Hyvää Uutta Vuotta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En ole ehtinyt aikaisemmin uudenvuodentoivotuksia toivottamaan. Blogini hiljeni muutamaksi päiväksi, sillä olemme olleet kovin touhukkaita viimeisten päivien ajan.

Uuttavuotta vietimme hyvien vanhojen ystäviemme kanssa. Samalla porukalla olemme kokoontuneet meille vuosikausien ajan, mutta edellisestä kerrasta on sattumoisin kulunut aikaa jo kolme vuotta. Tuolloin teimme muuttoa Pekingiin ja tuona samaisena iltana kolme vuotta sitten kerroimme heille muutostamme. Tänä uutenavuotena vitsailimme, olisiko kenelläkään tällä kertaa mitään järisyttävää kerrottavaa. Ei ollut, tai ainakaan kukaan ei myöntänyt mitään.

Eilen tein toiseen blogiini 3-vuotispostauksen ja mietin, kuinka hirvittävän paljon on tässä välissä oikein ehtinyt tapahtua. Kuinka paljon uusia ihania ihmisiä on tullut elämäämme, moni suruksemme poistunutkin, mutta vanhojen hyvien ystävien tapaamisessa on aina jotain erityistä. Vaikka näemme harvemmin, ei pitkäkään ero tunnu missään. Juttua riittää aina.

Toisen ystävän kanssa ystävyys on jatkunut kymmeniä vuosia, olemme käyneet yhdessä koulua, löytäneet aviomiehemme saman työnantajan palveluksesta, asuneet samaan aikaan kaukomailla ja odottaneet yhtä aikaa vauvoja. Heidän kuopuksensa syntyi kaksi viikkoa ennen meidän esikoistamme. Vaikka välimatkamme oli pitkä, tuhansia kilometrejä, hän oli suurin tukeni jännittävässä elämänvaiheessa.

Toisen ystävän tapasin, kun en uudessa kotipaikassa tuntenut ketään ja vein pienen esikoiseni muskariin. Lasten musisoidessa me äidit odottelimme pikkusisarusten kanssa ulkopuolella. Myöhemmin meidän muskariäitien laumasta muodostui puistoäitiporukka, joka vuosia tapasi kotiäiteinä puistossa ja edelleenkin vähintään kerran vuodessa kokoonnumme yhteen. Ystäväni ja minun kolme ensimmäistä lasta ovat lähes samanikäisiä, muutaman kuukauden ikäeroilla syntyneet ja yhdessä kasvaneet. Vieläkin nauramme kyyneleet silmissä muistolle, kuinka hänen kuopuksensa, pieni ja pippurinen nelivuotias, kerran (ja varmaan jos toisenkin) työnsi Kolmosen kiveltä lammikkoon japanilaisturistien katsellessa kummissaan. Eikä kuulemma edelleenkään kadu lainkaan! :)

Nyt nämä pippuriset pienokaisemme ovat kasvaneet jo esiteineiksi eivätkä ole tavanneet toisiaan kolmeen vuoteen, mutta yhteinen sävel löytyi heilläkin jälleen heti. Tällä kertaa kukaan ei tosin päätynyt ankkalammikkoon.

Vanha ystävämme on myös pippurinen kalareseptimme, jonka kaivoimme esiin vuoden 2002 Gloria-lehdestä. Kutsumme sitä Isabella Rosselinin loheksi loihtijansa Paavo Turtiaisen mukaan (alkuperäisessä reseptissä tosin kala oli osa nk. Isabelle Rosselinin parfyymimenuta, jota on tarjottu Rosselinin Manifesto-parfyymiä lanseerattaessa.

Joka uusivuosi tarjoamme alkupaloiksi sipulikeittoa, mutta sen resepti vaihtelee. Mikä kulloinkin googlettamalla löytyy.

Aikuisten pöytään katoin ensimmäisen kerran pellavaisen pöytäliinan, jonka olemme saaneet häälahjaksi jo 19 ½ vuotta sitten. Ensimmäistä kerran raaskin ottaa sen käyttöön. Ehkä seuraavia 20 vuotta sitä ei kannata enää säilöä ottamassa arvoistaan tilaisuutta. Häälahjoja taisivat olla myös nuo haarukat ja veitset, mutta ne ovat kyllä juhlistaneet pöytäämme näiden vuosien ajan.

 

Muistorikkaat ovat myös nuo lautaset, joita tilasin isohkon satsin kauan aikaa sitten eräästä kuopiolaisesta sisustusliikkeestä. Kun ne sitten tulivat postitse perille, kaikista lautasista jäi leveä pala reunaa pakettiin. Olivatko ne huonosti pakatut vai saaneet postissa jonkin kovan kolauksen, tiedä häntä. Palautin lautaset ja sain uudet tilalle. Kauniit ne ovat, mutta vaativat aivan huippuvarovaisen käsittelyn. Pienikin kolautus aterimilla saa lohkeaman aikaiseksi. Lommolautasia on syntynyt jo useita, tosin käyttöön nekin kaikki päätyvät silloin, kun tulee paljon vieraita.

 

Uudenvuodenlupauksia en tehnyt, mutta omakohtaisesti toivon vähemmän työtä ja stressiä, enemmän lepoa ja unta. Vähemmän työpaikalla vietettyjä tunteja, enemmän aikaa itselle ja lapsille. Vähemmän surua, mutta yhtä paljon iloa. Yhtä paljon hyvää ruokaa, onnellisempia lapsia. Vähemmän eronkyyneliä, mutta oikein paljon jälleennäkemisen riemua!

Kaikkea sitä samaa toivon myös sinulle!

 

Isabella Rosselinin lohi (noin 4 hengelle)

1 kg pala tuoretta lohifilettä

1 ½ dl hienonnettua basilikaa

1 dl karkeaksi murskattua valkopippuria

1 rkl suolaa

hippunen sokeria

 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Poista lohesta kalvot ja evät. Pane filepala nahkapuoli alaspäin uunivuokaan.

Sekoita hienonnettu basilika, murskattu valkopippuri, suola ja sokeri kulhossa ja ripota seos kalan pinnalle. Taputtele tasaiseksi. Kypsennä kalaa uunissa noin 20 minuutin ajan tai kunnes kala tuntuu kypsältä haarukalla pistettäessä.

Tarjoa kuumana tai kylmänä yrttikastikkeen kera. Me syömme kalan aina perunoiden kanssa, mutta alkuperäisessä reseptissä on kaverina kurkku- ja mandariinisalaatit sekä yrttispagetti.

 

Isabellan yrttikastike

2 dl majoneesia

1 dl ranskankermaa

½ dl hienonnettuja kapriksia tai hienonnettua herkkukurkkua

½ dl hienonnettua tuoretta basilikaa, timjamia, tilliä ja persiljaa

1 rkl mandariini- tai appelsiinimehua

1 tl limettimehua

Sekoita ainekset ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile jääkaappikylmänä.

Jälkeenpäin todettua (7.1.2018): Kuinkas sattuikaan, juuri tänä viikonloppuna heti blogikirjoitukseni jälkeen ilmestyi Helsingin Sanomien Kuukausiliite, jossa on juttu yllä olevan kalanreseptin laatijasta, Paavo Turtiaisesta, joka aloittaa nyt Kuukausiliitteen uutena kokkina. Juttu on luettavissa täällä Hesarin tilaajille. Hauskasti kirjoitus alkaa myös sanoilla: ”Oli suuri sattuma, …”.