Kesäkeijun second hand -silkkipaita #lempivaate

Muistatteko, kuinka kaksi kuukautta sitten kuvasin kesähameita, joita olin tilannut Emmystä?  Jos ette enää muista, voitte virkistää muistianne täällä. Hameista ensimmäisen palautin, mutta loput pidin ja itse asiassa alimmainen on päässyt tosi kovaan käyttöön. Ja yllättäen olen saanut kuulla siitä tosi paljon kehuja. Oli siis hyvinkin 19 euron arvoinen, vaikka alkuun emminkin.  :)

Samaan tilaukseen kuului myös silkkipaita, josta hieman etukäteen vihjaisin. Kerroin pakkaavani sen mukaan Ruotsin konserttiasukseni ja postaavani myöhemmin siitä oman jutun. Tässä juttu ne nyt tulee. Eli tadam... tässä on se Anne Fontainen silkkipusero, joka kesällä löysin Emmyn verkkokaupasta.

Pusero oli täysin käyttämätön ja aivan täydellisen sopiva minulle. Koska sifonkiosat hihoja myöten ovat silkkiä (kuten alimmassa kuvassa näkyy), eivät ne kuitenkaan kutita eivätkä hiosta lainkaan, kuten polyester tekisi. Polyestervaate on minulle aivan sonnin punainen vaate, inhoan sen karheaa ja pistelevää tuntumaa iholla ja kainaloni kostuvat. Syynään aina tuoteselosteet ja pesulaput tarkasti keinokuitujen varalta, vähintään puolet pitää olla luonnonkuituja, jotta voin hyväksyä vaatteen päälleni. Siksi second hand -kaupoissa on harmillista, että niin moni entinen omistaja on leikannut vaatteista pesulaput pois ja materiaali on selvitettävä tunnustelemalla. 

Puseron alkuperäinen hinta on ollut aika mairea, joten hintalappuunkin olin aivan tyytyväinen. Kävin kurkkaamassa ranskalaisen Anne Fontainen nettikauppaa ja täytyy sanoa, että onpa siellä kivannäköisiä yläosia. Harmi, ettei niitä näy myynnissä second handinä. 

Top // Anne Fontaine

Lace cardigan // Odd Molly

Jeans // Andiata

Tästä asukokonaisuudesta tuli oikein lempparini, se on ollut ylläni jo useissa tilaisuuksissa heinä- ja elokuun aikana. Viimeksi juhlin siinä naapurustomme juhlissa pari viikkoa sitten. Uskonpa, että puserolle löytyy käyttöä useissa eri yhdistelmissä tänä syksynä ja talvena, joten tulette näkemään sen vielä useaan kertaan. :)

Historian havinaa Vadstenan luostarihotellissa ja linnassa

Sinä sunnuntaiaamuna, kun konsertin ja trooppisen illan jälkeen heräsimme, satoi tuntikausia aivan kaatamalla kuin tropiikissa. Sade piiskasi maata vaakasuorassa ja me kauhulla mietimme, kuinka selviämme kävelymatkasta laukkuja kiskoen. Yritin tilata taksin, mutta tuloksetta. Onneksi herttainen vuokraemäntämme tarjosi meille kyydin keskustaan, emme tosin kehdanneet kertoa jäävämme kaupunkiin ja vaihtavamme vain yösijaa. Halusimme näet yöpyä viimeisen yön luostarissa.

  

Matkaa suunnitellessamme oli alusta lähtien selvää, että keskiaikaisessa kaupungissa yövymme tietysti keskiaikaisittain. Mutta emme tietenkään olleet ajoissa varautuneet ja varanneet yösijaa. Keväällä huomasimme olevamme jo erittäin myöhässä, joka ainoa yösija Vadstenassa oli varattu ja ainoa vapaa majoitus konserttiyöksi löytyi yli 10 km päästä Motalasta. Sielläkin tylsästä laatikkomaisesta Best Western -hotellista. 

Lopultahan me onnistuimme saamaan peruutuspaikan airbnb-mökkiin hevostilalle, mutta yö keskiaikaisessa luostarissa kummitteli yhä mielessämme. Pommitin hotellia viesteillä, että mikäli huone vapautuisi ja jossain vaiheessa meillä oli useita erilaisia varauksia eri kautta. Huonetta konserttiyöksi emme sitten onnistuneet saamaan, joten loppujen lopuksi yövyimme airbnb:ssä kaksi yötä ja kolmannen yön vietimme lopulta luostarihotellissa Klosterhotellet Vadstena.

Hotelli on aivan mielettömän ihana, vanha, kaunis ja tunnelmallinen. Toki se on jopa nykyturistin makuun jopa ylellinen ja aivan toisenlainen kuin se askeettinen rakennus, joka sen on täytynyt olla palvellessaan ensin kuninkaanlinnana 1200-luvulla ja sata vuotta myöhemmin birgittalaisluostarina. 

Yövyimme vuodelta 1293 olevassa päärakennuksessa, jonka toisessa päässä olevissa museotilat ovat vielä siinä asussa, missä luostari oli Pyhän Birgitan aikana, hänen rukoillessaan ja saadessaan näkyjään samoissa huoneissa.

Kuten kuvistakin näkee, oli huoneemme oikein viihtyisä. Rakennuksesta varmaan kerrotaan vaikka mitä kummitusjuttuja - kuten aina vanhoista rakennuksista, mutta yhtään ei pelottanut. Jotenkin tunsin, että kaikkialla suorastaan huokui rauha ja turvallisuuden tunne. Silloinkin kun palasimme illanhämärässä luostarin hautausmaan kautta.

Sateen tauottua kävelimme - jälleen kerran! - linnalle. Samaan paikkaan, jossa olimme jo viettäneet kaksi päivää sitä ennen. Olimme jo olleet kerran linnan sisätiloissa, yökierroksella, mutta halusimme tutustua tiloihin myös päiväaikaan. Tutustuimme museoon hyvin hartaasti, vietimme siellä tuntikausia ja luimme joka ikisen tekstin. Istuimme pitkiä toveja niillä samoilla puisilla ikkunapenkeillä, joilla prinssit ja prinsessat ovat istuneet meitä ennen 500 vuotta sitten (heidän puuhun raapustetut pelilautansa ovat yhä näkyvissä penkeissä) ja googletimme lisätietoja historiasta. 

Sen jälkeen, kun kuningas Magnus Eriksson ja hänen kuningattarensa Blanka olivat lahjoittaneet Birgitalle vanhan Bjälboättens-kuninkaanlinnan luostaria varten (sen jossa yövyimme), oli Kustaa Vaasa rakennuttanut uuden nykyisen linnan paikalle. Tuo puulinna, jossa vietettiin Kustaa Vaasan ja Katariina Stenbockin häät, paloi myöhemmin. Se oli myös tapahtumapaikkana Kustaa Vaasan tyttären Cecilian aiheuttamalle skandaalille, joka nykyään tunnetaan nimellä Vadstenabullret. Sisarensa Katarinan häiden jälkeen 19-vuotias Cecilia-prinsessa pääsi isoveljensä Erikin mukaan saattamaan nuortaparia matkaan Tukholmasta Itä-Friisiaan Saksanmaalle. Seurue yöpyi Vadstenan linnassa, jossa vartijat yhyttivät sulhasen pikkuveljen Johanin prinsessa Cecilian makuukammarista. Tapahtumien jälkipuinnissa maiden väliset suhteet kärsivät, nuorenparin muutto Itä-Friisiaan lykkääntyi puolellatoista vuodella ja suoraan rysän päältä kiinnijääneen nuoren Johanin arvellaan ajan tavan mukaan menettäneen rangaistukseksi miehisiä osiaan.  

Nykyisen renesanssilinnan, Vadstena Slottin, on rakennuttanut Kustaa Vaasan poika Magnus-herttua, joka puolestaan kärsi mielisairaudesta. Hänen elämästään ja sairauden aiheuttamista näyistä johtuvista teoistaan kerrotaan linnassa useita tarinoita. 

Matkalla linnalle näimme kävelytiellä rannassa parikin seuruetta, jotka olivat sateen jälkeen valmistautuneet uimareissuun (pyyhkein ja kylpytakein). Solsidan-elokuvan nähneenä kiemurtelin, jotta en purskahtaisi nauruun. Tämä tapa marssia kaupungin halki kylpytakeissa aamu-uinnille on jotenkin niin kaukana suomalaisesta kulttuurista. Vaikka muistankin erään juhannuksen kymmenisen vuotta sitten, kun ystäväni ja minä sekä muutama mukula kuljimme kylpytakeissa Eiran poikki merenrantaan. Oli tuulista ja kylmää, mutta saunasta piti päästä pulahtamaan veteen! Turistit kuvasivat meidän pulikointiamme.

Gamla Konditoriet, Vadstenan vanhin kahvila oli paikka, johon vielä piti pysähtyä paluumatkalla. Oi, mitä herkkuja ruotsalaisten konditorioiden hyllyt notkuvat, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta. Voi että, miten ihastuin sellaisiin sitruunaisiin marsipaanileivonnaisiin. Citronrutor, niitä voisi syödä päivät pitkät. Onneksi niitä ei löydy Suomesta...

Laten lipittäjänä hämmästyin ruotsalaisessa kahvilakulttuurissa sitä, ettei Ruotsissa saa lainkaan lattea rasvattomalla maidolla! Kahviloissa minua tuijotettiin aivan kakkosella, kun yritin pyytää rasvatonta maitoa. Ei ollut tarjolla edes kevytversiota, vain rasvaista täysmaitoa. Koko käsitettä ei kerta kaikkiaan edes tunnettu! Kun sama tapahtui myös Starbucksissa, jossa olen sentään ympäri maailmaa juonut latteni aina rasvattomana (no ainakin Suomessa, Kiinassa ja Englannissa), oli pakko uskoa, että kahvilakulttuureissamme on todellakin yllättävän isoja eroja naapurimaiden välillä. Ruotsalainen latte on paksu, kermainen ja makea, toisin kuin minun hieman pistävänmakuinen kevytjuomani. Olen ennemmin karvaan maun ystävä :)

Mutta vielä palatakseni Vadstenan vanhimpaan kahvilaan. Täällä kuulimme ensimmäisen kerran puhuttavan suomea. Ja ylipäätään muuta kieltä kuin ruotsia.

Pyhän Birgitan hauta

Iltapäivällä tutustuimme vielä luostarin kirkkoon ja osallistuimme Vesperiin, iltajumalanpalvelukseen.  Paikalla oli todella paljon väkeä, paljon pappeja ja harmaisiin villaviittoihin pukeutuneita pyhiinvaeltajia. 

Vesperin jälkeen vaihdoin farkkumekon taas siistimpään asuun ja menimme syömään luostarin fiiniin ravintolaan. Se oli kylläkin äidin makuun valittu ruokapaikka, tytär olisi mieluummin syönyt aasialaista pikaruokaa kuin hummerikeittoa ruotsalaisittain...

Ruokailun jälkeen kymmeneltä teimme vielä yhden kävelylenkin, tietenkin linnalle - kuinkas muuten! Kaupunki oli jo aivan hiljentynyt, koko matkan aikana tapasimme yhden bitcoinien ja tyttöystävänsä perään itkevän narkkarin sekä keski-ikäisten miesten seurueen, joka oli palaamassa veneelleen ja yritti houkutella meitä mukaansa. Toivotimme heille mukavaa iltaa ja kuljimme pimeän ja yksinäisen linnan poikki. Oli vaikea uskoa, että edellisenä iltana linna oli ollut niin eläväinen. 

Kaupungin keskustaa kohti suunnatessamme melkein törmäsimme samaan narkkariin, joka kovasti huitoi ja heilutteli meille ja huuteli tervehdyksiä suomeksi. Hän jäikin sitten illan viimeiseksi näkemäksemme ihmiseksi. Lämpimänä sunnuntai-iltana klo kymmenen Vadstenan kaupunki on aivan kuollut. Ei ristinsielua liikkeellä. Oikaisimme hautausmaan kautta hotelliin nukkumaan.

Popkonsertissa keskiaikaisessa linnassa

Matkamme päämäärä Ruotsissa oli iranilais-ruotsalaisen poptähden Lalehin konsertti. Vaikka kaikki majoituspaikat oli varattu täyteen tuoksi illaksi jo kuukausia aikaisemmin, huomasimme, ettei moni Vadstenan kävijä tiennyt konsertista mitään. Sen sijaan nimi Laleh herätti huomiota, sillä Ruotsissa kaikki tuntevat nimen aivan kuten Suomessa vaikkapa Erinin tai Paula Vesalan. 

Jo päivällä poljimme linnalle katselemaan, kuinka keskeiselle linnanpihalle kohosi konserttilava ja vallihaudan toiselle puolelle muodostui sinisistä bajamajoista pitkiä rivejä. 

Minä lähdin kiertämään kauppoja ja apteekkeja löytääkseni korvatulpat ja tytär jäi notkumaan linnaan siinä toivossa, että Laleh sattuisi tutustumaan ennalta paikkaan. Minä nauroin, että tämä lepäilee luostarihotellissa huoneessaan ja saapuu paikalle vasta hetkeä ennen. Mutta kuinka ollakkaan: kun tyttäreni muiden turistien kanssa kuvasi pihamaata, oli illan päätähti yhtäkkiä kävellyt hänen ohitseen!



Lauantaipäivänä pikkukaupunki oli aivan täpötäynnä turisteja. Ravintolaan emme viitsineet edes yrittää, kokosimme omat salaattimme Coopissa ja nautiskelimme ne oman hevostilamme terassilla, ennen kuin lähdimme pyöräilemään takaisin kohti Vadstenan keskustaa.

Vaikka liput oli myyty loppuun joulukuussa aivan samantien, oli päivällä vielä tarjolla halvempia lippuja lapsille ja illalla tuli myyntiin myös joitakin tavallisia lippuja. Linnaa ympäröikin pitkä ihmisjono sisäänpääsyn toivossa.

Konsertti oli upea, sillä vaikka en osaakaan laulaa mukana, tunsin kuitenkin lähes kaikki kappaleet ja täytyy sanoa, että energisyyttä ja visualisuutta hänen esityksessään piisasi. Ja olihan keskiaikaine linna esiintymispaikkana ihan mieletön. Muutamaa päivää myöhemmin perheemme pojat olivat Ed Sheeranin konsertissa Helsingissä, mutta uskonpa että Lalehin konsertti veti kyllä tunnelmallaan näistä konserteista pidemmän korren. Väkeä oli juuri sopivasti, ettei meidän tarvinnut seistä kuin sillit suolassa ja olimme aika lähellä lavaa. Kun konsertin päätyttyä Laleh palasi vielä lavalle laulamaan I wish I could stay -kappaleen, hyräilin minäkin koko muun yleisön mukana. Me jatkoimme vielä kauan sen jälkeen, kun poptähti itse oli jo aika päiviä sitten kadonnut lavalta ja musta auto kiidättänyt hänet pois linnasta.

  

Tyttären toivosta jäimme vielä pitkäksi aikaa norkoilemaan linnan alueelle ja viimein hän uskaltautui juttusille taustalaulajatyttöjen kanssa, jotka ottivat hänet todella ilahtuneina vastaan. Läksiäisiksi hän sai vielä halin tytöiltä.

Haimme pyörät keskustasta, johon olimme jättäneet ne turvaan. Vadstenassa ei nimittäin pyöriä lukita millään vaiereilla ja minua oli arveluttanut jättää pyörät - olkoonkin ikivanhat Helkaman Ainottaret (vuokraemäntämme mukaan suomalaiset pyörät ovat parhaita) - lukittuna vain pyörien omilla lukoilla. Eihän kukaan nykypäivänä jätä Helsingissäkään pyöräänsä ilman kunnon kettinkilukkoa, mieluiten kahta. Millainen houkutus on popkonsertin jälkeen napata pyörä alleen, etenkin jos majapaikka on kaukana Motalassa asti, kuten meillekin meinasi käydä. Niinpä olimme parkkeeranneet pyörät keskustaan ravintolan terassin viereen, siinä kukaan tuskin alkaa lukkoja sahaamaan auki.

Terassit olivat täynnä väkeä, olihan lauantai-ilta ja trooppinen yö. Nappasimme pyörämme ja poljimme taas hiirenhiljaista kylänraittia pitkin hevostilallemme. Sytytimme mökkiin valot ja seuraavan puolen tunnin ajan tapoin lattioilta ja tiskipöydältä sokeritoukkia. Niitä oli kaikkialla. Minä en seuraa luikertajia. Ne seuraavat minua... kaikkialle. 

Alla vielä pätkä konserttitunnelmista ja kappaleesta Bara få va mig själv sekä pari lempikappalettani Youtubesta. Tack - förlåt tulee kuulemma Suomesta: Laleh oli kuullut, että meillä on tapana kiittää konsertin päätteeksi sanoen "kiitos ja anteeksi".

Viimeisin on paitsi rytmiltään reipas ja mukaansatempaava laulu, itseasiassa myös  S2- ja ruotsinopen lempikappale. Opiskelemiseen kannustava sanoitus on kohdillaan ja sanoma pohjautuu tähden omiin kokemuksiin lapsena. Siihen, kuinka hän vihasi opiskella ruotsia kakkoskielenä ja kuinka äiti kuulusteli häneltä sanoja. Ja kuinka silloin äiti kannusti häntä sanomalla, ettei jonain päivänä tulevaisuudessa ketään enää kiinnosta hänen svenska kakkosensa. Tämän hän itse oivalsi sinä päivänä, kun hän alkoi tehdä sanoituksia ruotsin kielellä!