oli aikaa syyslomalla, seuraavan kerran muutaman viikon päästä, kun kesäloma on alkanut.
Kiinnostavin ruokatrendi?
Marokkolainen tajine on hyvää, haluaisin että oppisimme tekemään sitä. Ja lähi-idän keittiö kiinnostaa.
Lempiravintola juuri nyt?
Käymme hyvin harvoin ravintolassa ja silloin etsimme suositeltuja paikkoja. Nykyisiä helsinkiläisravintoloita tunnen harvoja, mutta Mäkelänkadulla olevassa Brokadissa saa hyvää aitoa kiinalaista ruokaa. Siellä olen käynyt jopa kaksi kertaa vuoden aikana.
Mitä ruokaa tekee mieli nyt?
Nyt on helatorstain aatto ja mietimme ruokakauppaan lähtöä. Minun toiveenani on sitruunarisottoa, sellaista jota saimme ystäväni luona vappuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)