Lyhytlomia rannikon tuntumassa osa 2: Loviisa

Pari viikkoa sitten haikailimme Fiskarsiin, mutta sade-ennusteen vuoksi päädyimme Loviisaan. Sinne kun oli luvassa pilvistä mutta sateetonta. Linnoituksen raunioilla kävimme, mutta muutoin nähtävyydet olivat sunnuntain vuoksi kiinni.

Kaupungissa sattui kuitekin olemaan avointen puutarhojen päivä ja yhdessä (varmaan kaupungin suosituimmassa) kotipuutarhassa poikkesimme, mutta kovin en kehdannut kuvata yksityispihoja. Harmaana päivänä elämää oli lähinnä satamassa sekä vanhankaupungin Tuhannen tuskan kahvilassa, joka oli aivan täynnä. Kahvilan erikoisuus on vastine vedylle eli sunkki, "suolainen munkki", joka on täytetty kuin Lappeenrannassa Satama-Sannin lihapiirakkavety.

Retken jännittävin hetki alkoi paluumatkalle lähtiessämme, jolloin huomasimme auton etukumin kumisevan tyhjyyttään mukulakivikadulla. Ei selvinnyt, missä vaiheessa ja mikä oli kumin rikkonut, mutta reikä siinä oli ja kumi oli tyhjentynyt täysin auton ollessa muutaman tunnin parkissa. Oli jo ilta, eikä kaupungista löytynyt yhtäkään avoinna olevaa  autokorjaamoa tai rengasliikettä, mutta purukumilla me paikkasimme sen. Ainakin melkein. Auton varaosapakista löytyi pumppu, jolla voi pumpata ilmaa renkaaseen ja ilman mukana menee tahnaa, joka kovettuu reikään. Varaosakitti oli tosin vanhentunut jo vuonna 2016... 

Tuhannen tuskan sunkki

Cardigan // Odd Molly

Chinos // Scotch Maison

Tote bag in leather // Ted Baker

(all old treasures from my wardrobe)

Ystävällistä väkeä Loviisassa, sillä paikalle pysähtyi pari perhettä auttamaan. Eka yritti soittaa rengasammattilaiselle kaverilleen, joka oli syömässä läheisessä ravintolassa. Jälkimmäinen oli varmaan tämä samainen kaveri. Siinä vaiheessa mieheni oli kuitenkin keksinyt varaosakitin ja auttaja totesi, että homma näyttää olevan hyvin hoidossa. 

 

Neljä vuotta sitten vanhentunut kittausaine toimi ja sen avulla köröttelimme sata kilometriä kotiin. Välillä pysähtelimme ja testasimme paineen, vain ekalla kerralla piti pumpata lisää, sen jälkeen paikkausaine kovettui ja piti paineet. 

Jatkoa tähän tulee huomenna, jolloin matka jatkuu läntiseen Suomeen (ja selviää, miksi meillä oli niin kiire kotiin Loviisasta).

 

Skottitytön kesähame (lempihameeni osa 1)

Alkukesästä lupasin blogata kuvia lempikesähameistani. Niistä viime ja tämän kesän kierrätyslöydöistäni. Hassua kuitenkin että aika vähillä hameilla olen pärjännyt, vaikka olen kulkenut hameissa lähes päivittäin. Loppujen lopuksi jokapäiväisessä käytössä on ollut vain kaksi hametta. Tämä on niistä toinen. 

Löysin tämän skottiruutuisen Gantin hameen Emmystä viime kesänä. Hassuinta, että tämä oli epäröintiostos. Ensin tilasin tämän epäröiden. Sen jälkeen sovittelin tätä epäröiden. Jotenkin olin varma siitä, ettei tämä ole lainkaan minun tyyliseni. Minun hameissani on aina ruusuja - ei ruutuja. Milloin minä tätä käyttäisin? 

Outoa myös, että tämä on myös hyvin kaukana Gantin normaalista tyylistä. Olen tottunut mieltämään Gantin simppeleihin ja ajattomiin vaatteisiin. Korkeintaan ehkä kauluspaidoissa voisi olla tällaista ruutua, mutta silloinkin aivan plain, ei ruusukkein eikä graafisilla leikkauksilla somistettuna. Onkohan tämä ollut jonkun kokeilevan suunnittelijan mallikappale?

En edes muista, vaikuttiko hinta päätökseeni. Jostain syystä päätin antaa hameelle mahdollisuuden ja pidin sen. Eniten vaikutti se, että hame on erikoinen ja sen materiaali on ohutta puuvillaa. Lisäksi vuori on vielä aivan ohuenohutta puuvillaa, juuri kuten vuorin kuuluu mielestäni olla. Lempihameessani ei saa olla kiiltävää asetaattivuoria, polyesteristä puhumattakaan. Muutoin täydellisessä kesähameessa voin pitkin hampain hyväksyä kiiltävän viskoosivuorin, mutta ohut puuvillavuori on se, joka tekee kesähameen. Tämä kaikille valmistajille tiedoksi. Maksaa hame mitä vain, ei se ole sen arvoinen ellei vuori ole juuri oikeanlainen. Vuori on se, joka on ihoa vasten ja sen tulee tuntua iholla hyvältä ja hengittää. 

Niin siis pidin tämän hameen kokeeksi. Ja kun syksyllä koulut alkoivat, tuli siitä yllättäen lempihameeni. Kuljin töissä joka päivä tämä hame ylläni, kunnes syysilmat viilenivät. Lisäksi yksikään vaatteeni ei ole koskaan kerännyt töissä yhtä paljon ihailua kuin tämä vaatteeni. Niin moni kommentoi sitä kivaksi ja juuri minulle sopivaksi. 

Voisin varmaan nimetä tämän heinäkuun lempivaatteekseni. Todellakin lähes joka päivä olen kulkenut juuri tämä hame ylläni. Kaupungillakin huomaan, että se kääntää päät. Kai se on sen verran erikoinen. 

Skirt // Gant (a treasure bought as second hand )

Shirt // Odd Molly

Vinkkinä muuten, että Emmyssä on nyt kesävaatteiden ale -15% 23.7. asti. Minun myyntiartikkelini löydät täältä. 

Lyhytlomia rannikon tuntumassa osa 1: Tammisalo ja Tuusula

Tänä kesänä emme matkusta minnekään pidemmälle, vaan teemme päiväretkiä. Ruotsinkielisellä paikkakunnalla me käytämme ruotsia ja silloin tuntuu ihan siltä kuin olisi ulkomailla! Ja kun aikuiset tilaavat ruotsiksi, ei teinipojillakaan ole vaihtoehtoa. :)

 

Kesäkuun alussa tein isojen lasten kanssa päiväretken Tammisaareen. Oli aurinkoinen mutta vähän viileä päivä, kesäkuun helteet eivät ole vielä alkaneet, joten käyskentelimme vanhassakaupungissa ja satamassa. Minä vedin päälleni kaikki mukaan pakkaamani takit, jotta en palelisi. Samanaikaisesti vieressä joku työmies nikkaroi ilman paitaa. Ravintoloiden terassit olivat juuri saaneet luvan aueta ja rannassa olisi ollut kivanoloisia pizzaravintoloita sekä yksi kalliimmanpuoleinen fiinimpi ravintola. Meidän aprikoidessamme ravintoloiden terassit täyttyivät, joten me turvauduimme koronalta ja ajoimme kotiin pizzalle. 

Raaseporin linna oli aikamoinen vau-kokemus. Että meiltä Suomesta löytyy tällainenkin linna, vaikka aika raunioina onkin. Jatkoimme polkua pitkin lampaiden aitauksen läpi ja löysimme paimenen mökin. Lapset ihastelivat lampaita, minä 1700-luvun taloa.

Muutamaa päivää myöhemmin teimme kulttuurikierrosta Tuusulassa. Aleksis Kiven kuolinmökki, Erkkola (runoilija J.H. Erkon koti) sekä  Halosenniemi (taiteilija Pekka Halosen koti) olivat auki ja pääsimme niihin vierailulle. Aiemmin olin käynyt näistä vain Halosenniemessä, sillä Aleksis Kiven mökki on ollut aina kiinni yrittäessäni sisään. Kerran olen ikkunasta kurkistellut sisään. Erkkola on avattu vasta viime vierailujeni jälkeen ja sen tiloissa on tänä kesänä näyttely Tove Janssonista. 

Vieläkään en onnistunut pääsemään Ainolaan. Olen käynyt Tuusulassa monet kerrat, mutta se  aina ollut kiinni, kun olen yrittänyt sisään.  

Rikostarinoita Downton Abbeyn hengessä

Oletteko te seuranneet Downton Abbeyä? Minun täytyy tunnustaa, että olen nähnyt vain sarjan ensimmäisen kauden. Edes leffaa en ole nähnyt. Noloa tunnustaa, että olen aina ollut niin kiinnostunut kulttuurihistoriasta, että olisin jopa pyrkinyt opiskelemaan sitä (mikäli kulttuurihistorian olisi voinut aikoinaan valita pääaineeksi). Mutta vaikka nuoresta lähtien olen ollut Jane Austenin kirjojen ihailija, ei sellainen Downton Abbey-tyylinen juonien punominen ei oikein ole minun juttuni. Ahdistun odottaessani jutun selviämistä ja haluan onnellisen lopun heti eikä vasta viimeisessä jaksossa.

Sen sijaan epookkihenkinen tarina, jossa selvitetään seurapiirimurhaa kartanomiljöössä, on kyllä minun juttuni. Agatha Christiet ja Miss Fisher's Murder Mysteries - kyllä.



Mökillä vesien lämmittämiseen ja tiskaamiseen menee tuntikausia, joten minulla oli kesäkuussa hyvin aikaa kuunnella äänikirjoja. Löysin sattumalta Storytelistä Carola Dunnin The Honourable Miss Daisy Dalrymplestä kertovan sarjan, joista olen kesäkuun aikana kuunnellut viisi. Carola Dunn on Wikipedian mukaan ollut hyvin tuottelias (julkaissut 59 kirjaa), joista puolet on ns. "regency romances", historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat 1800- tai 1900-luvun alkuun. 

Romanttiset rikosromaanit Miss Daisy Dalrymplestä, lordin ennakkoluulottomasta ja emansipoituneesta tyttärestä, sijoittuvat puolestaan 1920-luvun alkuun, pian ensimmäisen maailmansodan päättymiseen. Hänen veljensä ja sulhasensa ovat kaatuneet sodassa. Isänsä kuoltua ja tämän arvonimen ja perinnön siirryttyä lähimmälle miespuoliselle sukulaiselle elättää Daisy itsensä itsellisenä naisena kirjoittamalla artikkeleita arvostettuihin aikakauslehtiin. Sattumalta hän on aina paikalla, kun sattuu murha, ja osallistuu murhatutkimuksiin Scotland Yardin rikosylikomisario Alec Fletcherin apuna. Vähitellen kirjojen myötä Daisyn ja Alanin välille kehittyy romanssi, jota luokkayhteiskunnassa pidetään sopimattomana: yläluokkainen neiti ja häntä vanhempi, keskiluokkainen, vaikkakin yliopistotutkinnon suorittanut, poliisi, joka on jäänyt leskeksi ja jolla on jo lapsi edellisestä avioliitostaan.

Sarjan ensimmäiset osat on julkaistu 90-luvulla ja uusia osia ilmestyy yhä edelleen. Pari vuotta sitten tuli sarjan 23. osa, jossa Daisy ei kuulemma edelleenkään ole ikääntynyt lainkaan. Kaikki murhat sattuvat siis muutaman vuoden aikana. 

Tarinat ovat kepeitä ja viihdyttäviä pehmodekkareita eli cozy mysteries, joita on helppo kuunnella, kunhan vain pysyy henkilökaartissa mukana. Lähes jokaisessa osassa murhaajaehdokkaita on useita, joten on pakko kuunnella tarkasti, jottei sekoa henkilöissä. Toisaalta kirjassa kerrataan tapahtumia Daisyn pohdinnoissa, mikä helpottaa keskittymistä samalla kun tekee töitä.

Storytelistä löytyy nähtävästi koko Carola Dunnin dekkarituotanto äänikirjoina, yhteensä 27 kirjaa. Lukijoita näyttää olevan useita, ensimmäiset kuusi kirjaa ovat kahden eri lukijan käsialaa. Näistä täytyy sanoa, että itse pidän enemmän kolmen ensimmäistä kirjaa lukeneen Bernadette Dunnin äänestä, joka sopii tällaiseen epokkikirjaan täydellisesti, hän on itse kuin 1920-luvun ilmentymä. Hyvin lukee myös seuraavien neljän kirjan lukija Mia Chiaramonte, joka puolestaan osaa matkia niin jenkki- kuin skottimurteiden puhujia loistavasti ja sai näin minut usein nauramaan. Minua ihan jännittää, millainen ääninäyttelijä mahtaa olla vuorossa seuraavan osan uusi lukija. 

Heinäkuussa olen kuunnellut sarjan äänikirjoja vähemmän, mutta viime päivinä olen taas aktivoitunut. Toivottavasti koti tulee tätä menoa hyvin siivotuksi... 
 
Tähän mennessä kuuntelemani sarjan osat:

1. Death at Wentwater Court

2. The Winter Garden Mystery

3. Requiem for the Mezzo

4. Murder on the Flying Scotsman

5. Damsel in Distress

6. Dead in the Water (menossa)

      

Ystävien kesken ja korkokenkiä ulkoiluttamassa

 

Tästä vuodesta tuli aika toisenlainen kuin odotin. Kuten juhannuksena jo kerroin, olen hyvin sosiaalinen ja tämän piti olla oikea juhlavuosi. Tiedossa oli kadunmitallinen rippijuhlia, niin oman lapsen kuin naapureidenkin, sekä viiskymppisiä, nekin omat ja kavereiden. Pisimmälle juhliin oli tarkoitus lähteä aina Sveitsiin asti, jossa olisin tavannut vanhoja opiskelukavereitani Saksan ajoilta lähes kolmekymmentä vuotta sitten. 

Kuopuksemme on tullut vanhempiinsa ja rakastaa juhlimista hänkin. Hänelle parhaat juhlat ovat illanistujaiset, joita vietämme joskus naapureiden kanssa. Silloin paikalla on sekä paljon aikuisia että hyvin paljon lapsia, lapsirikkaalla alueella kun asumme. Koska hän on porukan nuorin, isommat vetävät leikkejä ja pelejä, joissa hän saa olla mukana ohjattavana. Herkkujakin saa syödä ja limsaa juoda niin paljon kuin maittaa. Tylsiksi nämä juhlat muuttuvat vain siinä tapauksessa, jos ne päättyvät ennen puoltayötä. Tai kello kaksi. Pelottaa ihan, millainen partyanimal tästä lapsesta kasvaakaan, kun hän pääsee opiskelijaelämään. :)

Eilen, kun sattui taas sateeton ilta vähään aikaan ja tiesimme naapurienkin olevan lomalaisia, panimme ex tempore pystyyn pienet bileet. Aikuisille pihapöytään jasminin alle katoimme juustoja, viinirypäleitä ja vähän kuohuvaa, lapsille sisään sipsejä ja limsaa. Alakerran järjestelimme nopeasti vieraskuntoon kantamalla kaiken ylimääräisen makuuhuoneisiin. Nurmikkokin tuli viimein siistittyä kädenkäänteessä. Kuopus oli hetken ikionnellinen: parin naapuriperheen ja kahdeksan paikalla olleen lapsen myötä sisältä kantautui valtavasti hilpeätä naurua, kun he pelasivat murhaajaa. Suruksi ilo muuttui siinä vaiheessa, kun vieraat lähtivät jo ennen puoltayötä. Mutta eiköhän kauniita iltoja tule tänä kesänä toistekin.

Erään korona-ajan haaveeni toteuteutimme miehen kanssa viime viikolla. Vaikkemme usein käy ravintoloissa, mieleni on niin tehnyt syömään jonnekin parempaan ravintolaan. Jonnekin, johon voi pukeutua ja jossa listalta kuuluu tilata useampi ruokalaji. Korkokenkien ulkoiluttamiseksi sitä kutsun. Tällaiset kulinaristiset elämykset eivät puolestaan kiinnosta lapsiamme lainkaan, Vastaavia ruokiahan saa kotonakin ilman että tarvitsee pukeutua "nappipaitaan", joten minä ja mieheni saimme mennä luvan kanssa ihan kahdestaan. Toista olisi ollut, jos olisimme menneet jonnekin aasialaiseen ravintolaan. Nyt lapsille riitti, että he saivat puolestaan hakea naapuripizzeriasta pizzaa ja katsoa leffaa. Minä puolestani nautinnolla tälläydyin ja vedin hopeiset korkkarit jalkaan. 

 Mieheni varasi pöydän Alexanderplatsiin, jota olemme kuulleet kehuttavan. Ihan kiva ravintola, vaikka tyyliltään vähän turhankin rento bistro minun makuuni. Ruoaksi valitsin ykkösmenun, jossa alkupalaksi oli tartarpihviä. Pääruoan haukikvellenit vaihdoin lisämaksusta lemppariini paistettuun siikaan, josta en kesäisin saa koskaan tarpeekseni. Jälkiruoaksi sain sitruunavanukasta ja paahdettua marenkia. Hyvää oli, nyt taas on hetkeksi kaipuuni tyydytetty. 

Viileään iltaan varauduin pitkälahkeisin, joiden parina pääsin taas käyttämään viimekesäistä Emmy-löytöäni, Anne Fontainen silkkipuseroa, joka on aivan lempparini. Käytin sitä niin syksyllä kuin joulunakin, monen eri alaosan parina. Nämä kuvat ovat viime kesältä Ruotsista, Vadstenasta, viime perjantaina Helsingissä vain käsilaukku, kengät ja vyö olivat vaihtuneet juhlavampiin, hopeisiin korkkareihin, vyöhön ja siroon iltalaukkuun... 

Vielä on tänä kesänä tiedossa toinenkin samanlainen romanttinen illallinen miehen kanssa kahdestaan. Hääpäiväämme odotellessa...

Jeans // Andiata

Silk organza blouse // Anne Fontaine (bought second hand)

Lace cardigan // Odd Molly

(All treasures from my wardrobe)